14. marraskuuta 2015

Islamin päätavoite

An Inquiry Into Islam: Islamin päätavoite

Islamin päätavoite on sen doktriinin mukaan saattaa kaikki maailman ihmiset Allahin lain (sharia) alaisuuteen. Sharia on oikea tapa elää, ja kaikkien tulee noudattaa sitä. Myös toiset uskonnot katsovat hyödyttävänsä kaikki ihmisiä. Islam on kuitenkin erilainen siinä, millaisia keinoja doktriini sallii käytettävän.

Islamin doktriini on ainutlaatuinen, koska sen historia on ainutlaatuinen. Kolme muuta suurta ja suhteellisen uutta uskontoa (buddhalaisuus, kristinusko ja taolaisuus) syntyivät jo olemassa olevaan lakijärjestelmään. Esimerkiksi kristinusko syntyi silloin kuin juutalaisuus oli vahva, ja Rooma vielä voimakkaampi. Jos kristityt olisivat olleet aseistettuja vapaustaistelijoita ja yrittäneet syrjäyttää Rooman hallinnon ja jos he olisivat yrittäneet pakkokäännyttää ihmisiä, kristinusko olisi hävitetty ennen kuin se olisi alkanutkaan.

Samoin voidaan todeta buddhalaisuudesta ja taolaisuudesta.

Tämä on totta myös islamin kohdalla sen saadessa alkunsa Mekassa. Muhammed ja hänen seuraajansa olivat vähemmistönä ja heidän piti osoittaa jonkinlaista suvaitsevaisuutta muita uskontoja kohtaan. Mutta sitten kun he muuttivat uuteen kaupunkiin (Medina), asiat muuttuivat. Pian he jo hallitsivat kaupunkia. Arabiassa ei siihen aikaan ollut ylivoimaista laillista tai sotilaallista mahtia - alue, joka tunnetaan nykyään Saudi-Arabiana, koostui itsenäisistä heimoista ja klaaneista.

Voidaan siis sanoa, että islamin uskonto syntyi aikana, jolloin ei ollut ulkoisia rajoituksia, ja se kehitti doktriinin, joka häpeilemättä kannustaa käyttämään väkivaltaa, sotaa, petosta, pelottelua, kidutusta ja verenvuodatusta, jotta Allahin laki tulisi voimaan koko maailmassa. Tämä kuulostaa hirvittävältä, mutta en keksi tätä omasta päästäni. Voit varmistua näistä itse, ja sinun pitäisi. Voit aloittaa lukemalla Koraanin. Se on tehty sinulle hyvin helpoksi (katso myös Kahden tunnin Koraani).

Omana aikanaan mikään ei estänyt tätä aloittelevaa uskontoa käyttämästä mitä tahansa tarpeellisia keinoja. Valitettavasti se kaikki kirjoitettiin muistiin ja sitä on pidetty siitä asti pyhänä doktriinina.

Myös Muhammedin elämän yksityiskohdat merkittiin muistiin. Hänen tekonsa ja sanansa ovat säilyneet, samoin kuin muuttumaton islamin pyhä kirja, Koraani.

Toisuskoisten kannalta on valitettavaa, että Koraani sanoo peräti 91 kertaa, että muslimin on noudatettava Muhammedin esimerkkiä kaikissa asioissa ja kaiken aikaa.

Islam päätavoite on siis saattaa kaikki maailman ihmiset Allahin lain alaisuuteen käyttäen mitä tahansa keinoja. Islamin missio voitaisiin tiivistää kolmeen sanaan: islamin on hallittava. Tämä on huono uutinen ei-muslimeille. Hyvä uutinen on, että monet ihmiset jotka pitävät itseään muslimeina, eivät tiedä paljoakaan islamista ja jotkut islamin päätavoitteen tuntevat eivät ole kiinnostuneita tavoittelemaan sitä.

Toiset kuitenkin tavoittelevat sitä tosissaan ja se on hyvä tietää, koska jotkut käytetyistä keinoista ovat varsin ovelia. Lue lisää siitä täältä: Täysin laillinen Jihad. Sitten kun tiedämme mitä on meneillään ja mihin hartaat ortodoksimuslimit pyrkivät, pitäisi olla helpompaa estää heitä saavuttamasta tavoitettaan.


Mitä islamin oppi sisältää?




Trilogian tekstien suhteellinen koko
Koraani ei ole ainut tärkeä islamin opetuksien lähde. Islamin oppi tulee kolmesta päälähteestä: Koraani, hadith ja Sira. Tätä voidaan kutsua islamin "Trilogiaksi".

Koraani on kokoelma ilmestyksiä, jotka Muhammed sain enkeli Gabrielilta.

Hadith on kokoelma anekdootteja Muhammedista ja hänen sanomisistaan.

Sira on Muhammedin elämäkerta.

Koraania ei voi ymmärtää ilman Siraa ja hadithia, koska monet Koraanin ilmestykset viittaavat tapahtumiin Muhammedin elämässä.

Jos haluat tutustua islamin doktriiniin, tutustu kaikkiin näihin islamin lähteisiin.

Parhaat länsimaisille tarkoitetut versiot näistä kirjoista löydät CSPI-sivustolta (The Center for the Study of Political Islam). Heidän kirjakauppansa löytyy täältä.


Koraani ja Sira löytyvät suomeksi Jaakko Hämeen-Anttilan suomennoksina. Katso myös Kahden tunnin Koraani. Koraaniblogi ja Muhammedin tarina. Koraani löytyy suomeksi myös netistä.




Olet varmasti kuullut termin "radikalisoitunut muslimi" tai "fundamentalistinen muslimi". Käytämme näitä termejä tehdäksemme selväksi, ettemme puhu "tavallisista" tai "maltillisista" muslimeista. Tämän jaon tekemiseen on hyvä syy.

Tärkein syy on se, että jos sanot "muslimi", saatat tarkoittaa kaikkia muslimeita, ja on selvää, että kaikki muslimit eivät käyttäydy samalla tavoin.

Se mitä monet ihmiset eivät ymmärrä on, että "radikalisoituneet" muslimit eivät oikeastaan ole radikaaleja. He ovat ortodoksisia (puhdasoppisia). He yksinkertaisesti toteuttavat sitä, mitä heidän kirjoituksensa käskevät. He eivät "kaappaa" uskontoaan tai tulkitse sitä väärin. Monet ei-muslimit eivät ymmärrä tätä.

Answers.com antaa "ortodoksille" seuraavan määritelmän: noudattaa hyväksyttyä tai perinteistä ja vakiintunutta näkemystä, erityisesti uskonnoissa. Tämä sopii täydellisesti. Ja länsimaalaiset ymmärtävät sen helposti. Se on jo valmiiksi tuttu termi.

Sama Answers.com määrittelee "heterodoksisen": ei yhteisymmärrystä hyväksytyistä uskomuksista, erityisesti kirkon doktriinissa tai dogmassa. Voit poistaa tästä "kirkon" ja saat hyvän määritelmän sille, mitä tarkoitetaan "maltillisella" muslimilla. Tämä tekee eron selväksi.

Niinpä Inquiry into Islam käyttää termiä "ortodoksi" kuvaaman sellaista muslimia, joka seuraa tarkasti Koraanin ja hadithin opetuksia, ja joka pyrkii - kuten jokaisen kunnon muslimin kuuluu doktriinin mukaan - seuraamaan Muhammedin esimerkkiä.




Monet käyttävät sanaa "radikaali" kuvaamaan hurskaita ortodoksimuslimeja. Tämä on harhaajohtava termi. Jos kristitty rukoilee anteeksiantoa tai harrastaa hyväntekeväisyyttä, kutsuisitko häntä "radikaaliksi"? Jos buddhalainen meditoi koko päivän, onko hän "radikaali"?

Ei, heitä kutsutaan "uskoaan harjoittaviksi buddhalaisiksi" tai vain buddhalaisiksi. He harjoittavat uskontonsa perusoppeja.

Jospa lopetettaisiin käyttämästä sanaa "radikaali". Ei-muslimit ovat käyttäneet sitä välttääkseen loukkaamasta "ei-radikaaleja" muslimeja, mutta oikean tiedon levittäminen vaikeutuu, koska se synnyttää illuusion, että "tavallinen islam" ei ole "radikaalia".

Ajatus että "terroristit" ovat "kaapanneet" islamin on laajalle levinnyt ja  täysin virheellinen. Virheellinen mielikuva aiheuttaa hämmennystä, kun ihmiset alkavat opiskella islamia. Termin "radikaali" käyttö lisää tätä hämmennystä. Ei käytetä sitä edes silloin, kun puhumme ihmisille, jotka tietävät hyvin vähän islamin perusperiaatteista. Lopulta heidän on kuitenkin opittava, mitä todella tapahtuu ja harhaanjohtavien ja hämmentävien termien käyttö tekee oppimisen vaikeammaksi.

Ainakin minä ajattelen näin. Sanat ovat tärkeitä. Käytetään sanoja, jotka tekevät asiat selkeämmiksi eivätkä hämärämmiksi.


Nämä kirjoitukset on suomennettu Citizen Warrior ja An Inquiry into Islam sivustoilta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti