15. marraskuuta 2015

Spencer: Maahanmuuttajien jihad on alkanut Pariisissa

Siihen ei mennyt kauan: yhdellä perjantaina Pariisissa ainakin 160 ihmistä murhanneesta Islamilaisen Valtion (ISIS) jihadisteista oli Syyrian passi ja hän oli tullut maahan Kreikan kautta lokakuussa. Lokakuussa hän oli Syyrian sota-alueelta tullut "pakolainen", joka haki turvapaikkaa Euroopasta; marraskuussa hän murhasi ranskalaisia siviilejä islamilaisen kalifaatin nimissä. Maahanmuuttajien jihad on alkanut.

Ranskan ja Euroopan viranomaiset eivät voi väittää etteikö heitä varoitettu. Viime helmikuussa Islamilainen Valtio uhosi lähettävänsä Eurooppaan jopa 500.000 pakolaista. Lisäksi Libanonin opetusministeri sanoi hiljattain, että hänen maansa pakolaisleireillä oli 20.000 jihadistia. Samaan aikaan 80 prosenttia Eurooppaan viime aikoina tulleista pakolaisista väittää pakenevansa Syyrian sotaa, vaikka eivät tule läheltäkään Syyriaa.

Miksi he väittävät olevansa Syyrialaisia ja vyöryvät Eurooppaan? Islamilaisen Valtion edustaja antoi vastauksen, kun hän kerskaili syyskuussa, hieman pakolaisvyöryn alkamisen jälkeen, että Eurooppaan saapuneiden pakolaisten joukossa on jo 4000 Islamilaisen Valtion jihadistia. Hän selitti heidän tavoitteensa: "meillä on unelma, että kalifaatti käsittää koko maailman eikä vain Syyriaa, ja pian se toteutuu, inshallah". Nämä muslimit menevät Eurooppaan kalifaatin palveluksessa: "He teeskentelevät olevansa pakolaisia", mutta he ovat menossa kylvämään verenvuodatusta ja hävitystä Euroopan kaduille. Kerrottuaan tämän journalisteille, hän hymyili ja sanoi: "Odottakaa vain."

Vuotta aikaisemmin Islamilainen Valtio kutsui jihadisteja murhaamaan ranskalaisia siviilejä: "Jos voit tappaa vääräuskoisen amerikkalaisen tai eurooppalaisen - varsinkin ilkeän ja saastaisen ranskalaisen - tai australialaisen tai kanadalaisen tai kenet tahansa sotaankäyvien vääräuskoisten joukosta, mukaanlukien niiden maiden kansalaiset, jotka ovat liittoumassa Islamilaista Valtiota vastaan, silloin pane turvasi Allahiin ja tapa hänet millä tahansa tavalla."

Iskujen jälkeen Islamilainen Valtio antoi lausunnon, jossa otti vastuun iskuista ja varoitti: "Ranska ja kaikki sen esimerkkiä noudattavat maat tietäkööt, että he ovat Islamilaisen Valtion ensisijaisia kohteita ja kuoleman haju ei katoa heidän sieraimistaan niin kauan, kun he ottavat osaa ristiretkeen, niin kauan, kun he rohkeavat kirota Profeettaa (siunaus ja rauha olkoon hänen kanssaan), ja niin kauan kun he kerskailevat taistelevansa islamia vastaan Ranskassa ja he iskevät muslimeja vastaan Kalifaatissa lentokoneillaan, jotka eivät olleet heidän apunaan Ranskan saastaisilla kaduilla ja kujilla. Todellakin, tämä on vasta alkua. Tämä on myös varoitus niille jotka kuuntelevat."

Sota julistettiin ja sotatoimet aloitettiin - ja vastaus on ollut ankean arvattava. Saksan sisäministeri Thomas de Maiziere yritti vikkelästi erotella Pariisin iskut ja pakolaisten tulvan Eurooppaan: "Haluaisin ilmaista kiireellisen pyyntöni, ettei tästä vedettäisi hätäisiä johtopäätöksiä liittyen pakolaisiin." De Maizieren kannalta on ikävää, että eräs Syyrian "pakolainen", joka löysi tiensä Pariisiin Kreikan kautta, oli yksi jihadisteista.

Sillä aikaa Barack Obama oli uskollinen roolilleen eikä maininnut islamia tai muslimeja puheessaan Pariisin iskuista, eikä antanut vihjettäkään siitä, että hänen äkillinen ja poliittisista syistä tehty vetäytymisensä Irakista oli luonut tyhjiön, joka salli Islamilaisen Valtion synnyn. Islamilaisesta Valtiosta taitaakin tulla Obaman hallituskauden merkittävin perintö. Tietenkään amerikkalaiset joukot eivät olisi voineet jäädä Irakiin ikuisiksi ajoiksi, ja Irak-projekti perustui alun alkaenkin vääriin olettamuksiin islamista jättäen huomiotta sen poliittisen, ylivaltaan pyrkivän ja väkivaltaisen puolen; mutta Obaman hätäinen ja ajattelematon vetäytyminen ei ottanut huomioon mitään käytännön realiteetteja: sunni-shiia erimielisyydet, Iranin vaikutusvalta Bagdadiin ja sunnien haluttomuus osallistua Bagdadin hallitukseen ja shiiojen kieltäytyminen antamasta heille mahdollisuutta osallistua siihen merkittävällä tavalla, ja niin edelleen. Ranska maksaa tänään Obaman ja hänen hallituksensa tahallisesta välinpitämättömyydestä ja lyhytnäköisyydestä.

Myös vasemmistolainen media on tiukasti jähmettynyt tahalliseen välinpitämättömyyteen. Salon julkaisi kirjoituksen otsikolla "Meidän terrorismin kaksoisstandardimme: Pariisin jälkeen meidän tulee lakata syyttämästä muslimeja ja tehtävä tiukkaa itsetutkiskelua", ja toinen otsikolla "Vihapuhe alkaa: Olkoon Pariisi oikeiston väkivaltaisen vihapuheen loppu." The Guardian oli huolissaan, että perjantain jihadistimurhien jälkeen "äärioikeistolaiset ryhmät saavat vihalleen polttoainetta." Salon ja Guardian eivät kumpikaan, eikä myöskään mikään muu valtamedia, julkaissut realistisia arvioita jihadin uhan leviämisestä Ranskassa tai länsimaissa.

Myös läntinen älymystö vastasi tutulla tavalla, se vain sanoi, että Pariisin kaltaisia iskuja tulee olemaan yhä enemmän Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Vaikuttaa siltä että mikään määrä todisteita ei saa vasemmistoa avaamaan silmiään, hylkäämään poliittisesti korrekteja fantasioitaan ja kohtamaan jihadin uhkaa realistisesti. Vallassa olevat vasemmistolaiset tulevat varmistamaan, että verta vuodatetaan vielä paljon.


Alkuperäinen kirjoitus: http://www.frontpagemag.com/fpm/260782/migrant-jihad-has-begun-paris-robert-spencer

Katso myös Mitä olemme oppineet 9/11 iskuista ja Euroopan kuolinkellot


Täydellinen vääräuskoisen opas ISISiin






1 kommentti:

  1. Terrorisminsuvaitsijat kehittivät Pariisin iskun jälkeen nopeasti pehmentävän selityksen, miksi maahantulijoita ei saa syyllistää:

    Juuri tätä he Syyriasta pakenevat!

    Olisiko tuossa mitään ongelmia? Kuten esimerkiksi:

    Valtaosa Eurooppaan tulijoista ei ole syyrialaisia, eikä minkään muunkaan sortin kriisialueilta pakenijoita

    Iskijöiden joukosta on jo löydetty henkilöitä, joilla on ainakin Syyrian passi

    Kuten ISIS on ilmoittanut, he ovat lähettäneet terroristeja maahantulijoiden joukossa

    Eli aika heikoilla mennään.

    Erittäin kuvaava linkki kaikelle tälle selittelylle on tämä "tutkijan" kuvottavan ivallinen kirjoitus kaikille niille, jotka ovat ilmiselvästi terrorivaaran kasvusta huolissaan:

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015091120331514_uu.shtml

    Jokainen lause tuossa "vanhemman tutkijan" Teemu Sinkkosen kirjoituksessa pyrkii tekemään naurunalaisiksi kaikki, jotka näistä asioista ovat varoittaneet jo vuosien ajan.

    Minusta nämä "tutkijat" ovat joko suorasti tai epäsuorasti vastuussa näistä teoista ja heidät pitäisi saattaa jollain tavalla vastaamaan niistä.


    t: v...stadilaine

    VastaaPoista