17. elokuuta 2017

Mitä lännen tulee tietää: Perusteet

Islamin aikapommi -sivustolta löytyy suomennos Gregory M. Davisin artikkeliin Islam 101. Sivuston ylläpitäjä antaa luvan käyttää vapaasti tekstejään, joten kopioin sen tähän blogiin sellaisenaan. Jaan sen useampaan osaan, sillä se on aivan liian pitkä kerralla luettavaksi. Yritän myös etsiä uudet nettilinkit toimimattomien linkkien tilalle.


Islamin perusteet


Gregory M. Davis [PDF] – englanninkielinen alkuperäisteos: Islam 101

Gregory M. Davis on Religion of Peace? Islam’s War Against the World -kirjan tekijä ja Islam: What the West Needs to Know -elokuvan tuottaja/ohjaaja. Kyseinen do­ku­­ment­t­i­e­lo­­ku­­va on katsottavissa kokonaisuudessaan suomeksi tekstitettynä Youtubessa.






”Islamin perusteiden tarkoitus on antaa ihmisille parempaa tietoa islamin ydinkohdista ja auttaa jo jonkin verran asioista tietäviä välittämään täs­mälli­sempää tietoa eteenpäin. Is­lamin perusteet on tiivistelmä kirjastani ja doku­menttifilmistäni, jotka samoin pyrki­vät an­tamaan ytimekkäitä seli­tyksiä islamin keskeisistä liikuttavista voimista ja nii­den seurauk­sista länsimaiselle yhteis­kun­nalle. Tavoitteena on selkiyttää yleistä ym­märrystä islamista ja pal­jastaa vallalla olevien näke­mysten puutteelli­suus. Tekstiä saa vapaasti levittää ja/tai kopioida.”

– Gregory M. Davis


Suomenkieliseen käännökseen on tehty vähäisiä muutoksia ja lisätty ala­viit­tei­nä joitakin sitaatteja Suo­men tunnetuimpiin islam-tutkijoihin kuu­lu­van Jaakko Hämeen-Anttilan julkaisuista.


Islamin viisi pilaria


Islamin uskon perustana toimivat nk. islamin viisi pilaria:
  1. Usko (iman) Allahin ykseyteen ja siihen, että Muhammad on Hänen vii­meinen pro­feet­tansa siten kuin islamin uskontunnustuksessa (shahada) julistetaan: ”Ei ole muuta jumalaa kuin Allah ja Mu­ham­mad on Hänen lähettiläänsä.”
  2. Rukous (salat), joka on toistettava viisi kertaa päivässä määräai­koina
  3. Almuvero (zakat)
  4. Paasto (saum) kerran vuodessa
  5. Pyhiinvaellus (hajj) Mekkaan ainakin kerran elämässä, mikäli mah­dol­lista

Nämä viisi pilaria eivät itsessään kerro paljon islamin uskosta tai siitä, mitä muslimin oletetaan uskovan tai kuinka hänen oletetaan käyttäyty­vän. Pilarit 2–5, ts. rukous, almu­vero, paastoami­nen ja pyhiinvaellus, ovat piirteitä, joita tavataan monissa muis­sakin us­konnoissa. Muhamma­din profeetallisuuden lopullisuus on kuitenkin jotain islamille ai­nutlaa­tuista. Jotta voisi ymmärtää islamia ja sitä, mitä merkitsee olla mus­limi, on ymmär­rettävä, millainen Mu­hammad oli ja mil­laisia olivat ne ilmes­tykset, jotka Allah hänen kauttaan antoi ja joista Koraani koostuu.



