5. syyskuuta 2016

Neljä pakolaista sai turvapaikan Sveitsistä

3.9.2016 Istanbul, Turkki (Morning Star News)

Neljä koptilaista nuorta, jotka on tuomittu Egyptissä vankeuteen islamin loukkaamisesta ja jotka olivat paenneet tuomiotaan Turkkiin, lensivät syyskuun ensimmäisenä Sveitsiin hakemaan turvapaikkaa.

Morning Starille antamassaan haastattelussa pojat sanovat, että he tekivät videonsa ennen kuin ISIS julkaisi videon massateloituksesta, jota heidän väitettiin pilkanneen, ja että he eivät olleet silloin edes kuulleet järjestöstä.

Vasemmalta oikealle: Moller Yasa, Klenton Faragalla, Bassem Younan ja Albir Shehata
Istanbulin Ataturkin lentokentällä 1.9.2016. (Morning Star News)

Kun pojat oli tuomittu viideksi vuodeksi vankeuteen, he pakenivat Egyptistä huhtikuussa ja kristillisten- sekä ihmisoikeusjärjestöjen avulla heidän onnistui asua viisi kuukautta salaisessa turvatalossa Turkissa. Kaksi viikkoa sitten he kaikki saivat humanitaarisen viisumin "erityisten olosuhteiden vallitessa" Sveitsiin, mistä he hakevat turvapaikkaa.

Albir Shehata, 17, kertoo Morning Starille, että koettelemus oli epäoikeudenmukainen ja kamala, mutta mahdollisuus aloittaa alusta Sveitsissä antaa heille toivoa.

"Egyptissä ketään ei rangaista kristittyjen pilkkaamisesta", Shehata sanoo. "Ei ollut mitään syytä joutua kohdelluksi sillä tavalla niin naurettavan asian takia. Se oli vain pelleilyä opettajan kanssa. Mutta nyt minulla on mahtava fiilis, koska tunnen, että minulla on mahdollisuus parempaan elämään kuin mitä minulla oli Egyptissä, sillä Egyptissä tulevaisuuteni oli murskana. Sveitsissä meillä on mahdollisuus yrittää uudestaan."

Tuomari antoi helmikuun 25. päivä tuomion, että Shehata, Klenton Faragalla, 18, Moller Yasa, 17, ja Bassem Younan, 17, kaikki Al-Nasiyahin kylästä Ylä-Egyptistä, että he joutuvat vankilaan pykälän 98F "Taivaallisen Uskonnon Pilkkaamisesta" perusteella kuvattuaan videon matkapuhelimella.

32 sekuntia kestävällä videolla Shehata esiintyy muutaman sekunnin suorittamassa salatia, hurskaiden muslimien viisi kertaa päivässä harjoittamaa rukousrituaalia. Juuri ennen kuin video päättyy, Younan pitelee kättään kuin se olisi puukko ja vetää sen Shehatan kaulan yli. Kaksi muuta poikaa vain vilkuttavat kuvaajalle ja muille pojille.

Poikien opettaja, 43-vuotias Gad Younan (ei sukua Bassem Younanille), kuvasi videon matkapuhelimellaan helmikuun 14., 2015 kristittyjen leirillä. Gad Younan kuvasi kaikkia huoneessa olijoita, eikä ainoastaan näitä poikia, ja Shehata ja Bassem Younan sanovat, ettei heillä ollut tarkoitus pilkata islamia millään tavalla; he vain yrittivät saada opettajan huomion huoneessa, joka oli täynnä kristittyjä pelleilijöitä.

Gad Younan kadotti myöhemmin puhelimensa ja huhtikuun 6., 2015, eräs muslimi heidän kylästään löysi sen ja katsoi videon.

Sana videosta levisi nopeasti Al-Nasriyahissa. Seuraavana päivänä joukko muslimeja teki ilmoituksen poliisille ja 8.4. raivostuneiden muslimien väkijoukko alkoi riehua kylässä hakaten jokaisen koptin jonka saivat käsiinsä.

Mellakointi jatkui kolme päivää kun läheisten kylien muslimit tulivat Al-Nasriyahiin liittyäkseen ryöstelyyn. Ainakin 15 kauppaliikettä vahingoitettiin tai tuhottiin. Väkijoukot kulkivat Al-Nasriayahin kaduilla huutaen islamilaisia tunnuslauseita ja vaatien kaikkien kristittyjen karkottamista kylästä.

Mellakoinnin aikana neljä poikaa pelkäsivät henkensä puolesta. Useita kertoja väkijoukko ympäröi heidän kotinsa ja vaativat heidän kuolemaansa. Shehata kertoo kuulleensa kuinka ihmiset ulkona riitelivät siitä kenellä olisi suurin oikeus tappaa hänet.

"Ihmiset riitelivät siitä kuka saisi siunauksen ja kunnian tappaa minut, tai pitäisikö heidän kaikkien yhdessä tehdä se saadakseen kukin osansa siunauksesta", hän kertoo.

Jopa mellakoinnin päätyttyä väkijoukot välillä marssivat kaduilla pelotellen kopteja.

Opettaja pidätettiin 7.4.2015 kotoaan, päivä sen jälkeen kun puhelin oli löytynyt, ja 9.4. pojat onnistuivat pääsemään kaupungintalolle, kun mellakoinnissa oli taukoa. Sotilaat veivät heidät poliisiasemalle kerrottuaan heille, että he saisivat viranomaisilta nuhteet ja sitten he saisivat mennä. Pojat joutuivat kuitenkin koviin kuulusteluihin, heitä hakattiin ja heidät heitettiin vankilaan.

Vankilan olosuhteet olivat kovat. Sen lisäksi, että he saivat syödäkseen lähinnä vain pilaantuneita keitettyjä munia ja leipää, Faragalla sanoo vanginvartijoiden tarjonneen toisille vangeille palkkioita heidän hakkaamisestaan, mitä he tekivätkin säännöllisesti. Vartijat ja vangit myös yrittivät pakottaa heidät kääntymään islamiin.

"Kun minut pantiin ensimmäisenä päivänä selliin, vartija sanoi heille: 'nämä pojat ovat rohjenneet loukata islamia - näyttäkää heille miten me kohtelemme sellaisia, jotka loukkaavat pyhää uskontoamme'", Faragalla kertoo.

Kovan kohtelun keskellä jotkut vangit kuitenkin suojelivat poikia väkivallalta ja varmistivat, että he saivat riitävästi ruokaa.

"Jumala todella piti meistä huolta", Shehata sanoo.

Kun oikeuskäsittely alkoi, pojat lopulta vapautettiin 10.000:n Egyptin punnan takuita vastaan. Shehata, Yasa ja Younan viettivät hieman yli 50 päivää vankilassa. Faragallan vankeus kesti 63 päivää.

"Jouduimme aikuisten vankilaan, mutta olimme vain lapsia", Faragalla sanoo. "Näimme kuinka ihmiset polttivat hashista ja käyttivät muita huumeita."


Omituinen oikeudenkäynti

Pojat sanovat alusta alkaen näyttäneen siltä, että oikeuden tuomio oli ennalta määrätty.

Opettaja oli karkotettu kaupungista "sovinnontekokokouksen" aikana. Ottaen karkotuksen huomioon ja peläten, että heidät tapettaisiin heidän odottaessaan oikeudenkäyntiä, neljä epäiltyä piiloutuivat melkein saman tien päästyään vapauteen takuita vastaan.

Yasa ja Younan pakenivat lomakaupunki Sharm El Sheikhiin, kun taas Shehata piiloutui Punaisen meren rannalla sijaitsevaan Hurghadaan.

Faragalla joutui viettämään melkein koko seuraavan vuoden pakomatkalla nukkuen Kairon ja Alexandrian kaduilla. Kirkoissa, joissa hänet oli aikaisemmin tunnettu, kieltäydyttiin antamasta hänelle turvapaikkaa, mikä johtui lähinnä pelosta, hän sanoo.

Pojilla ei ollu juuri sanottavaa puolustuksessaan. He kertovat, että heidän puolustusasianajajansa, yrittäessään saada heille myötätuntoa, väitti heidän tehneen pilaa ISISin terroristien videosta, jossa nämä leikkasivat 20 koptikristityn päät irti Libyassa. Pojat kiistävät tämän jyrkästi Morning Starille.

He sanovat, ettei heillä ollut tapana seurata uutisia säännöllisesti eivätkä he tienneet koko terroristijärjestön olemassaolosta saati tuosta joukkomurhasta. He sanovat, että asianajajan väite oli täysin tuulesta temmattu sillä video oli kuvattu jo ennen kuin ISIS julkaisi kuuluisan videonsa.

Heidän asianajajansa väitteen vuoksi, että ISIS olisi ollut poikien pilan kohde, asiaa käsiteltiin laajasti Egyptin ja ulkomaiden mediassa.

Videosta on levitetty paljon väärää tietoa Egyptissä, he sanovat. Huhujen mukaan kyseessä olisi muka elokuvan traileri, tai että se olisi vain pätkä tunnin mittaisesta videosta.

Poikien mukaan heidän asianajajansa kertoi heille, että heidät vankilaan tuominnut tuomari ei edes katsonut kyseistä videota, lisäten että ainut viranomainen, joka on nähnyt videon on tuomari, joka määräsi heidät vapautettavaksi takuita vastaan.

Pojat olivat järkyttyneitä kuullessaan, että heidät on tuomittu viideksi vuodeksi vankilaan.

"Olin shokissa; en voinut uskoa sitä, olin aivan ihmeissäni", Shehata sanoo.

Faragalla sanoo, että hän luuli Yasan laskevan leikkiä, kun tämä kertoi tuomiosta.

"Luulin sitä vitsiksi ja että meidät on vapautettu syytteistä", hän sanoo.


Pako Egyptistä

Huhtikuun alussa pojat jättivät piilopaikkansa, livahtivat pois Egyptistä ja pakenivat Turkkiin.

Yksityiskohtia heidän paostaan Egyptin viranomaisilta ei voida julkaista turvallisuussyistä.

Huolimatta siitä, että Istanbulin tapaisessa suurkaupungissa heidän oli mahdollista pysyä tuntemattomina, kerran eräs Turkissa matkaileva egyptiläinen muslimi tunnisti heidät. Pojat kärsivät myös sortoa turkkilaisten taholta, jotka ensin olettivat heidän olevan muslimeja heidän lähi-itäläisen ulkonäkönsä vuoksi, mutta jotka raivostuivat, kun saivat tietää heidän olevan kristittyjä. Erään kerran turkkilainen mies hyökkäsi Shehatan kimppuun kadulla missä hän asui, kun hän sai tietää ettei Shehata ollut muslimi.

Pojat joutuivat myös sorretuiksi kun etsivät työtä. Aina kun he kysyivät työtä kauppiailta tai liikemiehiltä, heiltä kysyttiin ovatko he muslimeja, pojat kertovat. Kun pojat sanoivat etteivät ole, heidät käännytettiin heti pois.

"Se oli hyvin loukkaavaa; joskus valehtelimme, ettemme olisi joutuneet nolatuiksi", Faragalla sanoo.

Shehata sanoo pitäneensä ristiriipustaan paidan päällä tullessaan Turkkiin, mutta saamansa kohtelun vuoksi hän pitää sitä nyt paidan alla.

"Risti ei ole koskaan ollut häpeä", hän sanoo, "Olen ylpeä rististä, mutta Egyptissä sitä pidettiin paheksuttavana. Turkissa asia näyttää olevan samoin."

Huhtikuun lopussa pojat rekisteröityivät YK:hon hakeakseen pakolaisasemaa. Rekisteröinnin jälkeen yksi ihmisoikeusjärjestö ja ainakin kaksi kristillistä järjestöä työskentelivät itsenäisesti ja hienovaraisesti kansainvälisten kanavien kautta saadakseen heille viisumin potentiaaliseen isäntämaahan, josta he voisivat saada pysyvän turvapaikan. Daniel Hoffman, Middle East Concern:in (MEC) - yksi niistä järjestöistä jotka yrittivät saada pojille turvapaikan - johtaja sanoo Sveitsin vastanneen pyyntöön täysin eri tavalla kuin muut maat, joihin he olivat ottaneet yhteyttä.

"Olemme kiitollisia Sveitsin viranomaisille ja yhteistyökumppaneillemme Sveitsissä, jotka auttoivat saamaan heidät Sveitsiin", Hoffman sanoo. "Otimme yhteyttä moniin maihin, jotta he sallisivat näiden poikien tulla maahan YK:n prosessin ulkopuolelta, mutta Sveitsi oli ensimmäinen ja ainut maa, joka vastasi myöntävästi."

Hoffman sanoo, että tavallisesti MEC:in tavoitteena on auttaa vainottuja kristittyjä elämään turvallisesti omassa maassaan. Tässä tapauksessa nuoret olivat kuitenkin jo lähteneet Egyptistä ennen kuin he pyysivät MEC:in apua.

Kaksi isäntäperhettä Thunissa ottaa pojat huostaansa.


Kovaa kritiikkiä

Pojat liittyvät nyt niiden koptien joukkoon, jotka ovat joutuneet luopumaan elämästään jumalanpilkkalakien takia. Egyptiläinen opettaja Demyana Abd al-Nour pakeni Ranskaan 2013 sen jälkeen kun häntä oli väärin perustein syytetty blasfemiasta. Hänet oli tuomittu kuudeksi vuodeksi vankeuteen.

Myös Kerolos Shouky Attallah, 31, joutui menemään maan alle blasfemian vuoksi Al-Mahamidin kylästä, jossa hänet tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankeuteen, koska hän oli "tykännyt" Facebookissa kristittyä julkaisua, joka käsitteli islamia. Tuomion jälkeen hän on asunut salaa eri kirkoissa ja luostareissa.

Ihmisoikeuksien puolustajat Egyptissä ja ulkomailla ovat jyrkästi tuominneet maan lain "taivaallisen uskonnon pilkkaamisesta" sanoen sen olevan "ase", jota käytetään Egyptin koptivähemmistöä vastaan ja joka rikkoo perusihmisoikeutta sananvapautta vastaan.

Vaikka tässä poikien tapauksessa sen voidaan katsoa olevan uskonnollista vainoa ja että oikeudenkäyntikään ei ollut puolueeton, rangaistuksen olevan kohtuuton ja koko blasfemialain olevan työkalu uskonnollisten vähemmistöjen vainoamiseen, kriitikot sanovat sen olevan myös rikkomus sananvapautta vastaan. Tapaus osoittaa jälleen Egyptin kaksinaismoralismin, josta koptit joutuvat kärsimään Egyptin hallituksen ja yhteiskunnan taholta, ihmisoikeusaktivisti sanoo.

Vaikka kristittyjen vastainen vihapuhe on hyvin tavallista Egyptin yhteiskunnassa, ainoastaan yksi muslimi on koskaan joutunut Egyptissä syytteeseen kristinuskon luokkaamisesta. Ahmad Mahmoud Abdullah, joka tunnetaan myös nimellä "Abu Islam", salafimuslimi, joka toimi aikaisemmin televisiosaarnaajana ja oli tunnettu vihantäyteisestä puheestaan kristinuskoa vastaan, tuomittiin kuudeksi kuukaudeksi vankilaan hänen ehdotettuaan Raamatun polttamista USA:n lähetystön edustalla Kairossa vuonna 2012.

Muut muslimipapit, joiden kommentit ovat yllyttäneet mellakoihin, joissa kristittyjä on kuollut, ovat päässeet rangaistuksetta.

"Blasfemialait ovat epäoikeudenmukaisia ja ne pitäisi kumota", Yasa sanoo. "Niitä käytetään vain kristittyjä vastaan."

Pojat sanovat olevansa hyvin kiitollisia mahdollisuudestaan aloittaa uusi elämä, mutta Faragalla sanoo haluavansa jonain päivänä palata Egyptiin.

"Emme menetä toivoamme jonain päivän palata Egyptiin", hän sanoo. "Menemme sinne joko sitten kun saamme kansalaisuuden tai pysyvän oleskeluluvan uudesta maastamme."


Alkuperäinen kirjoitus: http://morningstarnews.org/2016/09/coptic-teenagers-sentenced-to-prison-in-egypt-for-defaming-islam-in-video-flee-to-switzerland/







2 kommenttia:

  1. Näin meillekin pitäisi turvapaikat jakaa: vain kristityille. Hehän siellä ovat todellisessa hengenvaarassa. Ei ensimmäistäkään muslimia. Tämä saattaisi rauhoittaa tilannetta havaittavasti.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi5/9/16 23:56

    Juuri näin ja en vaan voi ymmärtää miksi tänne raahataan noita islamisteja aiheuttamaan sekasortoa? Hehän juuri ovat niitä, joiden takia moni pakenee kotimaastaan! Sitten noissa vastaanottokeskuksissa muslimit kiusaavat, pahoinpitelevät ja raiskaavat jopa lapsia. Menikö EK:n ja hallituksen kaavailemat palkkojen alaspolkemiset pikkuisen pieleen ;) Jokohan ne sen itse tajuavat? Siitä varmaan oli alkuun paljon kyse, halpatyövoiman tuottamisesta, ainakin osittain. Muistatteko mitä lääkäriä ja insinööirä sieltä oli tulossa? HAHAHA lukutaidottomia rikollisia taitaa olla suurin osa. ETTÄ PANEE VIHAKSI, TÄMÄ ON VIHAPUHE!

    VastaaPoista