Daniel Greenfield kirjoittaa Front Page Magazinessa:
"Jumalan, Laupiaan Armahtajan nimeen", julisti terroristi lennon 93 ohjaamon nauhoituksella. Seuraavaksi nauhalla kuultiin kuinka terroristit kävivät matkustajien kimppuun.
"Älä satuta minua", hän anoo. "Voi luoja!"
Kun matkustajat ryntäävät ohjaamoon, muslimiterroristi huutaa "Allahin nimeen".
Samaan aikaan, kun New Yorkin palomiehet nousevat Etelätornin kerroksiin 50 kilon varusteidensa kanssa yrittäen pelastaa henkiä vielä viime hetkellä, lennon 93 matkustajat ryntäävät ohjaamoon. Islamilaiset kaapparit huutavat "Allahu akbar" - islamilainen termi, joka sai alkunsa Muhammadin pannessa toimeen Khaibarin juutalaisten joukkomurhan, ja joka tarkoittaa, että Allah on suurempi kuin vääräuskoisten jumalat.
Mohammed Atta oli ohjeistanut terroristitovereitaan huutamaan taistelun alkaessa "Allahu akbar, sillä se kylvää pelkoa vääräuskoisten sydämiin." Hän siteerasi Koraanin käskyä islamin pyhille sotureille terrorisoida vääräuskoisia leikkaamalla heidän päänsä irti, ja kehotti heitä seuraamaan Muhammadin esimerkkiä: "Ottakaa vankeja ja tappakaa heidät."
Iskujen johtaja siteerasi vielä Koraania: "Ei profeetalta voi vaatia, että hänellä olisi vankeja, ennenkuin verenvuodatus on tapahtunut maan päällä." [Koraani 8:67]
Lennolla 93 taistelu jatkuu. "Oi Allah. Oi Armollisin", islamiterroristit kailottavat. "Luottakaa Allahiin", he julistavat. Sen jälkeen kuuluu vain "Allahu akbar" huutoja, kun kone putoaa Pennsylvanialaiselle pellolle jättäen jälleen kerran verisen jäljen islamin hyökkäyksestä Amerikkaan.
Tänään sillä paikalla on "Puolikuun syleily" -muistomerkki.
Tuhannet muslimit hurrasivat iskulle Israelissa alueilla, jotka olivat palestiinalaishallinnon terroristien hallinnassa. He huusivat "Allahu akbar" ja jakelivat makeisia.
Mutta samanlaisia rumia islamin ylivallan osoituksia nähtiin myös paljon lähempänä meitä.
John F. Kennedy Boulevardilla Jersey Cityssä, toisella puolen jokea Manhattanilta, muslimimaahanmuuttajien joukot juhlivat amerikkalaisten teurastusta. "Jotkut miehet tanssivat, toiset ottivat lapsia olkapäilleen", eläköitynyt Jersey Cityn poliisi kuvaili näkyä. "Naiset huusivat arabiaksi."
Samanlaista islamilaista juhlintaa nähtiin myös Atlantic Avenuella Brooklynissa, vahvalla islamilaisen maahanmuuton alueella, kun Manhattanilla tuhka oli muuttanut kadut kuin ydinsodan näyttämöksi. Ihmiset ylittivät Brooklynin sillan päästäkseen pois tästä oudosta uudesta maailmasta.
Jotkut vain kävelivät. He vaelsivat ilman päämäärää. Olin yksi heistä.
Se tiistai oli pitkä ja kauhea oppitunti. Noiden tuntien aikana miljoonat amerikkalaiset saivat opetusta monista asioista: mitä tapahtuu, kun suihkukoneet törmäävät pilvenpiirtäjiin, kuinka urheat miehet voivat kiivetä 78:een kerrokseen kantaen viidenkymmenen kilon varustuksia selässään ja miten todennäköistä on löytää eloonjääneitä sortuneen tornin jäännöksistä. He oppivat tuntemaan ennen niin tuntemattoman ryhmän nimeltä al-Qaida ja sen johtajan. Mutta he oppivat myös jotain islamista.
Islamilainen terrorismi oli jotain, joka tapahtui "jossain kaukana". Näimme niitä Timen ja Newsweekin kannessa lehtihyllyissä ja lääkärin vastaanotolla. Mutta jopa World Trade Centerin pommi-iskun jälkeen se ei ollut oikeastan vielä "täällä". Mutta nyt se oli. Sota oli täällä.
Jokainen sukupolvi syntyy omaan historiaansa, jonka kriisit määrittävät. Kamppailumme muokkaavat meidät. Sodat, jotka sodimme, ja joita emme sodi. Syyskuisena tiistaiaamuna minun sukupolveni sai oman historiansa.
Toisten synnytys sujuu paremmin kuin toisten.
Union Square -aukiolla kuljin New York Universityn opiskelijoiden ohitse, he maalasivat sodanvastaisia kylttejä. He eivät välittäneet ohi kulkevista ihmisistä, vaan keskittyivät maalaamaan punaisella maalilla "Ei sotaa" valkoiselle pahville.
Monina vuosina sen jälkeen olen nähnyt sen katseen vasemmistolaisten silmissä, kun he eivät välitä puukottajien "Allahu akbar" huudoista Lontoossa tai terroristien julistuksesta "Jumalan, Laupiaan Armahtajan nimeen", tai Orlandon verisestä tuhoutuneesta homoyökerhosta. He vain keskittyvät mieltä vailla oleviin iskulauseisiinsa.
"EI SOTAA", "Seis islamofobialle" ja "Tervetuloa pakolaiset". Pahvikylttien ja yksinkertaisten iskulauseiden maailma on helpompi ja kivempi kuin taivas täynnä kuolleiden tuhkaa.
Syyskuun 11:s päivä jotkut meistä avasivat silmänsä. Toiset panivat ne tiukasti kiinni.
Tuo tiistai jakoi minun sukupolveni peruuttamattomasti. Jotkut liittyivät armeijaan, poliisiin tai ryhtyivät tutkijoiksi. Toiset ryhtyivät vasemmistoaktivisteiksi, lakimiehiksi terroristeille tai kääntyivät islamiin.
Lennon 93 matkustajat, jotka johtivat vastarintaa, olivat kolmikymppisiä. Mutta kaksi Etelätornin 78:een kerrokseen selviytynyttä palomiestä, Ronald Bucca, joka palveli Vietnimssa vihreissä bareteissa, ja Orio Palmer, maratonjuoksija, olivat nelikymppisiä. Noilla miehillä ja naisilla on hyvin merkittävä vastaus kysymykseen "missä olit, kun se tapahtui?"
Minä olin yksi lukemattomista ihmisistä kulkemassa pois nollapisteestä.
Tuon tiistain suuri opetus oli, ettei se ollut ohi. Se ei ollut ohi silloin, kun ymmärsimme, ettei kaiken vääntyneen metallin seasta löytyisi enää eloonjääneitä. Se ei ollut ohi, kun ilma alkoi kirkastua. Se ei ollut ohi, kun Yhdysvaltain presidentti piti puheensa. Se ei ollut ohi, kun lentokoneet lensivät yhä uudelleen TV:n uutislähetyksissä ja kun tavallinen ohjelma jälleen alkoi. Se ei ollut ohi, kun meidän käskettiin surra ja jatkaa elämäämme.
Eikä se ole vieläkään ohi.
Kaikkien näiden iskujen jälkeen Bostonissa, Orlandossa, San Bernardinossa, New Yorkissa, Pariisissa, Manchesterissa, Lontoossa, Barcelonassa, meitä kehotetaan suremaan ja jatkamaan elämäämme. Haudatkaa vainajanne, vuodattakaa kyyneleenne ja unohtakaa.
Kauheita asioita tapahtuu. Meidän täytyy vain oppia hyväksymään ne.
Mutta tiistaiaamun tapahtuma ei ollut vain satunnainen katastrofi. Se ei hävinnyt sillä, että jatkoimme arkiaskareitamme. Se ei hävinnyt Toivolla ja Muutoksella. Rauhoittelu ja unohtaminen vain vahvistivat sitä. Opin kaiken tarpeellisen islamista syyskuun 11. päivä. Teologian detaljit tulivat vasta myöhemmin. En osannut siteerata Koraania, kun sireenit vielä ulvoivat. Mutta opin kuitenkin oleellisen.
Ja niin opit sinäkin.
"Missä olit silloin?" ei ole kysymys, joka koskee vain syyskuun 11:ttä päivää vuonna 2001. Se on jokapäiväinen kysymys. Mitä sinä teet tänään taistellaksesi tämän tehneitä islamistiterroristeja vastaan? Entä huomenna?
Itse löysin vastauksen kirjoittamisesta. Toiset ovat löytäneet sen suoremmasta toiminnasta.
On tärkeää, että kysymme itseltämme tätä kysymystä.
Syyskuun 11:n kaapparit, al-Qaidan, ISISin, Muslimiveljeskunnan ja koko valtavan maailmanlaajuisen terroriverkoston jäsenet, tukijat ja kanssamatkustajat kysyivät sitä itseltään joka päivä.
He kysyvät sitä edelleen.
Iranin ydinohjelmasta Muslimiveljeskunnan amerikkalaisiin organisaatioihin, muslimien saksalaisesta maahanmuuttovyörystä Britannian paritusjengeihin, he tietävät vastauksen.
Vihollisemme nousevat joka aamu miettien miten voisivat tuhota meidät. Heidän menetelmänsä ovat lukuiset, demografisesta invaasiosta joukkotuhoaseisiin, poliittisesta vaikuttamisesta sattumanvaraisiin puukotuksiin.
Syyskuun yhdestoista alkoi historiassa uusi ja hirvittävä aikakausi. Tilanne ei ole ohi yhtään enempää kuin Pearl Harbour oli ohi Midwayn taistelun aikaan. Syy tähän ei ole salaisuus. Syy selviää lennolta 93 kuuluneesta viimeisestä äänestä.
"Allahu akbar."
Olemme keskellä Amerikan historian pisintä sotaa. Emmekä ole vieläkään oppineet miten siinä taistellaan.
Syyskuun yhdestoista on täällä taas. Sinun ei tarvitse syöksyä palavaan rakennukseen tai taistella terroristeja vastaan paljain käsin. Mutta voit käyttää päiväsi muiden varoittamiseen, jotta sinulla on vastaus kysymykseen "Missä olit silloin?"
Alkuperäinen kirjoitus: http://www.frontpagemag.com/fpm/267841/everything-i-needed-know-about-islam-i-learned-911-daniel-greenfield
21. syyskuuta 2017
10. syyskuuta 2017
Kannibaalipakolaiset
Seuraavassa Rachel Molschkyn kirjoittama kuvitteellinen tarina kannibaaleista, jotka saavat turvapaikan lännestä.
Kaukaisella saarella asuu kannibaaliheimo, joka on niin eristyksissä muusta maailmasta, että sen nimeäkään ei osaa kukaan lausua, ja nyt he ovat saapuneet joukoittain Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan ja Euroopan Unionin jäsenvaltioihin. Sen jälkeen kun naapuriheimo hyökkäsi raa'asti heitä vastaan yrittäen valloittaa vähäisiä maa-alueita saarilla, joiden nimi voidaan suomentaa vapaasti "Verimakkara ja -palttu -saariksi" (lyhyesti VMP), länsimaalaiset olivat suorastaan kauhistuneita.
Nähtyään hirvittäviä kuvia raakalaismaisista kannibaaliheimojen taisteluiden jäljistä läntiset viranomaiset kävivät itsekin paikan päällä tutustumassa VMP-saarilla sodan kauhuihin. Median edustajat seurasivat viranomaisia saarille, samoin kuin YK:n edustajat, dokumentoidakseen sodan tapahtumia ja näyttääkseen maailmalle tämän hirvittävän konfliktin uhreja, joista monet olivat aivan pieniä lapsia. Kansakunnat tekivät sopimuksen, joka oli ainut mahdollinen: tuoda kannibaaliheimojen uhrit länteen pakolaisiksi. Olisihan ollut sydämetöntä jättää heidät sinne.
Ennen pitkää kannibaalit alkoivat saapua länsimaihin. Eihän se helppoa ollut. Kannibaalit tarvitsivat taloudellista tukea eivätkä hallitukset heitä hylänneet. Palkattiin uutta työvoimaa, joiden tehtävänä oli kirjoittaa sosiaaliapushekkejä uusille pakolaisille, jotka ottivat kyllä shekit vastaan, mutta katsoivat kuitenkin asiakseen kritisoida heidät vastaan ottaneita valtioita. Länsimaat ottivat kritiikin vastaan ja rahoittivat kannibaaleille temppeleitä tulisijoineen ja uhrialttareineen.
Temppelit olivat täysin laillisia hallituksen myöntämine rakennuslupineen ja turvajärjestelyineen, joita tarvittiin vihaisten äärioikeistolaisten rasistien vuoksi, koska nämä eivät jostain käsittämättömästä syystä halunneet kotikaupunkeihinsa kannibaalitemppeleitä.
Kaukana Impivaaran takamailla sijaitsevan Ristiinankaupungin asukkaat olivat tyrmistyneitä, kun naapurikaupunki Peräkylä, joka tunnettiin tuttavallisesti PK:na, ei vain rakennuttanut megatemppeliä, vaan myös järjesti komean paraatin kannibaalipakolaisille. Siitä tulisi oikein vuosittainen perinne. Uusia juhlapäiviä lisättiin kalenteriin uusien kannibaaliystävien ja heidän VMP-kulttuurinsa kunniaksi, sekä kiitokseksi heidän huomattavasta panoksestaan kansakuntiemme hyväksi. Näytti kuitenkin siltä, että VMP ei vieläkään ollut aivan tyytyväinen PK:n panokseen.
Kaikki yrittivät lepytellä heitä, ja heidän rikasta VMP-kulttuuriaan juhlittiin monissa kaupungeissa ympäri maailman. Taideteoksia luotiin heidän uskonnollisista rituaaleistaan, näytelmiä heidän historiastaan esitettiin teattereissa, tietenkin heidän omasta VMP-näkökulmastaan tarkasteltuina. Jopa uusia etnisiä ravintoloita perustettiin joka puolelle.
"Ei minun kaupunkiini!", lausui Ristiinankaupungin pormestari, kun kannibaalipakolaiset alkoivat asettua hänenkin kaupunkiinsa ja lähestyivät kaupungin hallintoa saadakseen rakentaa sinne uuden temppelin. "Viemme asian vaikka Korkeaan Oikeuteen, jos on tarvis!", julisti pormestari.
Ja sinne se myös vietiin. Korkea Oikeus päätti asian kannibaalien eduksi, sillä jokaisella on oikeus harjoittaa vapaasti uskontoaan ja temppelin epääminen heiltä olisi rasismia. Sitä paitsi, kukapa ei haluaisi tukea VMP-kulttuuria?
Temppelit olivat vain yksi niistä taisteluista, jotka kannibaalit voittivat. Huolimatta rasististen alkuperäisasukkaitten mielipiteistä, kannibaalitkin ovat ihmisiä ja ihmisoikeudet kuuluvat myös heille. Näihin oikeuksiin kuuluvat myös uskonnolliset ruokailusäännökset.
Kannibaalien tiukat ruokasäännökset olivat aiheuttaneet hämminkiä koululaitoksessa, kun kannibaalien vanhemmat olivat valittaneet siitä, etteivät heidän lapsensa saaneet syödä ihmisen lihaa. Järjestettiin suuria mielenosoituksia, jotka eskaloituivat tuota pikaa väkivaltaisiksi mellakoiksi. Kannibaalit toistivat vaatimuksensa oikeuksistaan ja tappelivat alkuperäisasukkaiden vastamielenosoittajia vastaan heitellen molotovin koktaileja ja kiviä, ja monesti poliisi nopeasti ajoi vastamielenosoittajat pois, ja jopa pidätti heitä rauhanomaisen mielenosoituksen häiritsemisestä. Kannibaaleilla oli kuitenkin oikeus "protestoida".
Rasismi äityi niin pahaksi, että muutama kannibaali jopa löysi parsakaalia teipattuna heidän temppelinsä oveen, mikä oli äärimmäisen loukkaavaa, sillä heidän uskontonsa kieltää parsakaalin, ja he ovat sitä paitsi vainottuja pakolaisia, joilla pitää olla samat ihmisoikeudet kuin muillakin.
Kaiken kalabaliikin jälkeen kouluissa alettiin tarjota kannibaaleille sopivaa ruokaa, mutta osoittautui liian hankalaksi saada kaikille oppilaille oikeanlaista ruokaa. Niinpä kannibaaleille sopivaa ruokaa alettiin tarjoilla kaikille oppilaille, jotta pakolaisten, joista monet olivat jo saaneet uuden kotimaansa kansalaisuuden, tunteita ei loukattaisi. Käytäntö levisi laajalle ja pian ihmisen lihaa myytiin useimmissa marketeissa, sillä olisihan varsin rasistista, ellei sitä olisi tarjolla. Eikä kukaan halua leimautua rasistiksi.
Mutta mistä tämä liha oli peräisin? Joitakin outoja katoamisia oli tapahtunut niiden joukosta, jotka olivat osoittaneet mieltään VMP-kulttuuria ja kannibaalipakolaisia vastaan. Kukaan ei tiedä miten, mutta kouluissa ja supermarketeissa ei ollut ollut koskaan pulaa kannibaalisertifioidusta ruuasta. Valitettavasti jotkut kannibaalit hylkäsivät uskontonsa, vaikka saivat sen vuoksi tappouhkauksia. Eräs nainen kirjoitti kirjan elämästään kannibaalina, missä hän teki shokkipaljastuksen, että "heidän pyhä kirjansa on keittokirja!"
Nainen osallistui haastatteluun kansallisella TV-kanavalla, mutta hänet huudettiin hiljaiseksi eri näkemystä edustavien muiden haastateltavien, joista kaksi oli kannibaaleja ja kaksi alkuperäisasukkaita, kaikki VMP-kulttuurin ja kannibaalien apologisteja, toimesta. Vähän sen jälkeen ex-kannibaalia esiteltiin kannibaalien nettisivustolla, joka käsittelee hulluja anti-kannibaaleja ja heidän anti-kannibaalipropagandaansa ja vihapuhettaan.
Kun toimittaja kysyi yhdeltä haastateltavalta näistä anti-kannibaali-syytteistä, tämä sanoi naisen olevan vain pelkkä rasisti.
"Rasisti?", kysyi toimittaja. "Mutta hänhän tulee itsekin VMP-kulttuurista!"
"Rasismi ei tunne rajoja", vastasi haastateltava.
"Entä nämä syytteet siitä, että teidän pyhä kirjanne on keittokirja? Olemme antaneet kääntää sen, ja siinä todella vaikuttaisi olevan vain reseptejä ihmislihan syöntiin."
"Ei, ei", apologisti vastasi ja selitti, että "Meidän kieltämme ei voi kääntää. Länsimaalaisten liberaalien on aivan mahdotonta ymmärtää pyhää kirjaamme. Käännöksenne ei voi mitenkään olla oikea. Ja sitä paitsi: te irrotatte tekstin kontekstistaan."
"Mutta tehän syötte ihmisen lihaa?", toimittaja kysyi.
Apologisti naurahti ja sanoi toimittajalle: "Se mitä me syömme on ihmisen lihan kaltaista ainesta, jonka kannibaalipappi on pyhittänyt toimituksessa, jota kukaan länsimaalainen ei pysty toistamaan eikä sitä voi kuvaille teidän kielellänne. Sitä paitsi, meillä on oikeus uskonnollisiin rituaaleihimme, sillä elämme demokratiassa, missä uskonnonvapaus on aivan kaikkien oikeus. Jos olet tästä asiasta eri mieltä, olet selvästi rasisti."
"Teidän pyhän kirjanne nimi on Palttua ja makkaraa ihmisen verestä"
"Länsimaalaisena sinä et mitenkään pysty ymmärtämään sen merkitystä"
"Seurakuntalaisenne menevät temppeliin kirveiden, veisten ja haarukoiden kanssa"
"Nyt olen saanut tarpeekseni tästä haastattelusta ja sinun rasismistasi!"
Sitten kannibaaliapologisti poistui niine hyvineen haastattelusta.
Tämän jälkeen oli vielä monia mellakoita ja monia katoamisia, mutta Länsi oli vakaasti päättänyt ottaa lisää VMP-kulttuurin kannibaaleja pakolaisiksi. Ja se on jatkunut tähän päivään asti. Asia on näin: kannibaaliparat on pelastettava, sillä heidän koko olemassaolonsa on uhattuna. Rasististen länsimaalaisten on ymmärrettevä se tosiasia, että VMP-kulttuurin kannibaalit ovat täällä pysyvästi ja monikulttuurisuus on meidän uusi elämäntapamme.
---
Alkuperäinen kirjoitus: https://solsticewitch13.blogspot.fi/2014/11/cannibal-diet-forced-onto-unsuspecting.html?m=0
Kaukaisella saarella asuu kannibaaliheimo, joka on niin eristyksissä muusta maailmasta, että sen nimeäkään ei osaa kukaan lausua, ja nyt he ovat saapuneet joukoittain Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan ja Euroopan Unionin jäsenvaltioihin. Sen jälkeen kun naapuriheimo hyökkäsi raa'asti heitä vastaan yrittäen valloittaa vähäisiä maa-alueita saarilla, joiden nimi voidaan suomentaa vapaasti "Verimakkara ja -palttu -saariksi" (lyhyesti VMP), länsimaalaiset olivat suorastaan kauhistuneita.
Nähtyään hirvittäviä kuvia raakalaismaisista kannibaaliheimojen taisteluiden jäljistä läntiset viranomaiset kävivät itsekin paikan päällä tutustumassa VMP-saarilla sodan kauhuihin. Median edustajat seurasivat viranomaisia saarille, samoin kuin YK:n edustajat, dokumentoidakseen sodan tapahtumia ja näyttääkseen maailmalle tämän hirvittävän konfliktin uhreja, joista monet olivat aivan pieniä lapsia. Kansakunnat tekivät sopimuksen, joka oli ainut mahdollinen: tuoda kannibaaliheimojen uhrit länteen pakolaisiksi. Olisihan ollut sydämetöntä jättää heidät sinne.
Ennen pitkää kannibaalit alkoivat saapua länsimaihin. Eihän se helppoa ollut. Kannibaalit tarvitsivat taloudellista tukea eivätkä hallitukset heitä hylänneet. Palkattiin uutta työvoimaa, joiden tehtävänä oli kirjoittaa sosiaaliapushekkejä uusille pakolaisille, jotka ottivat kyllä shekit vastaan, mutta katsoivat kuitenkin asiakseen kritisoida heidät vastaan ottaneita valtioita. Länsimaat ottivat kritiikin vastaan ja rahoittivat kannibaaleille temppeleitä tulisijoineen ja uhrialttareineen.
Temppelit olivat täysin laillisia hallituksen myöntämine rakennuslupineen ja turvajärjestelyineen, joita tarvittiin vihaisten äärioikeistolaisten rasistien vuoksi, koska nämä eivät jostain käsittämättömästä syystä halunneet kotikaupunkeihinsa kannibaalitemppeleitä.
Kaikki yrittivät lepytellä heitä, ja heidän rikasta VMP-kulttuuriaan juhlittiin monissa kaupungeissa ympäri maailman. Taideteoksia luotiin heidän uskonnollisista rituaaleistaan, näytelmiä heidän historiastaan esitettiin teattereissa, tietenkin heidän omasta VMP-näkökulmastaan tarkasteltuina. Jopa uusia etnisiä ravintoloita perustettiin joka puolelle.
"Ei minun kaupunkiini!", lausui Ristiinankaupungin pormestari, kun kannibaalipakolaiset alkoivat asettua hänenkin kaupunkiinsa ja lähestyivät kaupungin hallintoa saadakseen rakentaa sinne uuden temppelin. "Viemme asian vaikka Korkeaan Oikeuteen, jos on tarvis!", julisti pormestari.
Ja sinne se myös vietiin. Korkea Oikeus päätti asian kannibaalien eduksi, sillä jokaisella on oikeus harjoittaa vapaasti uskontoaan ja temppelin epääminen heiltä olisi rasismia. Sitä paitsi, kukapa ei haluaisi tukea VMP-kulttuuria?
Temppelit olivat vain yksi niistä taisteluista, jotka kannibaalit voittivat. Huolimatta rasististen alkuperäisasukkaitten mielipiteistä, kannibaalitkin ovat ihmisiä ja ihmisoikeudet kuuluvat myös heille. Näihin oikeuksiin kuuluvat myös uskonnolliset ruokailusäännökset.
Kannibaalien tiukat ruokasäännökset olivat aiheuttaneet hämminkiä koululaitoksessa, kun kannibaalien vanhemmat olivat valittaneet siitä, etteivät heidän lapsensa saaneet syödä ihmisen lihaa. Järjestettiin suuria mielenosoituksia, jotka eskaloituivat tuota pikaa väkivaltaisiksi mellakoiksi. Kannibaalit toistivat vaatimuksensa oikeuksistaan ja tappelivat alkuperäisasukkaiden vastamielenosoittajia vastaan heitellen molotovin koktaileja ja kiviä, ja monesti poliisi nopeasti ajoi vastamielenosoittajat pois, ja jopa pidätti heitä rauhanomaisen mielenosoituksen häiritsemisestä. Kannibaaleilla oli kuitenkin oikeus "protestoida".
Rasismi äityi niin pahaksi, että muutama kannibaali jopa löysi parsakaalia teipattuna heidän temppelinsä oveen, mikä oli äärimmäisen loukkaavaa, sillä heidän uskontonsa kieltää parsakaalin, ja he ovat sitä paitsi vainottuja pakolaisia, joilla pitää olla samat ihmisoikeudet kuin muillakin.
Kaiken kalabaliikin jälkeen kouluissa alettiin tarjota kannibaaleille sopivaa ruokaa, mutta osoittautui liian hankalaksi saada kaikille oppilaille oikeanlaista ruokaa. Niinpä kannibaaleille sopivaa ruokaa alettiin tarjoilla kaikille oppilaille, jotta pakolaisten, joista monet olivat jo saaneet uuden kotimaansa kansalaisuuden, tunteita ei loukattaisi. Käytäntö levisi laajalle ja pian ihmisen lihaa myytiin useimmissa marketeissa, sillä olisihan varsin rasistista, ellei sitä olisi tarjolla. Eikä kukaan halua leimautua rasistiksi.
Mutta mistä tämä liha oli peräisin? Joitakin outoja katoamisia oli tapahtunut niiden joukosta, jotka olivat osoittaneet mieltään VMP-kulttuuria ja kannibaalipakolaisia vastaan. Kukaan ei tiedä miten, mutta kouluissa ja supermarketeissa ei ollut ollut koskaan pulaa kannibaalisertifioidusta ruuasta. Valitettavasti jotkut kannibaalit hylkäsivät uskontonsa, vaikka saivat sen vuoksi tappouhkauksia. Eräs nainen kirjoitti kirjan elämästään kannibaalina, missä hän teki shokkipaljastuksen, että "heidän pyhä kirjansa on keittokirja!"
Nainen osallistui haastatteluun kansallisella TV-kanavalla, mutta hänet huudettiin hiljaiseksi eri näkemystä edustavien muiden haastateltavien, joista kaksi oli kannibaaleja ja kaksi alkuperäisasukkaita, kaikki VMP-kulttuurin ja kannibaalien apologisteja, toimesta. Vähän sen jälkeen ex-kannibaalia esiteltiin kannibaalien nettisivustolla, joka käsittelee hulluja anti-kannibaaleja ja heidän anti-kannibaalipropagandaansa ja vihapuhettaan.Kun toimittaja kysyi yhdeltä haastateltavalta näistä anti-kannibaali-syytteistä, tämä sanoi naisen olevan vain pelkkä rasisti.
"Rasisti?", kysyi toimittaja. "Mutta hänhän tulee itsekin VMP-kulttuurista!"
"Rasismi ei tunne rajoja", vastasi haastateltava.
"Entä nämä syytteet siitä, että teidän pyhä kirjanne on keittokirja? Olemme antaneet kääntää sen, ja siinä todella vaikuttaisi olevan vain reseptejä ihmislihan syöntiin."
"Ei, ei", apologisti vastasi ja selitti, että "Meidän kieltämme ei voi kääntää. Länsimaalaisten liberaalien on aivan mahdotonta ymmärtää pyhää kirjaamme. Käännöksenne ei voi mitenkään olla oikea. Ja sitä paitsi: te irrotatte tekstin kontekstistaan."
"Mutta tehän syötte ihmisen lihaa?", toimittaja kysyi.
Apologisti naurahti ja sanoi toimittajalle: "Se mitä me syömme on ihmisen lihan kaltaista ainesta, jonka kannibaalipappi on pyhittänyt toimituksessa, jota kukaan länsimaalainen ei pysty toistamaan eikä sitä voi kuvaille teidän kielellänne. Sitä paitsi, meillä on oikeus uskonnollisiin rituaaleihimme, sillä elämme demokratiassa, missä uskonnonvapaus on aivan kaikkien oikeus. Jos olet tästä asiasta eri mieltä, olet selvästi rasisti."
"Teidän pyhän kirjanne nimi on Palttua ja makkaraa ihmisen verestä"
"Länsimaalaisena sinä et mitenkään pysty ymmärtämään sen merkitystä"
"Seurakuntalaisenne menevät temppeliin kirveiden, veisten ja haarukoiden kanssa"
"Nyt olen saanut tarpeekseni tästä haastattelusta ja sinun rasismistasi!"
Sitten kannibaaliapologisti poistui niine hyvineen haastattelusta.
Tämän jälkeen oli vielä monia mellakoita ja monia katoamisia, mutta Länsi oli vakaasti päättänyt ottaa lisää VMP-kulttuurin kannibaaleja pakolaisiksi. Ja se on jatkunut tähän päivään asti. Asia on näin: kannibaaliparat on pelastettava, sillä heidän koko olemassaolonsa on uhattuna. Rasististen länsimaalaisten on ymmärrettevä se tosiasia, että VMP-kulttuurin kannibaalit ovat täällä pysyvästi ja monikulttuurisuus on meidän uusi elämäntapamme.
---
Alkuperäinen kirjoitus: https://solsticewitch13.blogspot.fi/2014/11/cannibal-diet-forced-onto-unsuspecting.html?m=0
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)