Koraani – Allahin kirja



Islamin opetusten mukaan Koraani (al-Qur’an) koostuu profeetta Mu­hamma­din Allahilta saa­masta joukosta ilmestyksiä, jotka hänelle välitti arkkienkeli Gabriel ja jotka Muham­mad sitten saneli seuraajilleen. Mu­hammadin seura­laiset painoivat mie­leensä katkelmia Koraanista ja kir­joittivat ne ylös mihin ta­hansa mitä sattui olemaan käsillä. Pari­kym­mentä vuotta Muhammadin kuo­leman jälkeen nämä koottiin yhtenäi­seksi kirjaksi kolmannen kalifin Uthmanin valtakauden aikana.

Koraani on jotakuinkin yhtä pitkä kuin kristittyjen Uusi testamentti. Se muo­dostuu 114 eripi­tuisesta suurasta, jotka ovat samaistettavissa kirjan lu­kuihin. Islamin opin mukaan Muhammad sai ensimmäisen ilmestyk­sensä Al­lahilta noin v. 610 jKr. luolassa lähellä Me­kan kau­punkia, joka sijaitsee nykyisen Saudi-Arabian lounais­osassa. Tuo ilmestys yksin­ker­taisesti määräsi Mu­ham­madin ”resitoimaan” tai ”lukemaan” (suura 96). Sanat, jotka hänen käs­kettiin lausua, eivät olleet hänen omi­aan vaan Al­lahin puhetta. Seuraavan noin 12 vuoden aikana Me­kassa Mu­hammad sai muita ilmestyksiä, joiden viestinä kaupungin asuk­kaille oli hylätä pa­kanalliset tavat ja kääntyä palvelemaan yhtä Allahia.

Vaikka Muhammad Mekassa ollessaan tuomitsi pakanallisuuden (suurim­malta osalta), hän osoitti suurta kunnioitusta kristittyjen ja juu­talaisten asuk­kaiden yksijumalaisuutta koh­taan. Ko­raanin Allah väitti vieläpä olevansa sama Ju­mala, jota juutalaiset ja kristityt pal­voivat ja joka nyt vain ilmestyi va­litun lähetti­läänsä Muhammadin kautta ara­beille. Se, mikä muutti islamin suh­teellisen hyvän­tahtoisesta yksijuma­laisuuden muo­dosta sellaiseksi eks­pansiiviseksi sotilaspoliitti­seksi ideo­logiaksi, jollainen se on tänäkin päivänä, olivat ne Koraanin ilmestykset, jotka Mu­hammad sai myöhemmin urallaan läh­dettyään Mekasta ensim­mäisten muslimien kanssa Medi­nan kaupunkiin.

Oikeaoppinen islam ei hyväksy ajatusta, että Koraanin käännös toiseen kie­leen on ”kään­nös” samassa mielessä kuin vaikkapa Kuningas Jaakon Raa­mattu on käännös alkuperäisistä heprean- ja kreikankielisistä kirjoi­tuk­sista. Asia, johon islamin puo­lustelijat usein ve­toa­vat kri­tiikin torjuakseen on se, että vain ara­biankieliset lukijat voivat ymmärtää Ko­raania. Mutta arabian kieli on yksi kieli mui­den joukossa ja aivan samalla ta­voin käännettävissä. Itse asiassa useimmat muslimit ei­vät ole arabiankielisiä. Alla olevassa analyysissa käytämme moskeijoissa useimmiten käytettävää käännöstä ”The Noble Qu­ran”, jonka ovat laatineet muslimioppineet Dr. Muhammad Muhsin Khan ja Dr. Mu­hammad Taqi-ud-Din Al-Hilali. Se on löydettävissä täältä: http://www.noblequran.com/translation/. Kaikki suluissa olevat selitykset kuulu­vat em. kääntäjille lukuun otta­matta aaltosuluissa olevia välihuomautuk­siani.

Suom. huom. Suomennoksen pohjana on käytetty Jaakko Hämeen-Ant­tilan (2005) Koraanin suomen­nosta, jota on paikoitellen mukautettu vas­taamaan Davisin käyttä­mää käännöstä. Esim. Hämeen-Ant­tilan käyt­tämä sana Jumala on Ko­raanin kään­nöksissä kor­vattu arabian sanalla Allah. Merkintä H-A viittaa Hä­meen-Antti­lan suo­mennokseen. Suomen­tajan huo­mautukset ovat ha­kasuluissa.

Ne länsimaalaiset, jotka onnistuvat saamaan käsiinsä Koraanin kään­nök­sen, ovat usein ymmäl­lään sen merkityksestä, koska he ovat tie­tämättömiä eräästä Koraanin tulkintaan liittyvästä rat­kaisevan tärke­ästä periaatteesta: kumoamisesta (naskh). Kumoamisen eli ab­rogaation periaate – al-naskh wa al-mansukh(”kumoaminen ja ku­mottu”) – mää­rää, että ne ilmestykset, jotka Muhammad sai myöhemmin urallaan, ku­moavat ja korvaavat sellai­set ai­em­mat määräykset, joiden kanssa ne ovat ristiriidassa. Näin ollen ne il­mestyk­set, jotka Muhammad sai myöhem­min Medinassa, kumoavat ne koh­dat, jotka il­mes­tyivät hä­nelle aiemmin Mekassa. Koraani itse aset­taa tämän ku­moamis­periaatteen:

2:106. Jos me {Allah} pyyhimme pois jonkin jakeen tai an­namme sen unohtua, an­namme tilalle samanlaisen tai paremman. Etkö tiedä, että Allah on kaikkival­tias.

Vaikuttaa siltä, että 2:106 on ilmestynyt vastauksena niihin epäilyihin, jotka Muhamma­diin oli­vat kohdistuneet sen joh­dosta, että Allahin ilmes­tykset eivät olleet täysin johdon­mukaisia ajan saatossa. Muhammadin vastaus oli: ”Allah on kykenevä tekemään kaikenlai­sia asioita.” – Jopa muuttamaan mie­lensä. Jotta asiat olisivat vielä sekavampia, vaikka Ko­raanin ilmestykset tulivat Mu­hammadille peräkkäisessä järjestyksessä noin parinkym­menen vuoden aikana, Koraania ei kuitenkaan koostettu kronologiseen järjes­tykseen. Kun Ko­raani lopulta koot­tiin yhtenäiseksi kirjaksi kalifi Uthmanin valtakau­della, suurat jär­jestettiin pi­simmästä lyhimpään ilman mitään yhteyttä niiden ilmes­tymis­jär­jestykseen tai te­maattiseen sisältöön. Jotta voisi saada selville, mitä Ko­raani sanoo tie­tystä kysymyk­sestä, on tarpeen tutkia muita islamilaisia läh­teitä, jotka anta­vat viit­teitä siitä, missä vai­heessa Muhammadin elämää kutkin il­mestykset tapahtui­vat. Tällainen tarkastelu paljas­taa, että Mekan suurat, jotka ilmestyivät ai­kana, jolloin muslimit olivat puo­lustuskyvyt­tömiä, ovat yleensä ottaen rauhan­omaisia; myöhem­mät, Me­dinan kauden suurat, jotka ilmestyivät sen jälkeen, kun Muhammad oli teh­nyt it­ses­tään armeijan päälli­kön, ovat so­taisia.

Tarkastelkaamme esimerkiksi jaetta 50:45 ja suuraa 109, jotka molem­mat ilmestyivät Mekassa:

50:45. Me tiedämme parhaiten, mitä he sanovat; ei sinulla ole valtaa hei­hin (val­taa pa­kottaa heitä uskomaan). Mutta varoita (oi, Muhammad) tällä Ko­raanilla niitä, jotka pelkäävät uhkaustani.

109:1. Sano (oi, Muhammad, näille monijumalaisille ja uskottomille): Us­kotto­mat,

109:2. minä en palvo sitä, mitä te palvotte,

109:3. ettekä te palvo Häntä, jota mitä palvon,

109:4. enkä minä ole palvova sitä, mitä te palvotte,

109:5. ettekä te ole palvova Häntä, jota minä palvon.

109:6. Teillä on uskontonne ja minulla on uskontoni.

Seuraava kohta ilmestyi juuri sen jälkeen, kun muslimit saapuivat Medi­naan ja olivat vielä puo­lustuskyvyttömiä:

2:256. Ei uskontoon pakoteta, vaan hurskaus ja harha ovat selvästi eril­lään. Joka kieltää epäjumalat ja uskoo Allahiin, on tarttunut tukevaan kädensijaan, joka ei repeä. Allah on Kuuleva, Tietävä.

Jae 9:5, joka yleisesti tunnetaan Miekkajakeena, ilmestyi sitä vastoin Mu­hammadin elä­män lop­pupuolella:

9:5. Kun rauhoitetut kuukaudet (islamilaisen kalenterin 1., 7., 11. ja 12. kuu­kausi) ovat kuluneet, tap­pakaa uskottomat[1] missä heitä tapaattekin, vangitkaa ja saarta­kaa heidät ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he katuvat, pitävät ru­kouk­sensa ja antavat al­muja, antakaa heidän mennä rauhassa. Allah on An­­teek­sian­tava.

Koska Miekkajae on ilmestynyt myöhemmässä vaiheessa Muhammadin elä­mää kuin 50:45, 109 ja 2:256, se kumoaa rauhanomaiset käskyt, kuten ja­keessa 2:106 määrätään. Suura 8, joka il­mestyi hieman ennen suuraa 9, tuo esiin saman­kaltaisen teeman:

8:39. Taistelkaa heitä vastaan, kunnes epäjumalia ei enää palvota, vaan yksin Al­lahia {koko maailmassa}, mutta jos he herkeävät (palvomasta muita Allahin li­säksi), tietää Allah, mitä he tekevät.

8:67. Profeetan ei sovi ottaa sotavankeja lunnaiden toivossa ennen kuin hän on suorit­tanut (vihollisten) suu­ren teurastuk­sen.[2] Te tavoit­telette tämän maailman omaisuutta, mutta Allah haluaa teidän tavoit­televan tuonpuoleista. Allah on Mahtava, Viisas.

9:29. Taistelkaa niitä Kirjan ihmisiä (juutalaisia ja kristittyjä) vastaan, jotka eivät usko Allahiin ja viimeiseen päivään, eivät pidä kiellettynä sitä, mitä Allah ja Hä­nen profeet­tansa ovat kieltäneet, eivätkä ota us­konnokseen totuuden us­kontoa (ts. islamia). Tais­telkaa heitä vastaan, kunnes he maksavat nöyrinä ve­ronsa.

9:33. Hän {Allah} on lähettänyt lähettiläänsä {Muhammadin} tuomaan johda­tuk­sen ja totuuden uskonnon (islamin) saattaakseen sen voittamaan kaikki muut us­konnot, vaikka se on vastoin vääräuskoisten (monijuma­laisten, pakanoiden, epä­jumalanpalvojien ja ateistien) tah­toa.

Koraanin muslimeille antamat käskyt käydä sotaa Allahin nimessä muita kuin mus­limeja vastaan ovat päi­vän­selviä. Ne ovat lisäksi ehdottoman auktoritatii­visia, koska ne ilmestyi­vät profeetan uran myöhäisessä vai­heessa ja koska ne näin ollen kumoavat ja korvaavat varhaisemmat mää­räykset toimia rau­hanomaisesti. Koska länsimaalaiset eivät tunne tätä kumoamisperiaatetta, Koraani ymmärretään väärin ja islam diagno­soi­daan virheellisesti ”rauhan us­konnoksi”.


Sunna – profeetta Muhammadin ”elämäntapa”



Islamissa Muhammadia pidetään ihanteellisena, esimerkillisenä ihmi­senä (al-insan al-ka­mil). Muhammadia ei millään muodoin pidetä juma­lallisena, eikä häntä palvota (Mu­hammadin kuvat ovat kiellettyjä, jotta ne eivät kannustaisi kuvanpalvontaan), mutta hän toimii kaikille musli­meille ylimpänä mallina siitä, kuinka näiden tulisi käyttäytyä. Nimen­omaan Muhammadin hen­kilökohtaiset opetukset ja teot, joista ”profeetan elämäntapa” eli sunna muodostuu, on se, minkä kautta muslimit erotta­vat, mikä on hyvää ja pyhää elä­mää. Profeetan elämän yksityiskoh­dat – kuinka hän eli, mitä hän teki, hänen ei-koraani­set lausumansa, hänen henkilökohtaiset tapan­sa – ovat ensiarvoista tietoa jo­kaiselle hurskaalle muslimille.[3]

Tieto sunnasta tulee pääosin haditheista, Muhammadin elämää koske­vista kertomuk­sista, jotka välitettiin suullisesti perimätietona, kunnes ne koottiin ko­koelmiksi pari sataa vuotta Muham­madin kuoleman jälkeen. Hadithit muo­dostavat Koraanin jälkeen tär­keimmän islamilaisten teks­tien kokoelman. Näi­den Muhamma­din elämää koske­vien kertomusten uskotaan saaneen alkunsa henkilöiltä, jotka tunsi­vat hänet henkilö­koh­tai­sesti. Haditheja on tuhansittain; jotkut useita sivuja pitkiä, jot­kut vain muuta­man rivin pituisia. Kun haditheista muo­dostettiin koko­elmia 700–800-luvuilla, oli ilmeistä, että monet niistä olivat epäaitoja. Varhaiset muslimioppi­neet paiskoivat valtavasti töitä mää­rittääk­seen, mitkä hadit­hit olivat auktoritatiivisia ja mitkä epäilyk­senalaisia.

Tässä esitettävät hadithit ovat peräisin yksinomaan ”Sahih al-Bukha­rista”, kaik­kein luo­tettavim­mista ja arvo­valtaisimmasta kokoelmasta, jota kaikki is­lamin koulukunnat pitävät auktoritatiivi­sena. Mus­limiop­pi­neen M. Muhsin Khanin laatima englannin­kielinen kään­nös siitä löytyy tästä:

http://www.theonlyquran.com/hadith/Sahih-Bukhari

Hadithien eri kään­nökset voivat poiketa toisistaan sen osalta, kuinka ne on jaoteltu osiin, kirjoi­hin ja numeroihin, mutta sisältö on sama. Kunkin hadithin osalta ensin on esitetty luokittelu­tieto; sitten todistajaketju (is­nad), joka osoit­taa keneltä hadith on pe­räisin (yleensä kyseessä on joku, joka tunsi Muham­ma­din henkilökohtaisesti); ja sitten itse ta­rina. Vaikka edes luotettavan hadit­hin abso­luuttista aitoutta voi tuskin varmentaa, isla­milaisessa yhteydessä ha­ditheja pidetään joka tapauk­sessa arvoval­taisina lähteinä.

Koska Muhammad itse toimii moraalin mittatikkuna, hänen tekojaan ei arvi­oida suh­teessa riip­pumattomiin moraalisiin standardeihin, vaan pi­kemminkin ne osoittavat, mikä mus­limeille toimii oikeana moraalisena stan­dardina.

Sahih al-Bukhari 7:62:88; Ursa on kertonut: Profeetta kirjoitti (aviosopi­muksen) Aishan kanssa tämän ollessa 6-vuotias ja pani avioliiton täy­tän­töön [ts. oli ensi kerran suku­puoliyhteydessä Aishan kanssa] tämän ol­lessa 9-vuotias, ja Aisha oli hänen kanssaan yhdeksän vuotta (ts. hä­nen kuole­maansa asti).

Sahih al-Bukhari 8:82:795; Anas on kertonut: Profeetta katkaisi Uraina-heimoon kuulu­neiden miesten kädet ja jätti polttamatta umpeen (heidän verta vuotaneet raajansa), kunnes nämä kuolivat.

Sahih al-Bukhari 2:23:413; Abdullah bin Umar on kertonut: {Medinan} juu­talai­set toi­vat keskuudestaan profeetan luo miehen ja naisen, jotka oli­vat suoritta­neet laittoman seksuaalisen yhdynnän (avio­rikoksen). Hän määräsi nämä mo­lemmat kivitettäviksi (kuoliaaksi) lähellä hautajaisru­kouspaikkaa mos­keijan vie­ressä.

Sahih al-Bukhari 9:84:57; Ikrima on kertonut: Jotkut zanadiqat (ateistit) tuotiin Alin {4. kalifin} luo, ja tämä poltti heidät. Uutinen tästä tapahtu­masta tavoitti Ibn ’Abbasin, joka sanoi: ”Jos olisin ollut hänen asemas­saan, en olisi polttanut heitä, sillä Allahin lä­hettiläs on kieltänyt sen sa­noen: ”Älkää rankaisko ketään Allahin rankaisulla (tulella).” Olisin itse tappanut heidät Allahin lähettilään seuraavan totea­muksen mukaisesti: ”Joka vaihtaa islamin uskonsa, tappakaa hänet.”

Sahih al-Bukhari 1:2:25; Abu Huraira on kertonut: Allahin lähettiläältä ky­syttiin: ”Mikä on teoista paras?” Hän vastasi: ”Uskoa Allahiin ja Hä­nen lähettilää­seensä (Muhamma­diin).” Sen jälkeen kysyttiin: ”Mikä on toi­seksi parasta?” Hän vastasi: ”Osallistua jiha­diin (uskonnolliseen tais­te­luun) Allahin asian puo­lesta.”

Islamissa ei ole ”luonnollista” moraalin- tai oikeudentajua, joka ylittäisi Ko­raanissa ja sun­nassa esitetyt täsmälliset esimerkit ja velvoitteet. Koska Mu­hammadia pidetään Allahin lopullisena profeettana ja Koraa­nia itsensä Alla­hin ikuisina ja muuttumatto­mina sanoina, ei ole myös­kään moraalin kehitty­mistä, joka sallisi tehdä muun­noksia islamilaiseen mo­raaliin tai yhdistää sii­hen aineksia muualta. Koko is­lamilainen mo­raalinen maailmankaik­keus siirtyy perintönä yksin­omaan Muhamma­din elämästä ja opetuksista.[4]

Luotettavien hadithien lisäksi tunnustettuna lisälähteenä Muhammadin elä­mästä toi­mii profee­tan elämäkerta (Sírat Rasúl Alláh), jonka laati 700-luvulla Muhammad bin Is’haq, eräs islamin suurista oppineista.

Suom. huom. Alla olevat katkelmat elämä­kerrasta perustuvat Jaakko Hämeen-Ant­tilan suomen­nokseen ”Pro­feetta Muhammadin elämä­kerta” Ibn Hishamiin (k. 833) toimit­tamasta laitoksesta, joka on islami­laisessa kir­jalli­suudessa saavutta­nut ka­noni­soidun aseman.

Muhammadin profeetallinen ura jakautuu merkitsevällä tavalla kahteen vai­heeseen: en­simmäi­nen on Mekka, jossa hän työskenteli 14 vuotta käännyt­täen ihmisiä isla­miin; ja toinen on Medi­nan kaupunki, jossa hä­nestä tuli voi­makas poliittinen ja soti­laallinen joh­taja. Mekassa ta­paamme näennäisraa­matullisen hahmon saarnaamassa katumusta, ar­me­liaisuutta ja hyvänteke­väisyyttä sa­malla, kun ihmiset hänen ympä­rillään ahdis­televat häntä ja hä­tyyttelevät häntä tiehensä. Myö­hemmin Medi­nassa tapaamme ete­vän ko­mentajan ja strategin, joka systemaatti­sesti kukistaa ja tappaa vastustajansa. Näitä Mu­hammadin elä­män myö­hempiä vaiheita vuodesta 622 hänen kuole­maansa v. 632 otetaan harvoin pu­heenaiheeksi sivistyneessä seurassa. Vuonna 622, kun profeetta oli yli 50-vuotias, hän ja hänen seuraajansa teki­vät hijran (”poislähtemisen”, siirtymi­sen) Me­kasta noin 300 kilo­metriä pohjoi­seen sijaitsevalle Yathribin keitaalle, joka myö­hemmin nimettiin Me­dinaksi. Mu­hammadin uusi yksijumalaisuus oli vi­hastuttanut Mekan pa­kanajohta­jat, ja pakoa Medi­naan joudutti Muhammadin toden­näköinen mur­hayri­tys. Muham­mad lä­hetti Medi­naan etukäteen lähettiläänsä var­mistamaan olevansa terve­tullut. Medinan heimot kel­puut­tivat hänet muslimien johta­jana ja heimo­jen vä­listen kiistojen välittäjänä.

Hieman ennen kuin Muhammad pakeni Mekan vihollisuuksia, joukko uusia muslimi­käännynnäi­siä vannoi uskollisuuttaan hänelle Aqaba-nimi­sellä mäellä Mekan ul­ko­puolella. Muhammadin elämäkerrassa Is’haq ku­vaa tämän ta­pahtuman merkittä­vyyttä (sivunume­rot viittaavat Hämeen-Anttilan suomen­noksen sivunumeroihin):

Profeetta Muhammadin elämäkerta, s. 154: Sodan uskollisuudenvala an­nettiin, kun Al­lah oli an­tanut lähetti­läälleen luvan taistella, ja siinä oli ehtoja, joita en­simmäi­sessä Aqaban valassa ei vielä ollut. Ensimmäistä kutsutaankin Naisten us­kollisuudenvalaksi, sillä Allah ei vielä silloin sallinut lähettiläänsä ryh­tyä soti­maan. Kun Allah sitten salli tais­te­lemi­sen ja ihmiset vannoivat jälkimmäisessä us­kol­lisuudenvalassa tais­tele­vansa kaikkia vastaan, Allahin lähettiläs otti valan vastaan omasta ja Her­ransa puo­lesta ja lu­pasi vannojille valan pitämisestä pal­kaksi Para­tiisin.

Se, että Muhammadin orastava uskonto koki tässä vaiheessa merkittävän muutoksen, on ilmi­selvää. Is’haq halua selvästikin tähdentää lukijoilleen, että siinä missä varhaisina vuo­sina islam oli suhteellisen su­vaitsevainen uskonto, joka pystyy ”kestämään loukkauksia ja antamaan an­teeksi tie­tämättömille”, pian Allah vaati muslimeja ”sotimaan koko konkka­ronk­kaa vastaan Al­lahin ja Hänen lähettiläänsä puolesta”. Islamilainen ka­lenteri todistaa hijran merkittä­vyyden asettamalla sen isla­milaisen ajanlaskun alkupisteeksi. Hijran vuotta 622 pidetään tärkeämpänä kuin Mu­hammadin synnyin- ja kuolinvuosia ja Ko­raanin en­simmäisen ilmes­tyksen vuotta siksi, että islam on ennen kaikkea poliit­tis-sotilaallinen liike. Vasta sen jälkeen kun Mu­hammad lähti puo­lisotilaallisine joukkioineen Mekasta, islam sai varsinaisen poliittis-sotilaallisen korostuk­sensa. Tämä (kuukalenteriin perustu­van) islami­laisen kalenterin vuosi lyhen­netään englanniksi AH (”After Hijra”).


---


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti