13. kesäkuuta 2015

Muhammedin tarina

Muhammed syntyi vuonna 570 jKr. Mekka-nimisessä kaupungissa nykyisessä Saudi-Arabiassa. Arabia ei siihen aikaan ollut valtio, vaan monenlaisten heimojen asuttama alue. Se oli silloin, kuten nykyäänkin, kuuma, kuiva ja vihamielinen ympäristö, missä ihmiset selviytyivät paimentamalla lampaita ja vuohia ja kasvattamalla taateleita pohjoisessa. Verikostot eivät olleet harvinaisia, ja ne ratkaistiin yleensä periaatteella silmä silmästä ja hammas hampaasta. Joskus surmasta maksettiin veriraha.

Näin alkaa Harry Richardsonin Muhammedin tarina. Suomennos kirjasta löytyy sivustolta http://abdullahsarh.wix.com/muhammedintarina. Siinä käydään läpi lyhyesti kiinnostavimmat kohdat Muhammedin elämästä.

Teksti perustuu Ibn Hishamin kirjoittamaan ensimmäiseen Muhammedin elämäkertaan Sirat Rasul Allah (Allahin profeetan tarina) tai lyhyemmin Sira. Sen on suomeksi kääntänyt Jaakko Hämeen-Anttila, ja kirjaa voi ostaa esimerkiksi Basam Booksin sivustolta. Suosittelen kirjan ostamista, jos Muhammedin elämä kiinnostaa (löytyy myös hyvin varustetuista kirjastoista).

Listaan tähän Richardsonin Muhammedin tarinan sisällön, jotta lukija voi valita sieltä mielenkiintoisimmat kohdat ja jättää tylsät väliin.

Uskotaan, että Quraishin ylijumala oli Allah, Kuujumala (josta syystä jokaisen moskeijan katolla on kuunsirppi), vaikka monia muitakin jumalia palvottiin.
  • Arabia ennen islamia
  • Muhammed jää orvoksi
  • Muhammed ryhtyy kauppiaaksi ja nai rikkaan lesken
Muhammed alkaa nähdä näkyjä, joissa hänen luonaan vierailee enkeli Gabriel
  • Muhammed saarnaa islamia ensin lähipiirilleen
  • Muhammedin saarnaaminen alkaa ärsyttää Mekkalaisia ja muslimit joutuvat vainotuiksi
  • Muhammedin setä Abu Talib suojelee Muhammedia ja muslimeja
Koraanin ilmestykset kertovat yhä uudelleen miten Muhammed on Jumalan lähettiläs ja kaikki, jotka eivät usko häneen, joutuvat helvetin tuleen
  • Muhammed saarnaa, että kaikki juutalaisten profeetat olivat muslimeja
  • Muhammedin suojelija Abu Talib ja hänen vaimonsa Khadija kuolevat.
  • Muhammed ottaa uuden vaimon ja kihlautuu kuusivuotiaan Aisha-tytön kanssa
Muhammed sai tietää salamurhasuunnitelmasta ja pakeni Mekasta
  • Mekkalaiset olivat kyllästyneet Muhammediin ja aikovat tappaa tämän
  • Medinalaiset vannovat uskollisuuden valan Muhammedille
  • Muhammed pakenee Medinaan. Tätä tapahtumaa kutsutaan Hijraksi ja se on islamilaisen kalenterin aloitusvuosi.
Muhammed jakoi maailman muslimeihin, jotka uskoivat häneen, ja kafireihin, jotka eivät uskoneet
  • Muhammed laatii Medinan peruskirjan, joka tullaan tuntemaan sharia-lakina
  • Muslimit muodostavat tästä lähtien oman kansakuntansa, umman.
  • Maailma on nyt jaettu islamin maahan (missä sharia-laki on voimassa) ja sodan maahan (joka ei vielä ole islamin alaisuudessa).
Muhammedille esitettiin monia vaikeita kysymyksiä hänen uskomuksistaan eikä hän kyennyt vakuuttamaan juutalaisia siitä, että hän olisi yksi heidän profeetoistaan
  • Muhammed syyttää juutalaisia ja kristittyjä kirjoitustensa väärentämisestä
  • Tästä lähtien juutalaisviha värittää islamin uskoa
  • Muhammed panee avioliittonsa täytäntöön yhdeksänvuotiaan Aishan kanssa.
Saatuaan hallintaansa Medinan heimot, Muhammed käänsi huomionsa jälleen Mekan Quraish-heimoon
  • Muhammedin joukot ryöstävät karavaanin pyhän kuukauden aikana
  • Aluksi Muhammed ei hyväksy miestensä tekoa, mutta sitten Allahilta tulee ilmestys, joka pyhittää teon
  • Tästä lähtien "fitna on pahempi kuin murha" eli mikä tahansa on sallittua, jos se hyödyttää islamin leviämistä
Allahin nimeen, jokainen, joka tänään taistelee rohkeasti, eikä pakene taistelusta, pääsee Paratiisiin
  • Muslimit saavat ensimmäisen suuren voittonsa ylivoimaista vihollista vastaan
  • Jihadissa kuolleille luvataan suora pääsy paratiisiin
Aina kun Koraanissa kaksi jaetta ovat ristiriidassa, aikaisempi jae kumotaan myöhemmällä jakeella
  •  Koraanin Mekan kauden rauhanomaiset jakeet on kumottu Medinan kauden väkivaltaisemmilla jakeilla
Ja taistelkaa heitä vastaan, kunnes kaikki kiusaukset taukoavat ja kunnes Jumalan tuomiota noudatetaan kaikessa
  • Harhauta vihollista aina kun mahdollista
  • Umma on sodassa kaikkia muita kansakuntia vastaan
  • Taistelu vääräuskoisia vastaan jatkuu kunnes kaikki ovat kääntyneet islamiin
Allahin lähettiläs sanoi: "Tappakaa jokainen juutalainen, jonka saatte käsiinne"
  •  Muhammed aloittaa Medinan etnisen puhdistuksen karkottamalla ensimmäisen kolmesta juutalaisheimosta
Muhammed joutui pakenemaan henkensä edestä ja hänen armeijansa lyötiin perinpohjaisesti
  •  Allah koettelee muslimeita antamalla heille Uhudissa katkeran tappion
Arvostelijoille Koraaniin kirjattiin uusia ilmestyksiä. Allah oli kostanut juutalaisille heidän pahat tekonsa.
  • Toinen kolmesta juutalaisheimosta karkotetaan.
  •  Koska kafirit ovat Jumalan vihollisia, kaikki heille tehdyt vääryydet ovat oikeutettuja.
Muhammed ja hänen 12-vuotias vaimonsa katselivat koko päivän iltaan asti kun 800 miestä mestattiin
  • Muhammed torjuu hyökkäyksen rakentamalla vallihaudan Medinan suojaksi
  • Kolmannen juutalaisheimon naiset ja lapset otetaan orjiksi ja miehet teloitetaan.
Epäonnistunut salamurha:
Muhammed lähetti kaksi miestä Mekkaan surmaamaan päävihollisensa Abu Sufyanin
  • Salamurha epäonnistuu miesten mielihalujen takia
  • Muhammed siunaa miehiä, kun kuulee kuinka he ovat matkallaan kuitenkin surmanneet vääräuskoisia
Muhammed päätti tehdä pyhiinvaelluksen Mekkaan, mutta mekkalaiset eivät antaneet hänen tulla kaupunkiin
  • Muhammed tekee rauhansopimuksen Mekan kanssa
  • Muhammed antaa ohjeita vangiksi saatujen naisien kanssa toimimiseen
Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa. (Koraani 9:29)
  • Muhammed hyökkää Khaibariin ryöstääkseen heidän omaisuutensa
  • Khaibarin juutalaisista tulee ensimmäisiä dhimmejä
Dhimmi-instituutio oli ainutlaatuinen islamilainen keksintö, joka synnytti aivan uuden kansalaisluokan. Näiden ihmisten sallittiin elää alistetussa asemassa, valloitettuna kansana islamin vallan alla.
  • Dhimmiys on nöyryyttäviin ehtoihin pakotettujen toisuskoisten kokema pelon ja epävarmuuden ilmapiiri. Sitä ilmentää uhrien asettuminen sortajiensa puolelle uhrien antaessa moraalisen oikeutuksen sortajiensa vihamieliselle käyttäytymiselle.
Muhammed sanoi: "Kuka hankkiutuu puolestani eroon Marwanin tyttärestä?"
  • Älä koskaan salli Muhammedin, Allahin tai islamin kritiikkiä. Tuhoa sananvapaus.
Mutta kun pyhät kuukaudet ovat kuluneet, niin vuodattakaa pakanain verta missä tahansa heitä tapaattekin. Ahdistakaa ja piirittäkää heitä ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he kääntyvät (oikeaan Jumalan uskoon), rukoilevat ja antavat almut, niin päästäkää heidät menemään. Jumala on totisesti anteeksiantava ja armollinen. (Koraani 9:5)
  • Islam rohkaisee muslimeja taistelemaan, kunnes koko maailma on valloitettu, mikä on merkkinä maailmanlopusta.

Nainen islamissa:
Suurin osa helvetin asukkaista on naisia
Sharia-lain mukaan:
  • Nainen ei voi hakea avioeroa
  • Naisen perintö on pienempi kuin miehen
  • Naisella on pienempi oikeus lasten huoltajuuteen avioerossa
  • Mies voi avioitua useiden naisten kanssa eikä hänen tarvitse kertoa asiasta uudelle morsiamelleen tai muille vaimoilleen

Itsetuhoista jihadia:
Muhammed oli nyt Arabian kuningas, joka oli kukistanut kaikki vihollisensa.
Jihadin säännöt: 
  1. Allah on pyhittänyt jihadin. Korkeampaa auktoriteettia ei ole, joten se on aina sallittua.
  2. Älä kunnioita mitään sääntöä tai rajoitusta, päämäärä pyhittää minkä tahansa keinon - vaikka kuinka järkyttävän. Jihad voi olla mitä tahansa, mikä edistää islamia tai heikentää kafireita, joko yksilöä tai ryhmää. Jopa rahan lahjoittaminen jonkun toisen suorittaman jihadin tukemiseksi on eräs jihadin muoto.
  3. Esitä aina uhria. Muhammed käänsi tilanteensa ympäri. Vaikka hän hyökkäsi viattomia ihmisiä vastaan ilman mitään syytä, hän syytti heitä siitä, että "he olivat estäneet muita tulemasta muslimeiksi" ja olivat harjoittaneet kuvainpalvontaa. Hyökkäys oli uhrien syytä ja muslimit olivat uhreja, eivät vääräuskoiset (kafirit).
  4. Toista tätä niin kauan, että ihmiset alkavat lopulta uskoa siihen. Jos saat uhrin hyväksymään syytökset, olet voittanut, koska kosto vaatii kokemusta epäoikeudenmukaisuudesta. Jos uhri ottaa syyn niskoilleen, hänen vihansa kääntyy häntä itseään vastaan.
  5. Kannusta seuraajiasi fanaattisiin itsemurhatehtäviin.
  6. Harhauta vihollista (kafireja) aina kun mahdollista varmistaaksesi voittosi.
  7. Älä koskaan anna periksi, älä edes silloin, kun olet jo lyöty.
  8. Älä koskaan salli Muhammedin, Allahin tai islamin kritiikkiä. Tuhoa sananvapaus.
-----

Tässä vielä linkit Muhammedin tarinaan Ibn Matti blogissa:




http://www.basambooks.com/kirja/978-952-260-330-2/profeetta-muhammadin-elamakerta


http://www.politicalislam.com/product/mohammed-and-the-unbelievers-2/



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti