14. huhtikuuta 2012

Miten Kalifaatti tuhotaan?

Muslimiveljeskunnalla ja muilla islamiin vakavasti suhtautuvilla tahoilla on haaveena Kalifaatin uudelleenperustaminen, siis paluu islamin suuruuden aikaan, jolloin kaikki muslimit elivät yhtenä suurena perheenä ja vetivät vääräuskoisia pataan minkä kerkesivät. Euroopan valloitus oli lähellä onnistua, mutta lopulta tämäkin suurvalta hajosi ja joutui uusien isäntien hallintaan.

Islamistit ovat onnistuneet kaappaamaan vallan nyt jo lähes koko Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa, eikä loppua näy. Länsimaat ovat avanneet ovet sepposen selälleen islamilaiselle maahanmuutolle ja tulokset alkavat näkyä jo Britanniassa, Ruotsissa ja muissa monikulttuurisissa yhteiskunnissa. Monikulttuurisuutta ihannoivat typerykset eivät ymmärrä, että monikulttuurisuus toimii vain, jos kulttuurit ovat riittävän samanlaisia ja omaavat samat ihanteet. Kun mukaan sekoitetaan ihmisiä, jotka eivät halua monikulttuuria eivätkä myöskään rauhanomaista rinnakkaiseloa toisten kulttuureiden kanssa, on konflikti väistämätön.

Tietenkään Suomesta ei tule islamilaista yhteiskuntaa ikinä. Lopulta ihmiset nousevat vastarintaan, niin kuin he aina lopulta nousevat tyranniaa vastaan - Britanniassa ihmiset ovat jo lähteneet kaduille vastalauseena muslimimiesten pedofiilijengien toiminnan vuoksi. Nyt on vain kysymys siitä, miten verinen vastarinnasta tulee. Jos toimimme nyt - lopetamme islamistien maahanmuuton ja länsimaistamme jo tänne saapuneet - mitään verenvuotoa ei tule. Jos annamme mennä samaa tietä kuin Ruotsi ja Britannia, meille tulee suuria ongelmia. Minä en halua ongelmia Suomeen, en itselleni enkä lapsilleni. Tämä on ainut kotimaa mitä meillä on, meidän on suojeltava sitä vahingollisilta vaikutuksilta ja pidettävä maamme asuinkelpoisena.

Miten tämä kehitys pysäytetään? Kehitys, joka on jo mennyt liian pitkälle länsinaapurissamme ja monissa muissa maissa? Miten Kalifaatti tuhotaan?

Yksi. Humanitäärinen maahanmuutto pitää rajoittaa vain todellisessä hädässä oleviin. Se että Suomessa saa paremman elintason kuin lähtömaassa tekemättä mitään, ei kelpaa syyksi. Jos Somaliasta tulleet pakolaiset voivat käydä lomalla Somaliassa, niin se on selvä osoitus siitä, ettei heitä vainota siellä. Mitään syytä pakolaisuuteen ei siis ole.

Kaksi. Maahanmuuttajien on noudatettava Suomen lakeja. Rikollista sharia-lakia ei saa suosia millään tavalla. Pikkulasten pahoinpitelyä, kuten ympärileikkausta, ei voida sallia millään perusteella, piste. Suomessa naiset voivat huoletta uida samassa altaassa miesten kanssa. Oman kirjansa saa Suomessa polttaa, mitä tahansa aatetta saa vapaasti arvostella ja mielikuvitusolentoja kuten Joulupukkia, Pääsiäsipupua ja Allahia saa ihan vapaasti pilkata. Vakavista rikoksista tuomitut tulee karkottaa.

Kolme: Totuudenmukaista tietoa pitää olla saatavilla suomenkielisenä. Englanniksi materiaalia on saatavissa riittävästi, mutta Suomeksi ei julkaista juuri mitään. Kun ihmiset saavat tietää totuuden islamista, he eivät enää mene monikulttuurisuuden lankaan. Omasta kokemuksestani tiedän, mitä tapahtuu kun opiskelee riittävästi islamista - minäkin muutuin suvaitsevaisesta islam-kriitikoksi muutamassa kuukaudessa. Herätys oli epämiellyttävä, mutta tarpeellinen. Jokainen normaalijärjellä varustettu ihminen ymmärtää islamin muodostaman uhan, kun vain oikeaa tietoa on saatavilla. Uskon että suurin osa monikulttuuri-suvaitsevaisista on vain tietämättömiä.

Neljä: Jihad tarvitsee paljon rahaa. Jos Lähi-idässä ei olisi öljyä, jihadistit eivät voisi toimia. Propagandan levittäminen, terrorismi ja muu toiminta olisi pientä puuhastelua, jos Saudi-Arabi, Iran ja muut eivät kylväisi rahaa Kalifaatin hyväksi. Samoin kuin kommunismi kukistettiin raa'alla rahan voimalla, niin voidaan tehdä myös jihadille. Öljy on muuttettava suolaksi. Sen strateginen asema pitää poistaa, niin etteivät Lähi-idän roistovaltiot voi enää sanella Lännelle sen politiikkaa.

Sähkön tuotannossa öljy menetti merkityksensä 70-luvun energiakriisin seurauksena, nyt on tullut aika poistaa öljyn strateginen merkitys kuljetuksessa. Biopolttoaineilla voidaan korvata nykyiset maaöljypohjaiset polttoaineet hyvinkin nopeasti, jos vain löytyy poliittista tahtoa. Kun öljy ei enää ole ainut vaihtoehto polttoaineena, se vähentää öljyntuottajamaiden tuloja ja samalla jihadin rahoitusta.

Viisi: Suomen ja muiden sivistyneiden valtioiden tulee kasvattaa itselleen selkäranka mitä tulee ihmisoikeusloukkauksiin. Maa, joka tuomitsee kuolemaan noituuden harjoittamisesta tai uskonnon halventamisesta, ei ole kelvollinen kauppakumppani Suomelle. Kaupankäynnin ehtona tulee olla ihmisoikeuksien noudattaminen - ehto, jota mikään islamistinen hallinto ei täytä. Kauppasaarto ja öljyn merkityksen vähentäminen yhdessä voivat auttaa arabikevään demokraattiset liikkeet lopultakin voittoon.


-Ibn Matti




1 kommentti:

  1. Aika oikeaan osuu mutta se meidän kristittyjen valkopartainen jumala on samanlainen henkiolento kuin allahi.

    VastaaPoista