29. kesäkuuta 2012

Muhammad: Mekan valloitus



Vaikka monet arabi- ja juutalaisheimot tuhottiin tai sulautettiin sotimalla ja pakkokäännytyksillä, Mekka oli yhä jäljellä.

Vuonna 628, kuusi vuotta paon jälkeen, Muhammad teki sopimuksen jossa hän luopui arvonimestään "Allahin profeetta" ja hänen seuraajansa pääsivät käymään Mekassa. Se oli väliaikainen juoni, joka auttoi häntä saavuttamaan poliittista vaikutusvaltaa kaupungissa samalla "viidennen kolonnan" taktiikalla, jota CAIRin kaltaiset järjestöt käyttävät nykyään naamioimalla agendansa, johon kuuluu uskottomien systemaattinen syrjintä, isäntiensä kielikuviin uskonnollisesta suvaitsevaisuudesta.

Monet hänen seuraajansa olivat pettyneitä Muhammadin tehtyä myönnytyksiä Mekkalaisille ymmärtämättä niiden sopivan täydellisesti hänen suunnitelmaansa ottaa valta itselleen. Juuri näihin aikoihin Muhammad johti miehensä taisteluun Khaybarin heimoa vastaan tyydyttääkseen näiden himon taisteluun, naisiin ja sotasaaliiseen.

Teknisesti Muhammad oli se joka rikkoi sopimuksen ensimmäisenä rikkomalla ehtoa ettei hän saanut ottaa vastaan toisten heimojen jäseniä leiriinsä. Hän omat miehensä myös ryöstelivät Mekkalaisia karavaaneja. (kts. MYTH: The Meccans were the First to Break the Treaty of HudaibiyaVaikka hänellä ei selvästi ollut aikomustakaan pitää sopimustaan, islamin profeetta kuitenkin vaati toisen osapuolen pitävän sopimuksen kirjaimellisesti, varsinkin sen jälkeen kun hänestä oli tullut ylivoimainen vastustaja.

Muhammadin tekosyy marssittaa armeijansa Mekkaan oli se, että Mekan kanssa liittoutunut heimo hyökkäsi Medinan kanssa liittoutunutta heimoa vastaan. Vaikka todellinen rauhan mies olisi ottanut huomioon ettei hänen vihollisensa halunnut sotaa ja yrittänyt ratkaista jännittyneen tilanteen väkivallattomasti ja kunnioittanut heimojen itsenäisyyttä, Muhammad janosi ainoastaan valtaa ja kostoa. (kts. MYTH: Muhammad always Chose Peace over War)

Vähän alle vuosikymmenessä Muhammad oli kehittynyt miehestä, joka yritti esiintyä uutena seuraajia hankkivana juutalais-kristillisenä profeettana, arabisotaherraksi joka hankki alamaisia, orjia ja totaalista valtaa. Aikaisempi, Mekkalainen Koraani käskee uskottomia seuraaman Muhammadin esimerkkiä tai kärsimään Helvetissä. Myöhäisempi, Medinalainen Koraani käskee uskottomia tottelemaan Muhammadia tai kärsimään maallisen kuoleman.

Mekan antautumisen jälkeen Muhammad surmautti ne jotka olivat loukanneet häntä aikaisemmin (kts. MYTH: Muhammad was a Forgiving ManYksi koston uhreista oli hänen entinen kirjurinsa, joka oli kirjoittanut ylös ilmestykset, joita Muhammad sai Allahilta. