31. toukokuuta 2015

Jizya - tarjous josta ei voi kieltäytyä

Raymond Ibrahim Front Page Magazinessa: Islamic Jizya: Fact and Fiction

Sana jizya esiintyy Koraanissa jakeessa 9:29: "Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa."

Hadithissa Allahin lähettiläs, Muhammed, kehottaa usein muslimeja vaatimaan jizyaa toisuskoisilta: "Jos he kieltäytyvät kääntymästä islamiin, vaatikaa heiltä jizya. Jos he suostuvat maksamaan, ottakaa se vastaan ja jättäkää heidät rauhaan. Jos he kieltäytyvät maksamasta jizyaa, turvautukaa Allahiin ja taistelkaa heitä vastaan."

Toinen "oikeamielinen kalifi", Omar al-Khattab, on kerrottu sanoneen, että jokaisen voitetun "vääräuskoisen", joka kieltäytyy kääntymästä islamiin "on maksettava jizyaa nöyryytettynä ja alamaisena. Jos he kieltäytyvät, käyttääkää miekkaa ilman armoa."

Toisuskoisten nöyryyttämisen teema esiintyy säännöllisesti islamin auktoriteettien kommentaareissa. Kirjan "Medieval Islamic Civilization Encyclopedia" mukaan muslimien "lainoppineet olivat tulleet siihen tulokseen, että tietyt dhimmiyteen liittyvät sortavat ja nöyryyttävät käytännöt olit tarpeen. Dhimmit [alistetut toisuskoiset kristityt ja juutalaiset] olivat velvoitettuja maksamaan jizyaa julkisesti, kirkkaassa päivänvalossa, kämmenet käännettynä ylöspäin, ja he saivat iskun otsaansa tai niskaansa veroa keräävältä virkamieheltä."



Jotkut islamin lainoppineet valtuuttivat muitakin nöyryyttäviä rituaaleja jizyan maksamisen yhteydessä, kuten että maksattamista johtava muslimi voi läimäyttää, kuristaa ja joissakin tapauksessa vetää parrasta maksavaa dhimmiä, jonka voidaan vaatia jopa lähestymään virkailijaa nelinkontin kuin eläin.

Arabian sanan "jizya" alkuperäinen merkitys on yksinkertaisesti "maksaa takaisin" tai "hyvittää", siis "korvata" jotakin. Arabia-Englanti-sanakirjan Hans Wehr Dictionaryn mukaan jizya on jotain, joka "korvaa" jonkun muun asian, tai "toimii jonkin sijasta".

Yksinkertaistettuna, voitetut toisuskoiset joutuivat ostamaan rahalla henkensä, jonka heidän muslimivalloittajansa muuten ottaisivat. Sen sijaan, että ottaisivat heidän henkensä, he ottivat heidän rahansa. Kuten eräs keskiaikainen lainoppinut ytimekkäästi toteaa: "vain jizyan maksaminen on syy heidän henkensä ja omaisuutensa suojelemiseen".

Menneisyydessä ja yhä useammin myös nykyisin muslimit tekivät suuria voittoja voitettujen kansojen jizya-verolla.

Esimerkkinä Amr bin al-As, Muhammedin kumppani, joka valloitti kristityn Egyptin 640-luvulla, kidutti ja tappoi kristityn koptin, joka yritti salata omaisuutensa. Kun eräs kopti kysyi häneltä "Paljonko meidän on maksettava jizyaa?", islamin sankari vastasi "Jos annat kaiken minkä omistat - lattiasta kattoon - en kerro sinulle paljonko olet velkaa. Sen sijaan te [koptikristityt] olette meidän aarrearkkujamme niin, että kun me olemme puutteessa, tekin olette puutteessa, ja jos meillä menee hyvin, teilläkin menee hyvin."

Tämäkään ei ollut tarpeeksi. Kalifi Uthman torui myöhemmin Amr bin al-Asia, koska eräs toinen Egytpin kuvernööri oli onnistunut kasvattamaan kalifaatin varoja kaksinkertaisesti Amriin verrattuna. Uthmanin sanoin: "lypsä kameleita [eli Egyptin kristittyjä] ... saadaksesi lisää maitoa". Vuosia myöhemmin toinen kalifi, Suliman Abdul Malik, kirjoitti Egyptin kuvernöörille kehottaen häntä "lypsämään kamelia, kunnes maitoa ei enää tule ja kunnes se lypsää verta".

Ei ihme, että 600-luvun täysin täysin kristitystä Egyptistä tuli muslimimaa, jossa on vain 10%:n kristitty vähemmistö - ja määrä pienenee yhä käynnissä oleva sorron vuoksi.

Samantapainen asia jizyan kanssa on näkemys, että toisuskoiset ovat luvallista riistaa ryöstää milloin tahansa. Kirja "Encyclopaedia of Islam" kertoo: "joko doktriinin oikeuttamana tai ilman sitä, mielivaltavaisia [rahallisia] vaatimuksia esitettiin ajoittain". Jopa keskiaikainen matkailija, Marco Polo, jonka kronikat vaikuttavat puolueettomilta, teki mielenkiintoisen havainnon Taurin (nykyisin Irak) muslimeista 1200-luvulla:

Heidän oppinsa  [islam] mukaan mikä tahansa, mikä on varastettu tai ryöstetty toisuskoisilta, on oikeutettu teko, eikä varkaus ole rikos; kun taas ne jotka kuolevat tai haavoittuvat kristittyjen käsissä [ryöstöretken aikana], tulevat marttyyreiksi... Nämä periaatteet ovat yhteisiä kaikille saraseeneille [muslimeille].

Tämä kaikki toistuu nykyaikana Sheikh Abu Ishaq al-Huwainin sanoissa, muutama vuosi sitten, kun hän käsitteli sitä, mitä muslimimaailman tulisi tehdä ratkaistaakseen taloudelliset ongelmansa:

Jos vain voisimme suorittaa jihadistisen valloituksen kerran vuodessa tai mahdollisesti pari kolme kertaa vuodessa, monet maailman ihmiset kääntyisivät islamiin. Ja jos joku estää dawaamme [kutsua kääntyä islamiin] tai vastustaa meitä, meidän tulisi tappaa heidät tai ottaa heidät panttivangeiksi ja takavarikoida heidän omaisuutensa, naisensa ja lapsensa. Sellaiset taistelut täyttäisivät mujahideeneiden [uskonsotureiden] taskut, ja he voivat palata kotiin kolmen tai neljän orjan ja kolmen tai neljän lapsen kanssa. Tämä voi olla kannattavaa liiketoimintaa, jos kerrot jokaisen pään 300 tai 400 dirhamilla. Tämä voisi olla taloudellinen tuki jihadistille, joka voisi talouden vaatiessa myydä yhden näistä päistä.

Näin se olikin yli tuhannen vuoden ajan: muslimihallitsijat ja joukkiot riistivät "vääräuskoisten" rahat näillä tavoilla, joita he pitivät laillisina keinoina tehdä voittoa.

Suurin osa tästä kiskonnasta loppui eurooppalaisten puututtua asiaan. 1800-luvun alusta alkaen muslimialueet yksi kerrallaan luopuivat jizyasta ja antoivat toisuskoisille ennennäkemättömät oikeudet - aluksi lepytelläkseen länsivaltoja, mutta myöhemmin jäljitelläkseen länsimaista hallintoa. Osmanien valtakunnan Hatt-i Humayun vuoden 1856 laki lopetti jizyan monilla osmanien hallitsemilla alueilla. Muualla muslimimaailmassa jizya lopetettiin asteittain länsimaiden läsnäolon vuoksi.

Nykyään muslimit ovat kuitenkin alkaneet vaalia islamilaista perintöään - usein lännen hyväksynnällä ja rohkaisemana, nyt taikasanan "monikulttuuri" ansiosta - ja jizya, joko instituutiona, kuten Islamilaisessa Valtiossa, tai syynä ryöstää vääräuskoisia, on tullut takaisin.

Jopa lännessä. Vuonna 2013 eräs Britannian muslimisaarnaaja, joka saa vuodessa enemmän kuin 25000 puntaa sosiaalietuuksina, viittasi britannian veronmaksajiin "orjina", ja selitti: "Me otamme jizyan, joka on meidän haq [oikeutemme arabiaksi] joka tapauksessa. Eikö ole täysin normaali tilanne, että me otamme kafireilta [vääräuskoisilta] rahaa? Tämä on siis normaali tilanne. He antavat meille rahaa - tee töitä, anna meille rahaa, Allah Akhbar ["Jumala on suuri"]. Me otamme rahat."

Lue artikkeli kokonaisuudessan täältä: http://www.frontpagemag.com/2015/raymond-ibrahim/islamic-jizya-fact-and-fiction/


http://www.amazon.com/gp/product/1621570258/

24. toukokuuta 2015

Neljä syytä jolloin mies saa lyödä vaimoaan

Jakeissa 17-18 Allah toistaa kehotuksen katumukseen, minkä hän aloitti jakeessa 16 varoittamalla, että hän hyväksyy katumuksen vain niiltä, jotka ovat tehneet syntiä tietämättömyyttään, eikä katso hyvällä kuolinvuoteella tehtyjä parannuksia. Sitten hän kieltää ottamasta naisilta heidän perintöään vastoin heidän tahtoaan (jae 19), ja kohtelmasta heitä huonosti tarkoituksena saada takaisin osa heidän myötäjäisistään - "paitsi jos he syyllistyvät ilmeiseen huoruuteen." Aisha, Muhammedin lempivaimo, kertoo Mishkat al-Masibihin mukaan Muhammedin sanoneen: "Teistä parhaimmat ovat ne, jotka ovat parhaimpia vaimoilleen, ja minä olen paras omille vaimoilleni."

Sitten Allah jatkaa kehotuksiaan reilusta kohtelusta (jakeet 20-21), sanoen miehille, että jos he ovat päättäneet "ottaa (uuden) vaimon toisen (erottamanne) sijaan", heidän ei tule ottaa takaisin myötäjäistä, jonka he ovat antaneet erotetulle vaimolle. Hän kieltää naimasta useita naisia, jotka ovat verisukulaisia tai sukua avioliiton kautta (jakeet 22-25).

Allah sanoo "imettäjien" olevan niitä, joiden kanssa avioliitto on kielletty (jae 23). Islamin laki kieltää miestä ja naista olemasta yksin toistensa seurassa paitsi, jos he ovat sukulaisia, mutta mies ja nainen, joiden välillä avioliitto on kielletty - s.o. jotka ovat sukua jollakin tavalla - voivat olla yhdessä ilman muuta seuraa.

Kerran eräs nainen tuli Muhammedin luo ja kertoi, että hänen aviomiehensä, Abu Hadhaifa, oli vihainen, koska yksi hänen vapautetuista orjistaan, murrosiän saavuttanut nuorukainen, "tulee taloon vapaasti". Muhammed sanoi hänelle: "Imetä häntä, jolloin tulet kielletyksi hänelle, ja Abu Hadhaifan sydämen harmistus katoaa." Myöhemmin nainen kertoi sen toimineen: "Niinpä imetin häntä ja se hävisi, mikä vaivasi Abu Hudhaifan sydäntä"

Tämä ohjeistus saavutti kansainvälistä huomiota muutama vuosi sitten, kun eräs uskonoppinut Kairon al-Azharin yliopistosta, joka on sunni-islamin kunnioitetuin auktoriteetti, suositteli, että tällä voitaisiin ratkaista ongelma, joka esiintyy työpaikoilla: mies voisi olla yksin naisen kanssa, ja työskennellä hänen kanssaan, kun he eivät ole sukua toisilleen, jos nainen imettäisi miestä ja naisesta tulisi silloin hänen imettäjänsä. Kun asia pääsi julkisuuteen, al-Azhar joutui kansainvälisen pilkan kohteeksi ja sitä ehdottanut luennoitsija erotettiin. Mikä jätettiin kuitenkin kertomatta oli se, että ehdotuksen alkuperä oli itsensä Muhammedin sanoissa.

Allah kieltää muslimeja naimasta naisia, jotka jo ovat naimisissa, poislukien orjattaret (jae 24): islamin lain mukaan, kun nainen joutuu vangiksi ja otetaan orjaksi, hänen avioliittonsa mitätöityy saman tien (katso 'Umdat al-Salik o9.13). Eräässä tapauksessa, sahih Muslimin hadithin mukaan, "Allahin lähettilään kumppanit välttivät harjoittamasta yhdyntää vangiksi saatujen naisten kanssa, koska he olivat naimisissa monijumalaisten miesten kanssa" (3432). Kumppanit "kysyivät Profeetalta tästä asiasta, ja silloin tämä Aya [jae] ilmestyi ... niinpä me harjoitimme seksiä näiden naisten kanssa."

Ibn Kathir sanoo tämän jakeen myös kieltävän väliaikaisen avioliiton - avioliiton, jolla päättyy ennalta sovittuna päivänä, mitä ei shiiojen näkemyksen mukaan ole kielletty. Toisaalta miesten, joilla ei ole rahaa naida uskovia naisia, tulee naida muslimiorjattaria (jae 25).

Jumala kääntyy sen jälkeen yleisiin moraalikysymyksiin, kuten itsemurhan kieltoon (jakeet 29-30). Kuuluuko itsemurhapommitus itsemurhan kiellon piiriin? Ne muslimijohtajat, joiden mukaan se ei kuulu, perustelevat asian siten, että tarkoituksena ei ole tappaa itseään vaan vääräuskoisia, ja silloin he surmaavat ja heitä surmataan, mistä on palkintona pääsy Paratiisiin Koraanin jakeen 9:111 mukaan.

Allah kehottaa muslimeja välttämään "raskaita syntejä" (jae 31). Mitä ne ovat? Islaminoppinut Hafidh Dhahabi luettelee 70 raskasta syntiä kirjassaan Kitab ul-Kaba'ir aloittaen shirkistä, eli kumppanien asettamisesta Allahin rinnalle (esim. sanomalla, että Jeesus on Jumalan Poika), ja jatkaen sellaisilla kuin musta magia, aviorikos, pakeneminen taistelukentältä, alkoholin juominen, valehtelu, varastaminen, ylpeys, sotasaaliista varastaminen, toisten vakoilu, vahingon aiheuttaminen muslimeille ja muslimien panettelu, tottelemattomuus aviomiestä kohtaan ja kuvien tekeminen. Toisissa luetteloissa on lisää. Kirjassa Al Ashba wa al-Nadha'ir lasketaan sellaiset rikkomukset kuin sianlihan syöminen, tanssiminen, orjan kastroiminen, uskosta luopuminen, shakin pelaaminen, masturbointi ja huumeiden käyttö raskaiksi synneiksi.

Shakin pelaaminen.

Seuraavaksi Allah ilmoittaa pahamaineisen vaimonhakkausjakeen (jae 34). Hän kehottaa miehiä lyömään tottelemattomia vaimojaan, kun ovat ensin varoittaneet heitä ja laittaneet heidät nukkumaan eri vuoteessa. Tämä on tietysti hyvin kiistanalainen jae, joten on hyvä tarkastella useita eri [englanninkielisiä] käännöksiä tässä käytetystä arabian kielen sanasta waidriboohunna.


Pickthall: "and scourge them" = "ja piiskatkaa heitä"
Yusuf Ali: "(And last) beat them (lightly)" = "(Viimeiseksi) lyökää heitä (kevyesti)"
Al-Hilali/Khan: "(and last) beat them (lightly, if it is useful)" = "(Viimeiseksi) lyökää heitä (kevyesti, jos se on tarpeen)"
Shakir: "and beat them" = "ja lyökää heitä"
Sher Ali: "and chastise them" = "kurittakaa heitä"
Khalifa: "then you may (as a last alternative) beat them" = "sitten voitte (viimeisenä keinona) lyödä heitä"
Arberry: "and beat them" = "ja lyökää heitä"
Rodwell: "and scourge them" = "ja piiskatkaa heitä"
Sale: "and chastise them" = "ja kurittakaa heitä"
Asad: "then beat them" = "sitten lyökää heitä"
 [Suomenkielisissä käännöksissä: "ja kurittakaa heitä" (Islamopas), "ja lyökää häntä" (Hämeen-Anttila)]


Laleh Bakhtiar, jonka hiljattainen käännös sai paljon julkisuutta, kääntää jakeen "go away from them" ("menkää pois heidän luotaan"). Muiden kääntäjien, sekä muslimien että toisuskoisten, yhteisymmärryksen valossa tätä voi olla vaikea perustella - kaikki nämä kääntäjät erehtyivät, mutta Bakhtiar käänsi sen oikein? Hän vaikuttimensa ovat kuitenkin ymmärrettävät, sillä tämä jae saa monet nykymuslimit nolostumaan. Asad esittää useita traditioita, joissa Muhammed "kielsi naisten lyömisen", ja päättelee, että naisen lyöminen on "juuri ja juuri sallittua ja sitä pitäisi mieluummin välttää."

Tämä näkemys ei valitettavasti kuitenkaan ole yleisesti hyväksytty.

Sheikh Syed Mahmud Allusi antaa kommentaarissaan Ruhul Ma'ani neljä syytä, jolloin mies voi lyödä vaimoaan: "jos hän kieltäytyy kaunistamasta itseään miestään varten", jos hän kieltäytyy seksistä kun mies sitä pyytää, jos hän kieltäytyy rukoilemasta tai suorittamasta puhdistautumisrituaaleja, ja "jos hän poistuu talosta ilman pätevää syytä."

Muhammedin esimerkki asettaa normin muslimeille, koska hän on "erinomainen esikuva" (Koraani 33:21) - ja Aisha kertoo, että Muhammed löi häntä. Kun Muhammed kerran meni ulos keskellä yötä luullen Aishan nukkuvan, Aisha seurasi häntä salaa. Muhammed huomasi hänet ja, kuten Aisha kertoo: "Hän löi minua rintaan ja se otti kipeää, ja sitten hän sanoi: Luulitko että Allah ja Hänen Lähettiläänsä kohtelisi sinua epäreilusti?" (shahih Muslim 2127)

Vaimon lyömistä esiintyy kaikissa kulttuureissa, mutta ainoastaan islamissa sillä on jumalallinen oikeutus.

Amnesty International raportoi, että "Pakistanin lääketieteellisen yliopiston mukaan yli 90% naimisissa olevista naisista kertoo tulleensa potkituksi, läimäytetyksi, hakatuksi tai seksuaalisesti hyväksikäytetyksi kun aviomiehet olivat tyytymättömiä heidän ruuanlaittoonsa tai siivoamiseensa, tai kun vaimo oli 'epäonnistunut' lapsen saannissa tai oli synnyttänyt tytön pojan sijaan."

Aisha itse sanoi: "En ole nähnyt kenenkään naisen kärsivän niin kuin uskovien naisten." (Bukhari 7.72.715)


* * *



Suomennettu Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 4, “Women,” verses 17-34

Naisten suura: http://www.islamopas.com/koraani/004.htm

Aiempia Koraaninselityksiä löytyy Koraaniblogista.

21. toukokuuta 2015

Allahin ohjeita naisten kohteluun

Suura 4, "Naiset", on jälleen Medinalainen suura, joka sisältää lakeja naisten kohtelusta ja islamilaisesta perhe-elämästä.

Jae 1 sanoo, että Allah loi miehen ja naisen "yhdestä hengestä". Monet länsimaiden muslimit ovat viitanneet tähän jakeeseen todistaakseen, että islam tunnustaa täysin naisten ihmisarvon. Ayatollah Murtada Mutahhari sanoo, että "muutkin uskonnot ovat käsitelleet tätä kysymystä, mutta ainoastaan Koraanissa on lukuisia jakeita, jotka nimenomaisesti sanovat, että nainen on luotu ihmiseksi ja sekä miehellä että naisella on sama sisäinen luonne." Sen jälkeen hän lainaa jaetta 4:1. "Yksi henki", josta ihmiskunta luotiin, oli Adamin henki ja vaikka raamatullista tarinaa Eevan luomisesta ei tässä toisteta, Muhammed viittaa siihen hadithissa, jossa hän esittää, että vaikka miehellä ja naisella on sama sisäinen luonne, ei se tarkoita, että he olisivat yhdenvertaisia, koska naiset ovat "kierossa": "Nainen on luotu kylkiluusta, eikä häntä ole mahdollista suoristaa sinua varten; joten jos haluat hänestä hyötyä, hänen kieroutensa silti pysyy. Ja jos yrität suoristaa hänet, sinä rikot hänet, ja hänen rikkomisensa on sitä, että eroat hänestä."

Jae 3 on perusta islamin moniavioisuudelle sallien miehen ottaa jopa neljä vaimoa, kunhan hän uskoo pystyvänsä olemaan "tasapuolinen" heille kaikille. Mishkat al-Masabihin mukaan Muhammed sanoi: "Mies jolla on kaksi vaimoa, mutta ei ole tasapuolinen heille, on Tuomiopäivänä sellaisessa tilassa, että hänen kehonsa toinen puoli on lysähtänyt." Tietysti tasapuolisuus näissä tilanteissa on katsojan silmässä. Ibn Kathir sanoo tästä vaatimuksesta, että tasapuolisuus vaimojen suhteen ei ole kummoinenkaan asia, sillä tasapuolinen kohtelu ei tarkoita, että heitä pitäisi kohdella samalla tavoin: "ei ole pakollista kohdella heitä samalla tavoin, vaikka se onkin suositeltavaa. Jos joku niin tekee, se on hyvä, mutta jos ei tee, ei siitä ole hänelle haittaakaan."

Moniavioisuudesta Asad toteaa, että "joku voisi kysyä, miksei samoja vapauksia ole annettu myös naisille, mutta vastaus on helppo. Huolimatta rakkauden henkisestä puolesta, joka vaikuttaa miehen ja naisen suhteisiin, määräävä biologinen tekijä seksuaalisessa halussa on molemmilla sukupuolilla lisääntyminen: nainen voi tulla raskaaksi vain yhdestä miehestä kerrallaan ja hänen on kannettava lasta yhdeksän kuukautta ennen kuin voi uudestaan tulla raskaaksi, mutta mies voi panna lapsen alulle aina, kun hän on naisen kanssa. Niinpä olisi ollut luonnolta tuhlausta antaa naiselle moniavoisuuden vietti, mutta miehen taipumus moniavioisuuteen on biologisesti perusteltua."

Jae 3 jatkaa, että jos mies ei voi kohdella vaimojaan tasapuolisesti, niin hänen tulee naida vain yksi, tai pitäytyä "niissä orjattarissa, joita omistatte".

Orjattarissa? Bulandshahri selittää tämän käytännön viisauden ja haikailee vanhojen aikojen perään:

"Jihadin (pyhän sodan) aikana monet miehet ja naiset jäivät vangeiksi. Amirul Muminin [uskovien johtaja eli kalifi - virka jota ei ole nyt täytetty] saattoi jakaa heidät mujahidineille [uskonsotureille], jolloin heistä tuli näiden mujahidineiden omaisuutta. Tämä orjuutus on rangaistus epäuskosta [kufr]"

Hän jatkaa selittämällä, ettei tämä ole ainoastaan muinaishistoriaa:

"Mitään orjuuteen kuuluvaa ei ole abrogoitu shariassa. Syy miksi tämän päivän muslimeilla ei ole orjia, on se, että he eivät ole osallistuneet jihadiin [uskonnolliseen sotaan]. He sotivat uskottomien [kuffar] käskyvallan alla ja nuo rikolliset estävät heitä. Muslimi on kahlehdittu uskottomien [kuffar] sopimuksilla, jotka kieltävät ottamasta sodassa orjia. Tämä suuri siunaus, että jokaisessa muslimikodissa voisi olla orja, on kielletty muslimeilta. Antakoon Allah muslimeille kyvyn paeta vihollisen lonkeroita, pysyä vahvana uskossa (din) ja käydä jihadiin (uskonsotaan) sharian määräysten mukaan. Amen!"

Jae 3 myös ohjeistaa muslimeja naimaan ne naiset "joista pidätte". Ibn Majah kirjoittaa traditiosta, jossa Muhammed luettelee hyvän vaimon ominaisuuksia, kuten "tottelee käskyjä" ja "hän miellyttää aviomiehen silmää".

Jae 4 käskee antamaan vaimolleen myötäjäiset. Ibn Kathir selittää, että "Profeetan jälkeen kenenkään ei ole sallittua naida naista ilman myötäjäisiä." "Vaimo voi kuitenkin vapauttaa miehensä tästä määräyksestä:'mutta jos he hyvästä tahdostaan luovuttavat teille jotakin takaisin, niin pitäkää se ilomielin hyvänänne'"

Jakeet 5-14 antavat ohjeita perinnönjakoon liittyvissä asioissa. Jae 11 määrää, että perinnönjaossa tyttäret saavat puolet siitä, mitä pojat saavat.

Jakeet 15-16 määräävät rangaistukset seksuaalisista moraalittomuuksista. Jae 15 määrää kotiarestin kuolemaan saakka ("kunnes kuolema heidät korjaa") sellaisille naisille, jotka ovat tehneet huorin ja sille on neljä todistajaa. Islamin lain mukaan nämä neljä todistajaa tulee olla miespuolisia muslimeja; naisten todistusta ei hyväksytä seksuaalisuuteen liittyvissä tapauksissa, ei edes raiskauksessa, jossa nainen on uhri. Jos nainen todetaan syylliseksi aviorikokseen, hänet tulee kivittää kuoliaaksi; jos hänen todetaan harjoittaneen esiaviollista seksiä, hänelle tulee antaa sata ruoskaniskua (katso 24:2). Kivitysrangaistusta ei ole Koraanissa, mutta Umar, yksi Muhammedin varhaisista kumppaneista sanoi sen kuitenkin olevan Allahin tahto: "Pelkäänpä", hän sanoi, "että pitkän ajan kuluttua ihmiset sanovat: 'Emme löydä Rajamin (kivittäminen kuoliaaksi) jakeita Pyhästä Kirjasta', ja he menevät harhaan jättämällä noudattamatta, mitä Allah on ilmoittanut." Umar todisti: "Katso! Minä todistan, että Rajam-rangaistus tulee määrätä hänelle, joka on laittomasti yhdynnässä, jos hän jo on naimisissa ja rikos on todistettu todistajien toimesta, tunnustuksella tai raskaus on siitä todisteena." Sitten hän lisäsi vielä, että Muhammed "pani toimeen Rajam-rangaistuksen ja me noudatamme hänen esimerkkiään."

Jae 16 viittaa Tafsir al-Jalalayn mukaan miehiin jotka "harjoittavat haureutta, aviorikoksen tai homoseksuaalisen yhdynnän." Heitä tulee rangaista "solvaamalla ja lyömällä heitä sandaaleilla; mutta jos he katuvat haureuttaan ja tekevät parannuksen hyvillä teoilla, antakaa heidän olla älkääkä vahingoittako heitä." Se lisää kuitenkin, että tämä jae "on abrogoitu aviorikoksesta määrätyllä rangaistuksella", eli kivittämisellä. Se jatkaa vielä, että islamin lainoppinut al-Shafi'i vaatii myös homoseksuaalien kivittämisen, mutta "hänen mukaansa henkilöä, joka on ollut penetraation kohteena, ei tule kivittää vaikka hän olisi naimisissa, vaan mieluummin ruoskia ja karkottaa."


* * *

Suomennettu Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 4, “Women,” verses 1-16

Naisten suura: http://www.islamopas.com/koraani/004.htm

Lisää Allahin ohjeita Koraaniblogista.

9. toukokuuta 2015

IS, Islam ja kuuliaisuus


Seuraava on suomennos malsi-tung blogin kirjoituksesta IS, Islam, and Obedience.

Toisen maailmansodan jälkimainingeissa ihmiset alkoivat kysellä, kuinka sellaiset hirmutekojen tekijät, jotka olivat toimineet natsien kuolemanleireillä, olivat vaimentaneet omantuntonsa.



Natsit ampuvat juutalaisia.

Yhtenä selityksenä annettiin hypoteesi "saksalaiset olivat erilaisia". Oletettiin, että Hitler oli voinut panna kauheat suunnitelmansa käytäntöön, koska saksalaisten perusluonteessa oli vika, joka sai heidät noudattamaan kyselemättä mitä tahansa käskyjä.

Psykologian tutkimuksessa tottelevaisuuden määritelmä on tehdä asioita jonkun muun käskystä. Todellisuudessa siihen yhdistyy myös mukautuminen, jolloin myös toisten esimerkki ja sosiaalinen paine vaikuttaa käyttäytymiseen.

Stanley Milgram, Yalen yliopiston psykologi, järjesti kokeen, jossa testattiin "saksalaiset ovat erilaisia"-hypoteesia. Koejärjestelyssä koehenkilöille kerrottiin, että kyseessä oli rangaistuksen vaikutuksen tutkiminen oppimisessa.


Elektrodit kiinnitetään "oppilaaseen".


Kun koehenkilöt saapuivat koetilanteeseen, he tapasivat valkotakkisen miehen, joka esitteli itsensä Jack Williamsiksi, kokeen tekijäksi. He tapasivat myös viisikymmenvuotiaan Wallacen, joka oli muka toinen koehenkilö.

Koehenkilölle ja Wallacelle kerrottiin, että kokeessa toinen heistä olisi opettaja ja toinen oppilas. Heidän roolinsa arvottiin vetämällä paperilappu hatusta. Todellisuudessa molemmissa lapuissa luki "opettaja". Wallace (joka oli todellisuudessa Milgramin avustaja) veti aina ensin ja sanoi ääneen "oppilas", joten koehenkilöstä tuli aina opettaja.

He menivät viereiseen huoneeseen, missä oppilas (Wallace) sidottiin tuoliin ja hänen käsivarsiinsa asetettiin elektrodit, joiden kautta annettaisiin sähköiskuja viereisessä huoneessa olevalla generaattorilla. Koehenkilölle (opettaja) annettiin 45 voltin sähköisku, jolla hänet vakuutettiin siitä, että sähköiskut olivat todellisia.

Laite näytti siltä, että sillä voitiin antaa eri voimakkuuksisia sähköiskuja "lievistä" (15-60 volttia) aina "vaarallisiin" ja "XXX" asti (450 volttia).

Opettajan olisi luettava sanapareja (esim. sininen-tyttö) ja sen jälkeen ensimmäinen sana, jota seurasi viisi sanaa, joista yksi oli alkuperäisen sanaparin sana. Oppilaan tuli painaa kytkintä osoittaakseen, mikä sana kuului alkuperäiseen sanapariin. Vastaus näkyi opettajan huoneessa valopaneelissa.

Joka kerta kun oppilas teki virheen, opettaja antoi sähköiskun, ja seuraavista virheistä annettiin aina 15 volttia edellistä voimakkampi sähköisku.

Sähköiskuihin oppilas reagoi yhä äänekkäämmillä ja tuskaisemmilla valituksilla. 315 voltin kohdalla hän päästi kovan tuskanhuudon ja ilmaisi halunsa lopettaa koe. 330 voltin kohdalla vastauksena oli vain pahaenteinen hiljaisuus.

Kuinka moni Milgramin koehenkilöistä sitten oli valmis noudattamaan käskyä mennä vaara-alueelle?

65% testattavista jatkoi sähköiskujen antamista 450 volttiin - vaara-alueen yli. Kaikki koehenkilöt jatkoivat 300 volttiin.

Tilanne oli tietysti kokonaan näytelty, mutta koehenkilöt kuitenkin uskoivat antaneensa todellisia sähköiskuja. Epäilyksen hälventämiseksi: monet "opettajat" olivat hyvin ahdistuneita, nauroivat hermostuneesti, nykivät ja vääntelivät kasvojaan; kolme "opettajaa" sai voimakkaan kohtauksen.

Kun koehenkilöt epäröivät tai kyseenalaistivat kokeen tekijän, Milgram antoi seuraavanlaisia kehotuksia:

1. "Ole hyvä ja jatka" (‘Please continue’ or ‘Please go on’)

2. "Sinun on jatkettava kokeen onnistumiseksi" (‘The experiment requires you to continue’)

3. "On ehdottoman tärkeää, että jatkat" (‘It’s absolutely essential that you continue’)

4. "Sinulla ei ole vaihtoehtoa, sinun on jatkettava" (‘You have no other choice, you must go on’)


Miksi ihmiset tottelivat?

Kun meitä käskytetään, voimme sanoa, että tekemämme asia ei ole enää meidän vastuullamme. Kun Milgram seisoi heidän vieressään ja vaati heitä jatkamaan, he olettivat, että hän tiesi mitä oli tekemässä, ja ajattelivat, että mitä he oikeastaan olivat väittelemään psykologin kanssa?

Kuitenkin heillä oli selvästi syvä konflikti sen välillä, mitä heidän käskettiin tehdä ja sen välillä, mitä heidän omatuntonsa sanoi, ja miltä heistä tuntui aiheuttaa kipua toiselle.

Tällöin ihmiset usein joutuvat 'agenttiseen tilaan' (agentic state); mielentilaan, jossa he vapauttavat itsensä kaikesta vastuusta ja alistuvat auktoriteetin valtaan ja tekevät niin kuin heitä käsketään. "Minä vain noudatin käskyjä."

Milgram tiivisti löydöksensä: "Huomattava osa ihmisistä tekee niin kuin heitä on käsketty huolimatta teon sisällöstä tai omantunnonkysymyksistä, kunhan he kokevat, että käsky tulee pätevältä auktoriteetilta." (Milgram, Obedience to Authority, 1974)

Yllä oleva on koottu Richard Grossin kirjasta "Psychology: The Study of Mind and Behaviour"

Kun otetaan huomioon yllä oleva Milgramin yhteenveto, mitä tapahtuukaan kun auktoriteetin uskotaan olevan absoluuttinen auktoriteetti, Jumala?

Islamissa komentoketju on Allah > Muhammed > muslimit. Muhammedin ja muslimien välillä on joukko välikäsiä: oppineita, uskonnollisia johtajia, kommentaarien kirjoittajia (Ibn Kaldun), sharia-juristeja, mullaheita, imaameja, ynnä muita, jotka kertovat mitä "käskyt" ovat.

Kuka tahansa voi lukea Koraania, ja päinvastoin kuin jotkut muslimit väittävät, jakeet yleensä merkitsevät juuri sitä mitä mitä ne sanovat ja 'radikaalit' muslimit tulkitsevat ne juuri siten (ne muslimit, jotka menevät alkulähteille - Muhammed (sunna) ja Koraani).

Koraanissa on satoja suoria ja peiteltyjä käskyjä uskoa. Lukiessasi törmäät niihin jatkuvasti. Monet jakeet alkavat "Te, jotka uskotte"; varoituksia jaetaan niille, jotka eivät usko; palkinto on runsas niille, jotka uskovat. Samaa teemaa toistetaan loputtomiin.

Käsky uskoa on käsky tottelevaisuuteen. Tämä on ensimmäinen kuuliaisuuden osoitus islamissa. Epäusko (kufr) on islamissa eräs pahimmista synneistä.

Niitä jotka eivät usko, vähätellään ja halveksitaan. Islamissa on keskeistä, että uskovat hyökkäävät uskottomia vastaan ja alistavat heidät.

9:29 Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa.
9:5 Mutta kun pyhät kuukaudet ovat kuluneet, niin vuodattakaa pakanain verta missä tahansa heitä tapaattekin. Ahdistakaa ja piirittäkää heitä ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he kääntyvät (oikeaan Jumalan uskoon), rukoilevat ja antavat almut, niin päästäkää heidät menemään. Jumala on totisesti anteeksiantava ja armollinen.
9:14 Taistelkaa heitä vastaan, Jumala rankaisee heitä teidän kädellänne ja saattaa heidät häpeään; Hän auttaa teitä vastustaessanne heitä ja parantaa oikeauskoisten rinnat.

Ensimmäinen kuuliaisuuden osoitus on mukana shahadassa: ei ole muuta jumalaa kuin Allah, ja Muhammed on Hänen lähettiläänsä.

Tällä perusteellaan uusia vaatimuksia kuuliaisuuteen.

64:12 Olkaa kuuliaisia Jumalalle ja kuuliaisia sananjulistajalle, mutta jos käännytte pois, ei sanansaattajanne ole vastuussa muusta kuin sanoman julistamisesta.
8:24 Te, jotka uskotte, totelkaa Jumalaa ja Hänen lähettilästään, kun Hän kutsuu teitä sen ääreen, mikä teidät eläviksi tekee, ja tietäkää, että Jumala hiipii ihmisen ja hänen sydämensä väliin ja että te tulette kokoontumaan Hänen luoksensa.
9:24 [...] Sillä Jumala ei pidä uppiniskaisista.

Seuraavassa jakeessa sanotaan, että myös määräyksiä, joita uskova ei haluaisi noudattaa, on silti noudatettava.

2:216 Teidät on määrätty sotimaan, vaikka se on teille vastenmielistä. Mutta voi sattua, että teillä on vastenmielisyys jotakin asiaa kohtaan, vaikka se on teille hyödyllinen, ja voipa sattua, että teillä on halu johonkin, vaikka se on vahingollista teille. Jumala tietää, mutta te ette tiedä.


IS ampuu vankeja.


Mark Durie kertoo entisesta egyptiläisestä salafi-muslimista, jonka mukaan sen eteen, että uskovat tekisivät vastenmielisiä tekoja, nähdään valtavasti vaivaa, ja näin saadaan heidän luontainen omatuntonsa vaiennettua.

Tottelevaisuuden psykologinen tutkimus osoittaa, että ihmiset, jotka vaientavat omatuntonsa käskyjä noudattaessaan, hylkäävät tavallisesti noudattamansa moraalin. He luopuvat henkilökohtaisesta vastuustaan.

Kun uskova on alistunut ensimmäiseen kuuliaisuuden osoitukseen ja sitoutunut siihen, että islam on oikea uskonto, hän on tilanteessa, jossa hänen on päätettävä miten tulee toimia. Islamin kirjoitukset ja Muhammedin esimerkki tarjoavat vastauksen. Uskovan on toteltava näitä määräyksiä, koska hän on sitoutunut siihen, että ne ovat Jumalan määräyksiä, muuten hän lakkaa olemasta uskova ja hänestä tulee uskonluopio. Uskovat ovat saaneet selkeät käskyt miten toimia uskonluopioiden suhteen: "Jos joku luopuu islamin uskostaan, tappakaa hänet" Bukhari 9.84.57

Määräykset tappaa ovat islamissa hyvin yleisiä.

Toisin kuin Milgramin koehenkilöt, islamiin uskovien on uskottava kuoleman uhalla ja siksi heidän on toteltava annettuja määräyksiä. Samankaltaisuus natsi-Saksan kanssa on ilmiselvä. Ja natsi-Saksa oli vähemmän totalitaarinen kuin islam.

Kun Milgram kehotti koehenkilöitään ystävällisellä "Ole hyvä ja jatka" tai "Sinulla ei ole vaihtoehtoa, sinun on jatkettava", islamilla on puolestaan takanaan koko Jumalan arvovalta ja syytteet uskosta luopumisesta mikäli määräyksiä ei totella. Meissä kaikissa oleva taipumus totella auktoriteettien käskyjä kasvaa suuresti islamissa, missä uskonto ja kulttuurit, joissa sitä noudatetaan, ovat vahvasti autoritäärisiä.

Muslimit kasvavat ympäristössä, missä islamille ei ole vaihtoehtoa - lukuunottamatta vainoa ja kuolemaa. Toisuskoisia panetellaan ja heidän vainoamisensa on yleistä. Miten henkilö voisi vapautua tällaisessa tilanteessa alistumisesta ja kuuliaisuudesta?

Ehkä järkyttävintä nykyisessä Irakin ja Syyrian tilanteessa on, että miljoonat muslimit asettuvat Islamilaisen Valtion puolelle sen sijaan, että olisivat kauhistuneita sen teoista. Jos jätetään psykopatologiset syyt huomiotta, selitys tähän on se, että Islamilainen Valtio toteuttaa Allahin tahtoa. He uskovat (ja heidän pyhät kirjoituksensa ja imaaminsa antavat siihen täyden syyn) että Islamilainen Valtio noudattaa Allahin tahtoa ja myös he haluavat noudattaa Hänen tahtoaan. Kaikki muu olisi tottelemattomuutta.

Sellaiset ihmiset ovat jo pitkällä omatuntonsa vaientamisessa ja täydellisessä alistumisessa islamin auktoriteetille. Neljän kristityn lapsen päiden katkaisu Baghdadissa tarjoaa kaikki todisteet siitä, että nämä islamin uskolliset seuraajat ovat täydellisesti luopuneet omatunnostaan, jotta voisivat totella Allahin tahtoa. Muslimien hurskauden päämäärä on tulla Hänen tahtonsa tahdottomaksi välikappaleeksi.

Yhteenvetona, islam käyttää hyväkseen ihmisen normaalia taipumusta totella auktoriteettia. Muhammed väitti saaneensa auktoriteettinsa Jumalalta. Hän perusti uskonnon, jossa alistuminen ja kuuliaisuus on ydinasia. Islamin muslimeilta vaatima tottelevaisuus ehdollistaa heidät vaientamaan omatuntonsa ja noudattamaan käskyjä tappaa, vainota ja hallita.

Voimme aina luottaa siihen, että muslimit noudattavat islamin doktriineja, koska islamin doktriinissa on kysymys pääasiassa juuri kuuliaisuudesta. Kielletyt ja sallitut asiat on määritelty pikkutarkasti.

Mikäli muslimi ei aio luopua islamista ja siten jättää noudattamatta ensimmäistä kuuliaisuuden sääntöä, voimme aina olettaa, että he tulevat "noudattamaan käskyjä" kun aika tulee.



4. toukokuuta 2015

Badrin ja Uhudin taisteluiden opetukset

Jae 121 aloittaa keskustelun Uhudin ja Badrin taisteluiden opetuksista. Badrissa, vuonna 624, muslimit voittivat paljon suuremman Mekan Quraishin pakanallisen armeijan. Toisaalta seuraavana vuonna Uhudin taistelussa pakanat voittivat muslimit ja Muhammad haavoittui lievästi. Allah muistuttaa Muhammedille, että kun muslimit kävivät taisteluun Uhudissa, kaksi muslimien joukkoa oli menettää rohkeutensa. Heidän ei olisi pitänyt olla peloissaan, koska "Jumala oli heidän tukensa", ja uskoivaisten tulee luottaa ainoastaan häneen (jae 122). Olihan Allah antanut heille kuitenkin voiton Badrissa, vaikka he olivat "huonommassa asemassa" (jae 123). Islamin tradition mukaan 313 muslimia voitti paljon suuremman sotajoukon Badrissa, koska Allah tuki heitä "kolmella tuhannella Ylhäältä lähetetyllä enkelillä" (jae 124). Tämä on yksi syy, miksi ylivoimaiset Amerikan sotavoimat eivät pelota nykyajan jihadisteja.

Ibn Ishaq kertoo, että kun quraishit saapuivat Badriin lähes tuhannen miehen vahvuisena, Muhammed huusi Allahille: "Oi Jumala, jos tämä joukko tuhoutuu tänään, Sinua ei palvella enää". Mutta vähän myöhemmin Muhammed kertoi seuraajalleen Abu Bakrille: "Ole huoleti, oi Abu Bakr. Jumalan auttaa sinua. Gabriel on täällä pitelemässä hevosen ohjaksia ja johdattaa sitä. Tomu on hänen etuhampaidensa yllä." Sitten Muhammed astui joukkojensa eteen ja antoi merkityksellisen lupauksen, joka on antanut rohkeutta muslimisotureille kautta aikojen: "Kautta Jumalan, jonka käsissä Muhammedin sielu on, yksikään mies, joka tänään taistelee heitä vastaan ja rohkeasti etenee eikä pakene, heille Jumala takaa pääsyn Paratiisiin." Eräs paikalla olleista muslimisotureista, Umayr bin al-Humam, huudahti: "Hyvä on, hyvä on! Onko mitään minun ja Paratiisiin pääsyni välissä, kun nuo miehet tappavat minut?" Hän heitti taatelit kädestään, ryntäsi taistelun tuoksinaan ja taisteli kunnes sai surmansa. Muslimisoturit ovat taistelleet kautta aikojen samanlaisella rohkeudella tietäen, että voittaessaan he saavat nauttia sotasaaliista (josta on paljon keskustelua suurassa 8) ja kaatuessaan he pääsevät Paratiisin iloihin. Ja avain maalliseen voittoon on kuuliaisuus Allahille: "Niin, jos olette kärsivällisiä ja pelkäätte Jumalaa ja viholliset yllättävät teidät äkkirynnäköllä, on Herranne tukeva teitä viidellä tuhannella enkelinä, joilla on erityiset merkit" (jae 125). Jakeet 126-129 tähdentävät, että Allah yksin päättää tuleeko voitto vai tappio.

Jakeissa 130-139 tuomitaan koronkiskonta ja kehotetaan muslimeja hurskauteen, tottelevaisuuteen ja anteliaisuuteen, ja käsketään anomaan Allahilta syntien anteeksiantoa. Allah kutsuu uskovaisia vaeltamaan "ympäri maata" ja tarkkailemaan "millaisen lopun ne saivat, jotka vääristelivät totuuden (sanoman) valheeksi" (jae 137). Tähän perustuu islamin ajatus siitä, että esi-islamilaiset ja toisuskoiset sivilisaatiot ovat kaikki jahiliyya - uskottomien arvottomia yhteiskuntia. V.S. Naipaul törmäsi tähän asenteeseen matkoillaan islamin maailmassa. Kirjassaan "Matka islamin maailmaan" hän huomioi monien muslimien ajattelevan, että "Aika ennen islamia oli pimeyttä: se on osa islamin teologiaa. Historian täytyy palvella teologiaa." Naipaul kertoo, että jotkut Pakistanin muslimit, sen sijaan, että arvostaisivat kansakunnan kuuluisaa Mohenjo Daron arkeologista kohdetta, näkivät siinä mahdollisuuden opettaa islamia ja ehdottivat sinne kylttiä, jossa Koraanin jae 3:137 olisi opetuksena ihmisille. Jae 139 lupaa "voittoa" "tosiuskoville" - tai Ibn Kathirin sanoin: "varmasti lopullinen voitto ja voitonjuhla on teidän, oi uskovat." Ibn Abbasin mukaan jotkut muslimit kuitenkin tulkitsivat tämän Uhudissa niin, että heidän täytyy nousta uskottomien yläpuolelle - he kiipesivät vuorelle ja ajoivat yhden quraishin joukon pakosalle.

Jakeet 140-179 ottavat esille kysymyksen miksi muslimit kärsivät tappion Uhudissa? Se on Allahin koetus (jae 141) - testi sekä uskoville että teeskentelijöille (jakeet 166-167). Kuvittelivatko uskovat todella, että Allah päästäisi heidät Paratiisiin ottamatta selville, kuka heistä "taistelisi" - jahadoo, kävisi jihadiin (jae 142)? Vaikka Muhammed saisi surmansa, tulisi muslimien jatkaa taistelua (jae 144), sillä kukaan ei kuole ilman Allahin sallimusta (jae 145). Katsokaa profeettoja, jotka eivät lannistuneet "mistään, mikä kohtasi heitä Jumalan sotaretkellä" (jae 146). Muslimien ei tule totella uskottomia (jae 149), sillä pian Allah lähettää pelon heidän sydämiinsä (jae 151).

Ja todellakin, muslimit olivat vähällä voittaa vihollisensa, kunnes heitä harhautettiin: kun muslimisoturit näkivät "naisten pakenevan nostellen vaatteitaan ja paljastaen nilkkakorunsa ja säärensä", he alkoivat huutaa "Oi saalis! Oi ihmiset, sotasaalis!" He jättivät asemansa vastoin Muhammedin määräyksiä päästäkseen naisiin käsiksi - ja niin Allah salli pakanoiden pakottaa muslimit pakenemaan koetellakseen heitä (jakeet 152-152). Muslimit aiheuttivat itse oman tappionsa (jae 165). Jakeet 154-155 kertovat näiden miesten ahdingosta Uhudin jälkeen ja jae 159 käskee Muhammedia olemaan heille armollinen. Jakeet 156-158 ja 160 toistaa, että elämä ja kuolema samoin kuin voitto ja tappio, ovat yksin Allahin käsissä, eikä kenenkään tule siksi pelätä taistelua. Ne jotka kaatuvat taistelussa, eivät ole kuolleita, vaan nauttivat Paratiisin puutarhan iloista (jakeet 169-172; katso myös 136, 163).

Ibn Kathirin mukaan jae 161 ilmoitettiin "sen tapauksen yhteydessä, kun punainen vaate oli kadonnut Badrin sotasaaliin joukosta. Jotkut väittivät, että Allahin lähettiläs olisi saattanut ottaa sen." Tämä jae kuitenkin vapautti Muhammedin syytteestä: profeetta ei ole epäluotettava, tai kavaltaja. Ja hänen läsnäolonsa on Allahin armoa (jae 164).

Jakeet 173-175 ylistää niitä jotka voittivat pelkonsa ja menivät taisteluun: heitä"odottaa suuri palkka" - s.o. sotasaalis tässä maailmassa ja Paratiisi seuraavassa. Uskovia kehotetaan jakeissa 176-179 olemaan surematta uskottomia, joille annetaan lykkäystä vain jotta "heidän syntinsä enenisivät. Katso, heitä odottaa häpeällinen rangaistus" (jae 178).

Jakeet 180-200 tuomitsee uskottomat ja lupaa palkkion uskovaisille. Ne jotka väittävät, että "Jumala on köyhä, ja me olemme rikkaita" (jae 181) ovat Ibn Kathirin, Tafsir al-Jalalayn, Asadin, Daryabadin, Bulandshahrin ja muiden mukaan juutalaisia. Mutta heitä odottaa helvetti, koska he ovat tappaneet profeetat (jae 183). Kirjan kansat hylkäsivät Allahin liiton ja "vaihtoivat sen mitättömiin arvoihin. Mikä surkea vaihtokauppa!" (jae 187). Uskovien ei tule kadehtia heitä vaikka he menestyisivät, sillä Allah lähettää heidät helvettiin (jakeet 196-197), kun taas uskovat saavat nauttia Paratiisin puutarhoista (jae 198). Kirjan kansat, jotka hyväksyvät Muhammedin profeetakseen eivätkä "vaihda Jumalan tunnusmerkkejä mitättömän arvoihin" saavat palkintonsa (jae 199). "Tunnusmerkit" ovat tässä jälleen ayat, sana, jota käytetään Koraanin jakeista. Jae 200 lupaa menestystä niille, jotka tottelevat Allahia. Kautta islamin historian on ajateltu onnettomuuksien johtuvan tottelemattomuudesta ja lääkkeeksi on tarjottu islamin määräysten tarkempaa noudattamista.




* * *



Suomennettu Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 3, “The Family of Imran,” verses 121-200

Imranin perheen suura: http://www.islamopas.com/koraani/003.htm

Lisää koraaniblogeja Koraaniblogista.


1. toukokuuta 2015

Abraham oli muslimi

Oletko juutalainen tai kristitty? Silloin tiedät kuinka asia on: islam on totuus, mutta sinä kiistät sen vastoin parempaa tietoasi. Niin sanotaan Koraanissa.

Suuran 3, "Imranin perheen", Jakeissa 64-120 Allah jatkaa hyökkäystään juutalaisia ja kristittyjä vastaan, koska he ovat uppiniskaisuuttaan hylänneet islamin, ja kutsuu heitä takaisin Abrahamin oikeaan uskontoon. Allah päättää jakeiden 33-63 esityksen kristinuskosta kehottamalla Kirjan kansoja kääntymään islamiin. Tämä esitetään kutsuna "yhteisymmärrykseen": "että meillä olisi samoin kuin teilläkin, ettemme palvele muuta kuin ainoata Jumalaa emmekä aseta ketään Hänen rinnalleen, emmekä kukaan pidä toistamme herrana, (emme pidä herrana ketään muuta) paitsi Jumalaa" (jae 64). Tämä Koraanin jae siis kutsuu juutalaisia ja kristittyjä "yhteisymmärrykseen" muslimien kanssa siitä, että he palvelevat yksin Allahia. "Common Word" ("yhteisymmärrys") tuli myös muslimien ja kristittyjen aloitteen nimeksi, jonka tarkoitus oli käydä näiden välistä dialogia ja joka jatkuu edelleen.

Aloite alkoi muslimioppineiden samannimisillä kirjeillä kristittyjen johtohenkilöille; muslimit eivät koskaan selittäneet, että loppuosa lauseesta, josta "yhteisymmärrys" oli otettu, käsitteli sitä, että juutalaisten tulisi lopettaa asettamasta kumppaneita Allahin rinnalle, ja palvella ainoastaan Jumalaa - siis kääntyä muslimeiksi. Tämä Koraanin kohta kehottaa kristittyjä kiistämään Kristuksen jumalallisuus samoin kuin lopettaa "rabbien ja munkkien" palvominen, minkä Tafsir al-Jalalayn mainitsee tämän jakeen yhteydessä. Tuo syyte tulee Koraanin jakeesta 9:31.

Allah moittii juutalaisia ja kristittyjä siitä, että he kiistelevät asioista, "josta teillä ei ole tietoa" (jae 66): Abrahamin uskonnosta. Patriarkka ei voinut olla juutalainen tai kristitty, koska jakeen 65 mukaan "Laki ja Evankeliumihan lähetettiin vasta hänen jälkeensä". Todellisuudessa hän oli muslimi-hanif (jae 67) - kuten Tafsir al-Jalalayn selittää: "Todellisuudessa Abraham ei ollut juutalainen eikä kristitty, vaan muslimi, joka tunnusti Jumalan Ykseyttä, ja hanif, joka pidättäytyi kaikista muista uskonnoista ja oli oikeamielinen; hän ei ollut koskaan kuvainpalvoja."

Lisäksi Muhammed ja muslimit olivat niitä, jotka "voivat lähinnä vedota Aabrahamiin", kuten Ibn Kathir sanoo: "Tämä aya [jae] tarkoittaa: Ihmiset joilla on suurin oikeus olla Ibrahimin seuraajia, ovat ne, jotka seurasivat hänen uskontoaan ja Profeettaa, Muhammedia, ja hänen Kumppaneitaan."

Tästä seuraa tietysti, että jos Abraham oli muslimi, niin juutalaisuus on kokonaan lainvastainen. Juutalaiset (ja kristityt) yksinkertaisesti kapinoivat omien profeettojensa oikeaa uskoa vastaan - joka oli islam. Tämä on juuri se näkemys, joka monilla muslimeilla on nykyään juutalaisuudesta ja kristinuskosta. Allah painottaa joidenkin juutalaisten ja kristittyjen uppiniskaisuutta: he yrittävät johtaa muslimit harhaan, vaikka he itse ovat ne, jotka ovat harhapolulla kieltämällä Jumalan "tunnusmerkit", vaikka ovat itse olleet niissä todistajina (jakeet 69-70). "Tunnusmerkit" on arabiaksi "ayat", mikä on sama sana, jota käytetään Koraanin jakeista.

Tämä kohta saattaa viitata kristittyyn Najranin delegaatioon ja/tai muihin kristittyihin ja juutalaisiin, jotka kuulivat Muhammedin lausuvan Koraania ja silti hylkäsivät islamin - ja, muslimilähteiden mukaan, tiesivät Muhammedin olevan profeetta, mutta eivät halunneet myöntää sitä itsekkäistä syistä. Maududi sanoo: "Tämän vuoksi Koraani moittii heitä jatkuvasti vihamielisestä Jumalan tunnusmerkkien vääristelystä, vaikka he näkivät ne omin silmin ja olivat niitä itse todistamassa. He jopa alentuivat, kuten jakeissa 71-72 kerrotaan, harhautukseen yrittäessään kääntää toisia pois islamista: he puhuivat valheita Allahista vastoin parempaa tietoaan" (jae 75).

Näiden likaisten temppujen lisäksi he laittoivat omia sanojaan Pyhiin Kirjoituksiinsa (jae 78); jotkut epäilijät ovat arvelleet, että Muhammed oli itse näiden harhautettujen joukossa, kunnes pääsi perille juonesta.

Allah hylkää mahdottomana ajatuksen, että ihminen - selvästikin Jeesus - olisi voinut opettaa, että hän olisi jumalallinen (jakeet 79-80). Hän on vain yksi profeetoista (jae 84), eikä Allah hyväksy keneltäkään muuta uskontoa kuin islamin (jae 85). Ja ne jotka hylkäävät oikean uskonnon sen jälkeen, kun ovat ottaneet sen saavat palkakseen "Jumalan, enkelien ja ihmisten kirouksen" (jakeet 86-87). Maududin mukaan tässä viitataan "Arabian juutalaisiin rabbeihin", jotka ensin tunnustivat ja sitten kielsivät Muhammedin. Allah väittää, että juutalaisten ruokailusäännökset ovat heidän itsensä keksimiä (tai Jaakobin - eli Israelin - itsensä, jakeet 93-94), ja jae 95 kehottaa juutalaisia hylkäämään, Maududin sanoin, "hiuksia halkovan laintulkinnan" ja palaamaan Abrahamin oikeaan monoteismiin - s.o. islamiin.

Allah sanoo, että Mekan (Bakan) pyhäkkö oli maailman ensimmäinen palvontapaikka (jae 96). Sen rakensi Abraham, josta Ibn Kathir sanoo: "jonka uskontoa juutalaiset ja kristityt väittävät seuraavansa. Kuitenkaan he eivät suorita Hajjia [pyhiinvaellusta] taloon, jonka Abraham rakensi Allahin käskystä ja mihin hän kutsui ihmisiä pyhiinvaellukselle." Kirjan kansat eivät usko "Jumalan tunnusmerkkeihin" (jae 98) ja yrittävät estää toisiakin kulkemasta Allahin tiellä (jae 99). Jos muslimit kuuntelevat näitä juutalaisia ja kristittyjä, jotka torjuvat islamin, heistä tulee uskonluopioita (jae 100). Ylösnousemuksen päivänä siunattujen kasvot kirkastuvat ja tuomittujen mustuvat (jae 106).

Sillä aikaa maan pinnalla muslimit ovat "paras seurakunta", kun taas juutalaiset ja kristityt ovat "jumalattomia" (jae 110). Muslimien ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä juutalaiset ja kristityt ovat myös pelkureita: "jos he käyvät sotimaan teitä vastaan, kääntyvät he pakoon" (jae 111). Kurjuus on masentava heidät - "paitsi jos he pitävät liiton Jumalan kanssa ja sopimuksen ihmisten kanssa" (jae 112). Bulandshahrin mukaan tämä viittaa toisuskoisten sopimukseen "maksaa hyvitystä (jizya) muslimivaltiolle, jolloin heillä on dhimmien oikeudet." Nämä oikeudet eivät ole tasa-arvoisia muslimien oikeuksien kanssa: dhimmien on oltavat alamaisia ja hyväksyttävä toisen luokan kansalaisen status (katso 9:29) saadakseen suojelua - siihen asti kun eivät loukkaa muslimeja vastaan.

Tällä ei suinkaan tarkoiteta tuomita kaikkia Kirjan kansojen jäseniä! Heidän keskuudessaan "on vakaa joukko (ihmisiä), jotka yön aikana lukevat Jumalan ihmeellisiä ilmoituksia ja Häntä kumartavat" (jae 113). Ibn Ishaqin, Ibn Abbasin ja muiden mukaan tämä viittaa "Kirjan Kansojen papistoon, joka hyväksyi islamin uskon". Tehdään kuitenkin selväksi, mitä tapahtuu niille, jotka eivät hyväksy islamia: Ibn Kathirin mukaan jae 118 kieltää muslimeja "ottamasta muiden uskontojen seuraajia neuvonantajiksenne", koska jopa ne, jotka ovat ulospäin ystävällisiä muslimeja kohtaan, tosiasiassa vihaavat heitä (jakeet 119-120).



* * *


Suomennettu Robert Spencerin blogista Blogging the Qur’an: Sura 3, “The Family of Imran,” verses 64-120

Imranin perheen suura: http://www.islamopas.com/koraani/003.htm

Lisää koraaniblogeja Koraaniblogista.