15. lokakuuta 2017

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus

Ihmisoikeuksista puhutaan nykyään paljon ja monia asia perustellaan ihmisoikeuksilla. Ihmisoikeudet voidaan määritellä monella tavalla, mutta yleensä ihmisoikeuksista puhuttaessa tarkoitettaneen YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta. Alla oleva teksti on kyseisen julistuksen suomenkielinen käännös, joka löytyy myös YK:n sivuilta.


---


Yhdistyneiden kansakuntien kolmas yleiskokous hyväksyi ja julkisti ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen joulukuun 10. päivänä 1948. Julistuksen hyväksymisen puolesta äänesti 48 maata. Mikään maa ei äänestänyt vastaan. Kahdeksan maata pidättyi äänestämästä.

Välittömästi tämän historiallisen tapahtuman jälkeen yleiskokous kehotti kaikkia jäsenmaita julkaisemaan julistuksen tekstin. Niitä pyydettiin "levittämään ja tekemään sitä tunnetuksi, lukemaan ja selittämään sitä ennen kaikkea kouluissa ja muissa oppilaitoksissa eri maiden ja alueiden poliittisista oloista riippumatta".

Julistuksen virallinen teksti on saatavissa YK:n kuudella virallisella kielellä: arabiaksi, englanniksi, espanjaksi, kiinaksi, ranskaksi ja venäjäksi. Myös monet YK:n jäsenmaat ovat noudattaneet yleiskokouksen kehotusta ja kääntäneet julistuksen omalle kielelleen. Seuraavilla sivuilla oleva käännös on Suomen hallituksen vahvistama.

Julistuksen ilmaiskappaleita on saatavana YK:n Kööpenhaminassa sijaitsevasta pohjoismaisesta tiedotustoimistosta YK:n virallisilla kielillä, pohjoismaisilla kielillä ja rajallinen määrä muilla kielillä.



IHMISOIKEUKSIEN YLEISMAAILMALLINEN JULISTUS


JOHDANTO

Kun ihmiskunnan kaikkien jäsenten luonnollisen arvon ja heidän yhtäläisten ja luovuttamattomien oikeuksiensa tunnustaminen on vapauden, oikeudenmukaisuuden ja rauhan perustana maailmassa, kun ihmisoikeuksia on väheksytty tai ne on jätetty huomiota vaille, on tapahtunut raakalaistekoja, jotka ovat järkyttäneet ihmiskunnan omaatuntoa, ja kun kansojen korkeimmaksi päämääräksi on julistettu sellaisen maailman luominen, missä ihmiset voivat vapaasti nauttia sanan ja uskon vapautta sekä elää vapaina pelosta ja puutteesta,kun on välttämätöntä, että ihmisoikeudet turvataan oikeusjärjestyksellä, jotta ihmisten ei olisi pakko viimeisenä keinona nousta kapinaan pakkovaltaa ja sortoa vastaan,kun on tähdellistä edistää ystävällisten suhteiden kehittymistä kansojen välille,kun Yhdistyneiden Kansakuntien kansat ovat peruskirjassa vahvistaneet uskonsa ihmisten perusoikeuksiin, ihmisyksilön arvoon ja merkitykseen sekä miesten ja naisten yhtäläisiin oikeuksiin ja kun ne ovat ilmaisseet vakaan tahtonsa edistää sosiaalista kehitystä ja parempien elämisen ehtojen aikaansaamista vapaammissa oloissa,kun jäsenvaltiot ovat sitoutuneet edistämään, yhteistoiminnassa Yhdistyneet Kansakunnat-järjestön kanssa, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien yleistä kunnioittamista ja noudattamista, ja, kun yhteinen käsitys näiden oikeuksien ja vapauksien sisällöstä on mitä tärkein tämän sitoumuksen täydelliselle toteuttamiselle,

Niin sen vuoksi


YLEISKOKOUS

antaa TÄMÄN IHMISOIKEUKSIEN YLEISMAAILMALLISEN JULISTUKSEN kaikkien kansojen ja kaikkien kansakuntien tavoiteltavaksi yhteiseksi ohjeeksi, jotta kukin yksilö ja kukin yhteiskuntaelin pyrkisi, pitäen alati mielessään tämän julistuksen, valistamalla ja opettamalla edistämään näiden oikeuksien ja vapauksien kunnioittamista sekä turvaamaan jatkuvin kansallisin ja kansainvälisin toimenpitein niiden yleisen ja tehokkaan tunnustamisen ja noudattamisen sekä itse jäsenvaltioiden kansojen että niiden oikeuspiirissä olevien alueiden kansojen keskuudessa.


1. artikla.

Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.


2. artikla.

Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.

Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa tämä alue itsenäinen, huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan minkä tahansa muun rajoituksen alainen.


3. artikla.

Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.


4. artikla.

Ketään ei saa pitää orjana tai orjuutettuna, kaikki orjuuden ja orjakaupan muodot on kiellettävä.


5. artikla.

Ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti.


6. artikla.

Jokaisella ihmisellä on kaikkialla oikeus siihen, että hänet henkilönä tunnustetaan lain edessä.


7. artikla.

Kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa syrjintää vastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan.


8. artikla.

Jokaisella on oikeus tehokkaaseen hyvitykseen asianomaisessa kansallisessa tuomioistuimessa häneen kohdistuneista teoista, jotka loukkaavat hänelle valtiosäännöllä tai lailla turvattuja perusoikeuksia.


9. artikla.

Ketään ei saa mielivaltaisesti pidättää, vangita tai ajaa maanpakoon.


10. artikla.

Jokaisella on täysin tasa-arvoisesti oikeus siihen, että häntä oikeudenmukaisesti ja julkisesti kuullaan riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa hänen oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan määrättäessä tai häntä vastaan nostettua rikossyytettä selvitettäessä.


11. artikla.

Jokaisen rikollisesta teosta syytteessä olevan henkilön edellytetään olevan syytön siihen asti kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti todistettu julkisessa oikeudenkäynnissä, jossa hänelle turvataan kaikki hänen puolustustaan varten tarpeelliset takeet.

Ketään ei pidä tuomita rangaistavaksi teoista tai laiminlyönneistä, jotka eivät kansallisen tai kansainvälisen oikeuden mukaan olleet rikollisia tekohetkellä. Myöskään ei pidä tuomita ankarampaan rangaistukseen, kuin mikä oli sovellettavissa rangaistavan teon suoritushetkellä.


12. artikla.

Älköön mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon älköönkä loukattako kenenkään kunniaa ja mainetta. Jokaisella on oikeus lain suojaan sellaista puuttumista tai loukkausta vastaan.


13. artikla.

Jokaisella on oikeus liikkua vapaasti ja valita asuinpaikkansa kunkin valtion sisällä.

Jokaisella on oikeus lähteä maasta, myös omasta maastaan, ja palata maahansa.


14. artikla.

Jokaisella vainon kohteeksi joutuneella on oikeus hakea ja nauttia turvapaikkaa muissa maissa.
Tähän oikeuteen ei voida vedota, kun on kysymys tosi epäpoliittisista rikoksista johtuvista syytteistä tai teoista, jotka ovat vastoin Yhdistyneiden Kansakuntien periaatteita ja päämääriä.


15. artikla.

Jokaisella on oikeus kansalaisuuteen. Keltään ei saa mielivaltaisesti riistää kansalaisuutta eikä evätä oikeutta kansalaisuuden vaihtamiseen.


16. artikla.

Täysi-ikäisillä miehillä ja naisilla on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe ilman minkäänlaisia rodusta, kansalaisuudesta tai uskonnosta johtuvia rajoituksia. Heillä on yhtäläiset oikeudet avioliittoon, avioliiton aikana ja sen purkamisen jälkeen.

Avioliiton solmiminen tapahtukoon vain tulevien aviopuolisoiden vapaasta ja täydestä suostumuksesta.

Perhe on yhteiskunnan luonnollinen ja perustava ydinosa ja sillä on oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan.


17. artikla.

Jokaisella on oikeus omistaa omaisuutta yksin tai yhdessä toisten kanssa.

Keltään älköön mielivaltaisesti riistettäkö hänen omaisuuttaan.


18. artikla.

Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.


19. artikla.

Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.


20. artikla.

Kaikilla on oikeus rauhanomaiseen kokoontumis- ja yhdistymisvapauteen.

Ketään ei saa pakottaa liittymään mihinkään yhdistykseen.


21. artikla.

Jokaisella on oikeus osallistua maansa hallitsemiseen joko välittömästi tai vapaasti valittujen edustajien välityksellä.

Jokaisella on yhtäläinen oikeus päästä maansa julkisiin toimiin.

Kansan tahto on hallitusvallan perusta; tämä tahto on ilmaistava määräaikaisilla ja aidoilla vaaleilla, joissa kaikilla on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja joissa äänestys on salainen tai muuta vaalivapauden turvaavaa menettelyä noudattava.


22. artikla.

Jokaisella on yhteiskunnan jäsenenä oikeus sosiaaliturvaan sekä oikeus kansallisten toimenpiteiden ja kansainvälisen yhteistyön kautta kunkin maan järjestelmä ja voimavarat huomioonottaen, nauttia hänen ihmisarvolleen ja hänen yksilöllisen olemuksensa vapaalle kehittymiselle välttämättömiä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia.


23. artikla.

Jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan.

Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta työstä.

Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon ja jota tarpeen vaatiessa täydentävät muut sosiaalisen suojelun keinot.

Jokaisella on oikeus perustaa ammattiyhdistyksiä ja liittyä niihin etujensa puolustamiseksi.


24. artikla.

Jokaisella on oikeus lepoon ja vapaa-aikaan, työajan järkevään rajoittamiseen sekä määräaikaisiin palkallisiin lomiin.


25. artikla.

Jokaisella on oikeus elintasoon, joka on riittävä turvaamaan hänen ja hänen perheensä terveyden ja
hyvinvoinnin ravinnon, vaatetuksen, asunnon, lääkintähuollon ja välttämättömän yhteiskunnallisen huollon osalta. Jokaisella on myös oikeus turvaan työttömyyden, sairauden, tapaturman, leskeyden tai vanhuuden sekä muun hänen tahdostaan riippumatta tapahtuneen toimeentulon menetyksen varalta.

Äideillä ja lapsilla on oikeus erityiseen huoltoon ja apuun. Kaikkien lasten, riippumatta siitä, ovatko he syntyneet avioliitossa tai sen ulkopuolella, tulee nauttia samaa yhteiskunnan suojaa.


26. artikla.

Jokaisella on oikeus saada opetusta. Opetuksen on oltava ainakin alkeis- ja perusopetuksen osalta maksutonta. Alkeisopetuksen on oltava pakollinen. Teknistä ja ammattiopetusta on oltava yleisesti saatavilla, ja korkeamman opetuksen on oltava avoinna yhtäläisesti kaikille heidän kykyjensä mukaan.

Opetuksen on pyrittävä ihmisen persoonallisuuden täyteen kehittämiseen sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen vahvistamiseen. Sen tulee edistää ymmärtämystä, suvaitsevaisuutta ja ystävyyttä kaikkien kansakuntien ja kaikkien rotu- ja uskontoryhmien kesken sekä pyrkiä edistämään Yhdistyneiden Kansakuntien toimintaa rauhan ylläpitämiseksi.

Vanhemmilla on ensisijainen oikeus valita heidän lapsilleen annettavan opetuksen laatu.


27. artikla.

Jokaisella on oikeus vapaasti osallistua yhteiskunnan sivistyselämään, nauttia taiteista sekä päästä osalliseksi tieteen edistyksen mukanaan tuomista eduista.

Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta.


28. artikla.

Jokaisella on oikeus sellaiseen yhteiskunnalliseen ja kansainväliseen järjestykseen, jonka puitteissa tässä julistuksessa esitetyt oikeudet ja velvollisuudet voivat täysin toteutua.


29. artikla.

Jokaisella ihmisellä on velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan, koska vain sen puitteissa hänen yksilöllisen olemuksensa vapaa ja täysi kehitys on mahdollinen.

Käyttäessään oikeuksiaan ja nauttiessaan vapauksiaan kukaan ei ole muiden kuin sellaisten lailla säädettyjen rajoitusten alainen, joiden yksinomaisena tarkoituksena on turvata toisten oikeuksien ja vapauksien tunnustaminen ja kunnioittaminen sekä moraalin, julkisen järjestyksen ja yleisen hyvinvoinnin oikeutetut vaatimukset kansanvaltaisessa yhteiskunnassa.

Näitä oikeuksia ja vapauksia ei missään tapauksessa saa käyttää vastoin Yhdistyneiden Kansakuntien päämääriä ja periaatteita.


30. artikla.

Mitään tässä julistuksessa ei saa tulkita niin, että valtio, ryhmä tai yksityinen henkilö voi sen perusteella katsoa oikeudekseen tehdä sellaista, mikä voisi hävittää tässä määriteltyjä oikeuksia ja vapauksia.




---

1. lokakuuta 2017

Fjordman: Mikä on islamin todellinen alkuperä?

Fjordmanin kirjoitus What Were the True Origins of Islam? Gates of Vienna-sivustolla.


Kööpenhaminassa pidettiin 9.9.2017 konferenssi, jonka aiheena oli islamin alkuperä. Järjestäjinä olivat yhteistyössä International Free Press Society in Denmark sekä Humans Rights Service ja Document -järjestöt.

Puhujana oli professori Robert Martin Kerr. Hän toimii Inarah-tutkimusverkostossa, joka keskittyy Koraanin, islamin alkuperän ja sen varhaisen historian filologiseen ja kriittiseen tutkimukseen.





Luennolla oli noin 50-60 osallistujaa. Se ei ole paljon, mutta kuitenkin aika hyvin tiiviille kuusituntiselle luennolle muinaisista kivikirjoituksista ja kielistä, joista useimmat eivät ole edes kuulleet. Ulkopuolella oli vahdissa monta poliisia. Jopa Skandinaviassa tarvitaan nykyään aseistettuja poliiseja turvaamaan luentoja aramean kielen kieliopista. Länsi-Euroopan vapaus on vähitellen katoamassa.

Professori Kerr ei näytä uskovan, että Muhammad, jonka sanotaan perustaneen islamin, olisi lainkaan historiallinen hahmo. Muhammadia ei ehkä ole koskaan ollutkaan. Kuten hän osoittaa, mitään aikalaistodistuksia ei Muhammadista ole. Ei ainuttakaan. Sana "Muhammad" voisi olla arvonimi tarkoittaen "ylistettyä", eikä suinkaan henkilökohtainen nimi.

Sunnimuslimit uskovat, että Muhammadin kuoltua muslimien johtajuus siirtyi neljälle niin sanotulle oikeaan johdetulle kalifille (seuraajalle), jotka olivat tunteneet Muhammadin henkilökohtaisesti: Abu Bakr, Umar, Uthman ja Ali. Shiiat tunnustavat ainoastaan Alin, joka oli Muhammadin vävy tämän tyttären Fatiman kautta.

Sunnit ja shiiat ilman muuta olettavat, että nämä ihmiset ovat todella eläneet. Kuitenkaan meillä ei ole mitään kouriintuntuvia todisteita, että nämä neljä kalifia olisivat olleet todellisia ihmisiä. He saattavat olla fiktiivisiä. Emme ole löytäneet ainuttakaan kolikkoa, joita nämä hallitsijat olisivat lyöneet. Sikäli kuin tiedämme, ei rahoja lyöty Mekassa tai Medinassa ennen kuin 800-luvulla.  Se on kaksi vuosisataa sen jälkeen, kun islamin ja islamilaisen valtakunnan kerrotaan syntyneen.





Ibn Ishaq, jonka väitetään kirjoittaneen ensimmäisen Muhammadin elämäkerran, laati teoksensa yli vuosisata sen jälkeen, kun Muhammadin sanotaan eläneen. Elämäkerran totuudenmukaisuutta voidaan vakavasti epäillä. Hadith-kirjallisuus, kertomukset Muhammadin sanoista ja teoista, koottiin vielä myöhemmin. Jopa muslimit myöntävät, että monet haditheista ovat sepitettyjä. Ilman näitä lähteitä emme tietäisi Muhammadista käytännössä mitään.

Tiedämme, että seitsemännellä vuosisadalla arabit valloittivat suuria alueita Persiasta Iberian niemimaalle. Emme kuitenkaan tiedä tarkalleen, mihin nämä arabit uskoivat ja mikä sai heidät aloittamaan valloituksensa, tai mistä ne edes alkoivat. Islamin ulkopuoliset historioitsijat, jotka kirjoittivat näistä tapahtumista, eivät mainitse Koraania, islamia eivätkä muslimeja, ja Muhammadista on vain harvoja mainintoja. Ehkäpä se islam, jonka me tunnemme, luotiin vasta arabien valloitusten jälkeen. Tämä jättää tietysti avoimeksi kysymyksen siitä, mikä oli valloituksien todellinen syy.

Arabivalloittajat eivät itsekään mainitse Koraania ensimmäisten vuosikymmenten aikana, luultavasti siksi, ettei sitä vielä ollut tunnistettavassa muodossa. Arabian kielen kirjoitusjärjestelmä ei myöskään ollut vielä täysin kehittynyt siihen aikaan, kun Koraanin väitetään kootun kirjaksi. Tämä aiheuttaa vielä lisää virhelähteitä.





Robert Martin Kerrin mukaan jotkut osat Koraanista saattavat hyvinkin olla ajalta ennen Muhammadia. Jopa koulutetut natiivit arabian puhujat pitävät osia Koraanista vaikeina ymmärtää. Näin oli myös jo tuhat vuotta sitten. Ibn Warraq on kirjoittanut joitakin erinomaisia ja yksityiskohtaisia kirjoja aiheesta.

Joissakin Koraanin osissa on eroavaisuuksia perinteiseen arabian kielioppiin. Tämä voi olla seurausta siitä, että osia Koraanista ei ollut kirjoitettu alunperin arabiaksi. Ne oli kirjoitettu arameaksi, joka on arabian sukuinen kieli, jota alueen kristityt käyttivät. Christoph Luxenberg on eräs niistä tutkijoista, jotka uskovat, että suuria osia nykyään tuntemastamme Koraanista on kirjoitettu alunperin syyriaksi, joka on aramean murre. Syyriaa puhuttiin laajasti Syyriassa ja sen lähialueilla, mutta ei juurikaan Arabian niemimaalla. Koraani vaikuttaisi olevan sekoitus juutalaisista ja kristityistä lähteistä, johon on lisätty arabialaista islamille omaleimaista materiaalia.





On mahdollista, että jotkut Koraanissa siteeratut kristilliset tekstit ovat peräisin itäisiltä lahkoilta, jotka eivät uskoneet kolmiyhteyteen. Toiset Koraanin luvut ovat suvaitsevampia kuin toiset, mutta jos uskomme tähän perinteisestä käsityksestä eroavaan historian tulkintaan, voisimme ajatella näiden perustuvan aikaisempiin juutalaisiin ja kristillisiin teksteihin.

Professori Kerr mainitsee lisäksi, että tärkeimmät (sunnilaiset) hadithien kokoajat al-Bukhari ja al-Muslim eivät milloinkaan käyneet Mekassa tai Medinassa tutustumassa Muhammadin elämän lähdemateriaaliin. Kuten Patricia Crone ja muut tutkijat ovat huomauttaneet, Mekka sijaitsee aavikolla eikä lähistöllä ole jokia tai suuria vesistöjä. Ei ole mitään ei-islamilaisia lähdettä, jonka mukaan Mekka olisi ollut tärkeä kauppakaupunki varhain 600-luvulla. Se, että Mekalla on niin keskeinen rooli islamilaisessa historiankirjoituksessa, saattaa koko tarinan islamin synnystä epäilyksen alle.

Kerr ja jotkut muut tutkijat uskovat, että arabivalloituksen lähde löytyy paljon pohjoisempaa. Ei Arabian niemimaan Hijazin alueen Mekasta ja Medinasta, vaan luultavasti lähempänä nykyistä Syyriaa ja Jordaniaa.

Kerr myös huomauttaa, että yhdenkään varhaisen Pohjois-Afrikan moskeijan qibla (rukoussuunta) ei osoita Mekkaan. Ei myöskään umaijadien moskeija Espanjan Cordobassa. Jopa islamin perimätiedossa mainitaan, että ensimmäinen rukoussuunta oli kohti Jerusalemia Mekan sijasta.





Arabivalloittajilla on saattanut olla jonkinlainen juutalaisuudesta ja kristinuskosta mallia ottanut monotoistinen uskonto, mutta valloitusten jälkeen sukupolvien ja vuosisatojen saatossa he hylkäsivät sen ja kehittivät sotaisamman uskonnon, joka toimi arabinationalismin ja imperialismin veturina. Ehkäpä valloitukset muovasivat enemmän islamia kuin islam valloituksia.

Käsittelin asiaa kirjoituksessani Robert Spencerin kirjasta Did Muhammad Exist? - An Inquiry into Islam's Obscure Origins. [Oliko Muhammad olemassa? - Tutkimus islamin hämärästä alkuperästä.] Sen esipuheen oli kirjoittanut nyt jo edesmennyt hollantilainen tutkija Hans Jansen, lahjakas arabisti ja modernin islamilaisen ajattelun professori. Hän osoittaa, että se vähäinen todistusaineisto, jota meillä on, ei vahvista kuudennen ja seitsemännen vuosisadan perinteistä islamilaista kertomusta.

Arkeologiset löydökset ovat itse asiassa ristiriidassa perinteisen kertomuksen kanssa. Asiaan voisivat tuoda valoa uudet argeologiset kaivaukset nykyisessä Saudi-Arabiassa ja Syyriassa. Saudi-Arabiassa tällaiset kaivaukset ovat kuitenkin kiellettyjä. Kovan luokan wahhabit ovat suorastaan tuhonneet joitakin kohteita. Saudien uskonnolliset johtajat eivät myöskään ole kiinnostuneita löydöksistä, jotka saattaisivat olla ristiriidassa heidän uskonnollisten näkemystensä kanssa, tai jotka saattaisivat heikentää heidän maansa keskeistä asemaa islamissa. Jos historian kertomus Muhammadista Mekassa ja Medinassa ei pidä paikkaansa, on Saudi-Arabia vain merkityksetöntä autiomaata, missä on valitettavan paljon öljyä.

Robert Spencer ehdottaa, että Muhammad saattaisi olla tarunomainen hahmo, vähän kuin Robin Hood, kuningas Arthur ja Wilhelm Tell, joiden tekoja myöhemmät tarinankertojat suuresti liioittelivat. Perinteinen kertomus Muhammadista on täynnä aukkoja ja epäjohdonmukaisuuksia.

Mutta jos joku keksi Muhammadin, eivätkö he olisi keksineet sympaattisempaa hahmoa kuin raaka sotapäällikkö, josta saamme lukea perimätiedosta? Ehkäpä. Sen ajan arabit ovat kuitenkin saattaneet ajatella, että tällainen armoton hahmo toimisi paremmin inspiraationa valloituksille ja imperiumin rakentamiselle.

On epäselvää onko Muhammad koskaan elänyt. Ehkä hän oli jonkinlainen arabialainen sotapäällikkö, joka yhdisti eri heimot ja suuntasi näiden energian ulospäin valloitussotiin. Se ei eroaisi juurikaan siitä, miten Tsingis-kaani onnistui yhdistämään eripuraiset mongoliheimot mongolivaltioksi, joka oli kykenevä valloittamaan valtavia alueita.

Suurin ero on tietenkin, että Tsingis-kaanin ympärille ei muodostettu uskonnollista henkilökulttia. Ehkä meidän kannattaisi olla siitä kiitollisia. Muuten suurin äänestysblokki YK:ssa saattaisi olla OMC (Organisation of Mongolian Cooperation), ja BBC sekä New York Times varoittaisivat meitä Tsingisfobian vaaroista.

Jotkut perimätiedon kertomukset islamin varhaisvaiheista ja sen suurimmasta profeetasta eivät voi mitenkään pitää paikkaansa. Minkälainen vaikutus kriittisellä tutkimuksella on uskovaisiin muslimeihin? Tähän mennessä ei oikeastaan minkäänlaista. He perustavat edelleen elämänsä suurimmaksi osaksi sepitettyihin kertomuksiin jostakin, joka on joko tapahtunut tai ei ole tapahtunut 1400 vuotta sitten. Muslimit myös uhkaavat tappaa ihmisiä sellaisen miehen kunnian vuoksi, joka ei ehkä koskaan elänytkään.





Kuvat ovat Fjordmanin konferenssissä ottamia.

21. syyskuuta 2017

Daniel Greenfield: 9/11 opetti minulle kaiken tarpeellisen islamista

Daniel Greenfield kirjoittaa Front Page Magazinessa:


"Jumalan, Laupiaan Armahtajan nimeen", julisti terroristi lennon 93 ohjaamon nauhoituksella. Seuraavaksi nauhalla kuultiin kuinka terroristit kävivät matkustajien kimppuun.

"Älä satuta minua", hän anoo. "Voi luoja!"

Kun matkustajat ryntäävät ohjaamoon, muslimiterroristi huutaa "Allahin nimeen".

Samaan aikaan, kun New Yorkin palomiehet nousevat Etelätornin kerroksiin 50 kilon varusteidensa kanssa yrittäen pelastaa henkiä vielä viime hetkellä, lennon 93 matkustajat ryntäävät ohjaamoon. Islamilaiset kaapparit huutavat "Allahu akbar" - islamilainen termi, joka sai alkunsa Muhammadin pannessa toimeen Khaibarin juutalaisten joukkomurhan, ja joka tarkoittaa, että Allah on suurempi kuin vääräuskoisten jumalat.

Mohammed Atta oli ohjeistanut terroristitovereitaan huutamaan taistelun alkaessa "Allahu akbar, sillä se kylvää pelkoa vääräuskoisten sydämiin." Hän siteerasi Koraanin käskyä islamin pyhille sotureille terrorisoida vääräuskoisia leikkaamalla heidän päänsä irti, ja kehotti heitä seuraamaan Muhammadin esimerkkiä: "Ottakaa vankeja ja tappakaa heidät."

Iskujen johtaja siteerasi vielä Koraania: "Ei profeetalta voi vaatia, että hänellä olisi vankeja, ennenkuin verenvuodatus on tapahtunut maan päällä." [Koraani 8:67]

Lennolla 93 taistelu jatkuu. "Oi Allah. Oi Armollisin", islamiterroristit kailottavat. "Luottakaa Allahiin", he julistavat. Sen jälkeen kuuluu vain "Allahu akbar" huutoja, kun kone putoaa Pennsylvanialaiselle pellolle jättäen jälleen kerran verisen jäljen islamin hyökkäyksestä Amerikkaan.

Tänään sillä paikalla on "Puolikuun syleily" -muistomerkki.

Tuhannet muslimit hurrasivat iskulle Israelissa alueilla, jotka olivat palestiinalaishallinnon terroristien hallinnassa. He huusivat "Allahu akbar" ja jakelivat makeisia.





Mutta samanlaisia rumia islamin ylivallan osoituksia nähtiin myös paljon lähempänä meitä.

John F. Kennedy Boulevardilla Jersey Cityssä, toisella puolen jokea Manhattanilta, muslimimaahanmuuttajien joukot juhlivat amerikkalaisten teurastusta. "Jotkut miehet tanssivat, toiset ottivat lapsia olkapäilleen", eläköitynyt Jersey Cityn poliisi kuvaili näkyä. "Naiset huusivat arabiaksi."

Samanlaista islamilaista juhlintaa nähtiin myös Atlantic Avenuella Brooklynissa, vahvalla islamilaisen maahanmuuton alueella, kun Manhattanilla tuhka oli muuttanut kadut kuin ydinsodan näyttämöksi. Ihmiset ylittivät Brooklynin sillan päästäkseen pois tästä oudosta uudesta maailmasta.

Jotkut vain kävelivät. He vaelsivat ilman päämäärää. Olin yksi heistä.

Se tiistai oli pitkä ja kauhea oppitunti. Noiden tuntien aikana miljoonat amerikkalaiset saivat opetusta monista asioista: mitä tapahtuu, kun suihkukoneet törmäävät pilvenpiirtäjiin, kuinka urheat miehet voivat kiivetä 78:een kerrokseen kantaen viidenkymmenen kilon varustuksia selässään ja miten todennäköistä on löytää eloonjääneitä sortuneen tornin jäännöksistä. He oppivat tuntemaan ennen niin tuntemattoman ryhmän nimeltä al-Qaida ja sen johtajan. Mutta he oppivat myös jotain islamista.

Islamilainen terrorismi oli jotain, joka tapahtui "jossain kaukana". Näimme niitä Timen ja Newsweekin kannessa lehtihyllyissä ja lääkärin vastaanotolla. Mutta jopa World Trade Centerin pommi-iskun jälkeen se ei ollut oikeastan vielä "täällä". Mutta nyt se oli. Sota oli täällä.

Jokainen sukupolvi syntyy omaan historiaansa, jonka kriisit määrittävät. Kamppailumme muokkaavat meidät. Sodat, jotka sodimme, ja joita emme sodi. Syyskuisena tiistaiaamuna minun sukupolveni sai oman historiansa.

Toisten synnytys sujuu paremmin kuin toisten.

Union Square -aukiolla kuljin New York Universityn opiskelijoiden ohitse, he maalasivat sodanvastaisia kylttejä. He eivät välittäneet ohi kulkevista ihmisistä, vaan keskittyivät maalaamaan punaisella maalilla "Ei sotaa" valkoiselle pahville.

Monina vuosina sen jälkeen olen nähnyt sen katseen vasemmistolaisten silmissä, kun he eivät välitä puukottajien "Allahu akbar" huudoista Lontoossa tai terroristien julistuksesta "Jumalan, Laupiaan Armahtajan nimeen", tai Orlandon verisestä tuhoutuneesta homoyökerhosta. He vain keskittyvät mieltä vailla oleviin iskulauseisiinsa.

"EI SOTAA", "Seis islamofobialle" ja "Tervetuloa pakolaiset". Pahvikylttien ja yksinkertaisten iskulauseiden maailma on helpompi ja kivempi kuin taivas täynnä kuolleiden tuhkaa.

Syyskuun 11:s päivä jotkut meistä avasivat silmänsä. Toiset panivat ne tiukasti kiinni.

Tuo tiistai jakoi minun sukupolveni peruuttamattomasti. Jotkut liittyivät armeijaan, poliisiin tai ryhtyivät tutkijoiksi. Toiset ryhtyivät vasemmistoaktivisteiksi, lakimiehiksi terroristeille tai kääntyivät islamiin.

Lennon 93 matkustajat, jotka johtivat vastarintaa, olivat kolmikymppisiä. Mutta kaksi Etelätornin 78:een kerrokseen selviytynyttä palomiestä, Ronald Bucca, joka palveli Vietnimssa vihreissä bareteissa, ja Orio Palmer, maratonjuoksija, olivat nelikymppisiä. Noilla miehillä ja naisilla on hyvin merkittävä vastaus kysymykseen "missä olit, kun se tapahtui?"

Minä olin yksi lukemattomista ihmisistä kulkemassa pois nollapisteestä.

Tuon tiistain suuri opetus oli, ettei se ollut ohi. Se ei ollut ohi silloin, kun ymmärsimme, ettei kaiken vääntyneen metallin seasta löytyisi enää eloonjääneitä. Se ei ollut ohi, kun ilma alkoi kirkastua. Se ei ollut ohi, kun Yhdysvaltain presidentti piti puheensa. Se ei ollut ohi, kun lentokoneet lensivät yhä uudelleen TV:n uutislähetyksissä ja kun tavallinen ohjelma jälleen alkoi. Se ei ollut ohi, kun meidän käskettiin surra ja jatkaa elämäämme.

Eikä se ole vieläkään ohi.

Kaikkien näiden iskujen jälkeen Bostonissa, Orlandossa, San Bernardinossa, New Yorkissa, Pariisissa, Manchesterissa, Lontoossa, Barcelonassa, meitä kehotetaan suremaan ja jatkamaan elämäämme. Haudatkaa vainajanne, vuodattakaa kyyneleenne ja unohtakaa.

Kauheita asioita tapahtuu. Meidän täytyy vain oppia hyväksymään ne.

Mutta tiistaiaamun tapahtuma ei ollut vain satunnainen katastrofi. Se ei hävinnyt sillä, että jatkoimme arkiaskareitamme. Se ei hävinnyt Toivolla ja Muutoksella. Rauhoittelu ja unohtaminen vain vahvistivat sitä. Opin kaiken tarpeellisen islamista syyskuun 11. päivä. Teologian detaljit tulivat vasta myöhemmin. En osannut siteerata Koraania, kun sireenit vielä ulvoivat. Mutta opin kuitenkin oleellisen.

Ja niin opit sinäkin.

"Missä olit silloin?" ei ole kysymys, joka koskee vain syyskuun 11:ttä päivää vuonna 2001. Se on jokapäiväinen kysymys. Mitä sinä teet tänään taistellaksesi tämän tehneitä islamistiterroristeja vastaan? Entä huomenna?

Itse löysin vastauksen kirjoittamisesta. Toiset ovat löytäneet sen suoremmasta toiminnasta.

On tärkeää, että kysymme itseltämme tätä kysymystä.

Syyskuun 11:n kaapparit, al-Qaidan, ISISin, Muslimiveljeskunnan ja koko valtavan maailmanlaajuisen terroriverkoston jäsenet, tukijat ja kanssamatkustajat kysyivät sitä itseltään joka päivä.

He kysyvät sitä edelleen.

Iranin ydinohjelmasta Muslimiveljeskunnan amerikkalaisiin organisaatioihin, muslimien saksalaisesta maahanmuuttovyörystä Britannian paritusjengeihin, he tietävät vastauksen.

Vihollisemme nousevat joka aamu miettien miten voisivat tuhota meidät. Heidän menetelmänsä ovat lukuiset, demografisesta invaasiosta joukkotuhoaseisiin, poliittisesta vaikuttamisesta sattumanvaraisiin puukotuksiin.

Syyskuun yhdestoista alkoi historiassa uusi ja hirvittävä aikakausi. Tilanne ei ole ohi yhtään enempää kuin Pearl Harbour oli ohi Midwayn taistelun aikaan. Syy tähän ei ole salaisuus. Syy selviää lennolta 93 kuuluneesta viimeisestä äänestä.

"Allahu akbar."

Olemme keskellä Amerikan historian pisintä sotaa. Emmekä ole vieläkään oppineet miten siinä taistellaan.

Syyskuun yhdestoista on täällä taas. Sinun ei tarvitse syöksyä palavaan rakennukseen tai taistella terroristeja vastaan paljain käsin. Mutta voit käyttää päiväsi muiden varoittamiseen, jotta sinulla on vastaus kysymykseen "Missä olit silloin?"




Alkuperäinen kirjoitus: http://www.frontpagemag.com/fpm/267841/everything-i-needed-know-about-islam-i-learned-911-daniel-greenfield

11. syyskuuta 2017

Man on Wire




Man on Wire on James Marshin elämäkerrallinen dokumenttifilmi Philippe Petitin nuorallakävelystä New Yorkin World Trade Centerin kaksoistorninen välillä. (wikipedia)

10. syyskuuta 2017

Kannibaalipakolaiset

Seuraavassa Rachel Molschkyn kirjoittama kuvitteellinen tarina kannibaaleista, jotka saavat turvapaikan lännestä.  


Kaukaisella saarella asuu kannibaaliheimo, joka on niin eristyksissä muusta maailmasta, että sen nimeäkään ei osaa kukaan lausua, ja nyt he ovat saapuneet joukoittain Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan ja Euroopan Unionin jäsenvaltioihin. Sen jälkeen kun naapuriheimo hyökkäsi raa'asti heitä vastaan yrittäen valloittaa vähäisiä maa-alueita saarilla, joiden nimi voidaan suomentaa vapaasti "Verimakkara ja -palttu -saariksi" (lyhyesti VMP), länsimaalaiset olivat suorastaan kauhistuneita.

Nähtyään hirvittäviä kuvia raakalaismaisista kannibaaliheimojen taisteluiden jäljistä läntiset viranomaiset kävivät itsekin paikan päällä tutustumassa VMP-saarilla sodan kauhuihin. Median edustajat seurasivat viranomaisia saarille, samoin kuin YK:n edustajat, dokumentoidakseen sodan tapahtumia ja näyttääkseen maailmalle tämän hirvittävän konfliktin uhreja, joista monet olivat aivan pieniä lapsia. Kansakunnat tekivät sopimuksen, joka oli ainut mahdollinen: tuoda kannibaaliheimojen uhrit länteen pakolaisiksi. Olisihan ollut sydämetöntä jättää heidät sinne.

Ennen pitkää kannibaalit alkoivat saapua länsimaihin. Eihän se helppoa ollut. Kannibaalit tarvitsivat taloudellista tukea eivätkä hallitukset heitä hylänneet. Palkattiin uutta työvoimaa, joiden tehtävänä oli kirjoittaa sosiaaliapushekkejä uusille pakolaisille, jotka ottivat kyllä shekit vastaan, mutta katsoivat kuitenkin asiakseen kritisoida heidät vastaan ottaneita valtioita. Länsimaat ottivat kritiikin vastaan ja rahoittivat kannibaaleille temppeleitä tulisijoineen ja uhrialttareineen.

Temppelit olivat täysin laillisia hallituksen myöntämine rakennuslupineen ja turvajärjestelyineen, joita tarvittiin vihaisten äärioikeistolaisten rasistien vuoksi, koska nämä eivät jostain käsittämättömästä syystä halunneet kotikaupunkeihinsa kannibaalitemppeleitä.


Kaukana Impivaaran takamailla sijaitsevan Ristiinankaupungin asukkaat olivat tyrmistyneitä, kun naapurikaupunki Peräkylä, joka tunnettiin tuttavallisesti PK:na, ei vain rakennuttanut megatemppeliä, vaan myös järjesti komean paraatin kannibaalipakolaisille. Siitä tulisi oikein vuosittainen perinne. Uusia juhlapäiviä lisättiin kalenteriin uusien kannibaaliystävien ja heidän VMP-kulttuurinsa kunniaksi, sekä kiitokseksi heidän huomattavasta panoksestaan kansakuntiemme hyväksi. Näytti kuitenkin siltä, että VMP ei vieläkään ollut aivan tyytyväinen PK:n panokseen.

Kaikki yrittivät lepytellä heitä, ja heidän rikasta VMP-kulttuuriaan juhlittiin monissa kaupungeissa ympäri maailman. Taideteoksia luotiin heidän uskonnollisista rituaaleistaan, näytelmiä heidän historiastaan esitettiin teattereissa, tietenkin heidän omasta VMP-näkökulmastaan tarkasteltuina. Jopa uusia etnisiä ravintoloita perustettiin joka puolelle.

"Ei minun kaupunkiini!", lausui Ristiinankaupungin pormestari, kun kannibaalipakolaiset alkoivat asettua hänenkin kaupunkiinsa ja lähestyivät kaupungin hallintoa saadakseen rakentaa sinne uuden temppelin. "Viemme asian vaikka Korkeaan Oikeuteen, jos on tarvis!", julisti pormestari.

Ja sinne se myös vietiin. Korkea Oikeus päätti asian kannibaalien eduksi, sillä jokaisella on oikeus harjoittaa vapaasti uskontoaan ja temppelin epääminen heiltä olisi rasismia. Sitä paitsi, kukapa ei haluaisi tukea VMP-kulttuuria?

Temppelit olivat vain yksi niistä taisteluista, jotka kannibaalit voittivat. Huolimatta rasististen alkuperäisasukkaitten mielipiteistä, kannibaalitkin ovat ihmisiä ja ihmisoikeudet kuuluvat myös heille. Näihin oikeuksiin kuuluvat myös uskonnolliset ruokailusäännökset.

Kannibaalien tiukat ruokasäännökset olivat aiheuttaneet hämminkiä koululaitoksessa, kun kannibaalien vanhemmat olivat valittaneet siitä, etteivät heidän lapsensa saaneet syödä ihmisen lihaa. Järjestettiin suuria mielenosoituksia, jotka eskaloituivat tuota pikaa väkivaltaisiksi mellakoiksi. Kannibaalit toistivat vaatimuksensa oikeuksistaan ja tappelivat alkuperäisasukkaiden vastamielenosoittajia vastaan heitellen molotovin koktaileja ja kiviä, ja monesti poliisi nopeasti ajoi vastamielenosoittajat pois, ja jopa pidätti heitä rauhanomaisen mielenosoituksen häiritsemisestä. Kannibaaleilla oli kuitenkin oikeus "protestoida".

Rasismi äityi niin pahaksi, että muutama kannibaali jopa löysi parsakaalia teipattuna heidän temppelinsä oveen, mikä oli äärimmäisen loukkaavaa, sillä heidän uskontonsa kieltää parsakaalin, ja he ovat sitä paitsi vainottuja pakolaisia, joilla pitää olla samat ihmisoikeudet kuin muillakin.

Kaiken kalabaliikin jälkeen kouluissa alettiin tarjota kannibaaleille sopivaa ruokaa, mutta osoittautui liian hankalaksi saada kaikille oppilaille oikeanlaista ruokaa. Niinpä kannibaaleille sopivaa ruokaa alettiin tarjoilla kaikille oppilaille, jotta pakolaisten, joista monet olivat jo saaneet uuden kotimaansa kansalaisuuden, tunteita ei loukattaisi. Käytäntö levisi laajalle ja pian ihmisen lihaa myytiin useimmissa marketeissa, sillä olisihan varsin rasistista, ellei sitä olisi tarjolla. Eikä kukaan halua leimautua rasistiksi.

Mutta mistä tämä liha oli peräisin? Joitakin outoja katoamisia oli tapahtunut niiden joukosta, jotka olivat osoittaneet mieltään VMP-kulttuuria ja kannibaalipakolaisia vastaan. Kukaan ei tiedä miten, mutta kouluissa ja supermarketeissa ei ollut ollut koskaan pulaa kannibaalisertifioidusta ruuasta. Valitettavasti jotkut kannibaalit hylkäsivät uskontonsa, vaikka saivat sen vuoksi tappouhkauksia. Eräs nainen kirjoitti kirjan elämästään kannibaalina, missä hän teki shokkipaljastuksen, että "heidän pyhä kirjansa on keittokirja!"

Nainen osallistui haastatteluun kansallisella TV-kanavalla, mutta hänet huudettiin hiljaiseksi eri näkemystä edustavien muiden haastateltavien, joista kaksi oli kannibaaleja ja kaksi alkuperäisasukkaita, kaikki VMP-kulttuurin ja kannibaalien apologisteja, toimesta. Vähän sen jälkeen ex-kannibaalia esiteltiin kannibaalien nettisivustolla, joka käsittelee hulluja anti-kannibaaleja ja heidän anti-kannibaalipropagandaansa ja vihapuhettaan.

Kun toimittaja kysyi yhdeltä haastateltavalta näistä anti-kannibaali-syytteistä, tämä sanoi naisen olevan vain pelkkä rasisti.

"Rasisti?", kysyi toimittaja. "Mutta hänhän tulee itsekin VMP-kulttuurista!"

"Rasismi ei tunne rajoja", vastasi haastateltava.

"Entä nämä syytteet siitä, että teidän pyhä kirjanne on keittokirja? Olemme antaneet kääntää sen, ja siinä todella vaikuttaisi olevan vain reseptejä ihmislihan syöntiin."

"Ei, ei", apologisti vastasi ja selitti, että "Meidän kieltämme ei voi kääntää. Länsimaalaisten liberaalien on aivan mahdotonta ymmärtää pyhää kirjaamme. Käännöksenne ei voi mitenkään olla oikea. Ja sitä paitsi: te irrotatte tekstin kontekstistaan."

"Mutta tehän syötte ihmisen lihaa?", toimittaja kysyi.

Apologisti naurahti ja sanoi toimittajalle: "Se mitä me syömme on ihmisen lihan kaltaista ainesta, jonka kannibaalipappi on pyhittänyt toimituksessa, jota kukaan länsimaalainen ei pysty toistamaan eikä sitä voi kuvaille teidän kielellänne. Sitä paitsi, meillä on oikeus uskonnollisiin rituaaleihimme, sillä elämme demokratiassa, missä uskonnonvapaus on aivan kaikkien oikeus. Jos olet tästä asiasta eri mieltä, olet selvästi rasisti."

"Teidän pyhän kirjanne nimi on Palttua ja makkaraa ihmisen verestä"

"Länsimaalaisena sinä et mitenkään pysty ymmärtämään sen merkitystä"

"Seurakuntalaisenne menevät temppeliin kirveiden, veisten ja haarukoiden kanssa"

"Nyt olen saanut tarpeekseni tästä haastattelusta ja sinun rasismistasi!"

Sitten kannibaaliapologisti poistui niine hyvineen haastattelusta.

Tämän jälkeen oli vielä monia mellakoita ja monia katoamisia, mutta Länsi oli vakaasti päättänyt ottaa lisää VMP-kulttuurin kannibaaleja pakolaisiksi. Ja se on jatkunut tähän päivään asti. Asia on näin: kannibaaliparat on pelastettava, sillä heidän koko olemassaolonsa on uhattuna. Rasististen länsimaalaisten on ymmärrettevä se tosiasia, että VMP-kulttuurin kannibaalit ovat täällä pysyvästi ja monikulttuurisuus on meidän uusi elämäntapamme.


---


Alkuperäinen kirjoitus: https://solsticewitch13.blogspot.fi/2014/11/cannibal-diet-forced-onto-unsuspecting.html?m=0