15. lokakuuta 2015

Asia Bibi eristykseen

"Kuka tahansa muu vanki tai vanginvartija saattaa tappaa hänet, joten meidän on oltava varovaisia".
Asia Bibi



Asia Bibi odottaa kuolemantuomion täytäntöönpanoa Pakistanilaisessa vankilassa. Häntä pidetään nyt erityksissä häneen kohdistuvan uhkailun takia. Välittömän tappouhan lisäksi hänen terveydentilansa on huono ja hän tarvitsisi sairaalahoitoa, mutta näin vaarallista vankia ei tietenkään voida päästää vankilan muurien ulkopuolelle.

Asia Bibi on tehnyt rikoksista kauheimman. Hän on pilkannut Profeetta Muhammedia. Siitä saa Pakistanissa kuolemantuomion.

The Express Tribune kirjoittaa:

Viiden lapsen äiti on odottanut kuolemantuomion täytäntöönpanoa vuodesta 2010 lähtien, jolloin hänet tuomittiin jumalanpilkasta musliminaisten kanssa käydyn riidan yhteydessä. 
"Kuka tahansa muu vanki tai vanginvartija saattaa tappaa hänet, joten meidän on oltava varovaisia", sanoo vankilan virkailija.
Nimettömänä pysyvä virkailija kertoo, että Bibin terveys on heikentynyt.
"Hän oksensi verta viime kuussa ja hänellä on vaikeuksia kävellä".
"Hänen henkensä on vaarassa huonon terveydentilan ja vankilan surkeiden olosuhteiden takia sekä vankilan fundamentalistien vuoksi." sanoo Shamaun Alfred Gill, kristitty aktivisti APMA-järjestöstä.
Järjestö on toistuvasti pyytänyt, että Bibi siirrettäisiin sairaalaan, mutta pyyntöihin ei olla suostuttu.
"Asia on kärsinyt astmasta ja meille on kerrottu hänen terveydentilansa aikaisemmin heikentyneen, mutta nyt hän on toipumassa", kertoo lähde, joka tuntee vangin perheen.
Bibi kiistää häntä vastaan nostetut syytteet. Korkein oikeus on suostunut kuulemaan hänen vetoomuksensa viime heinäkuussa, mutta päivää ei ole vielä lyöty lukkoon.
Toukokuussa paavi Fransiskus tapasi hänen aviomiehensä ja tyttärensä ja sanoi rukoilevansa heidän puolestaan. Vuonna 2010 edellinen paavi Benedict XVI vaati julkisesti Bibin vapauttamista.
Bibin aviomies on myös kirjoittanut Pakistanin presidentille Mamnoon Hussainille ja anonut armahdusta sekä lupaa muuttaa Ranskaan.

Lähde: http://tribune.com.pk/story/972719/pakistan-isolates-aasia-bibi-after-security-fears/


Asia Bibin tyttäret vuonna 2010





http://jamieglazov.com/2015/10/31/jamie-glazov-moment-we-love-you-asia-bibi/



3 kommenttia:

  1. Jumalan, armeliaan Armahtajan nimeen!
    Rauhanuskonto esittelee kaikille meille lempeimmät piirteensä nuoren perheenäidin oletetun hairahduksen ymmärtäväisellä opastuksella oikealle tielle.

    Ai kuolemantuomio? Eihän sellaisia oikeasti anneta kuin USA:ssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakistanissa on vielä sellainen ongelma, että vaikka viranomaiset olisivat valmiita painamaan asian villaisella, niin väkijoukot voivat silti lynkata Profeetan pilkkaajat. Tässäkin tapauksessa Bibi vangittiin alun perin sen vuoksi, että hänet saatiin turvaan väkijoukolta... https://en.wikipedia.org/wiki/Asia_Bibi_blasphemy_case

      Poista
    2. Mikä tukee jo valmiiksi vahvoja perusteita tälle mietelmälle:

      "Islam is the worst disease in recorded history... Now what would be the cure?"

      Poista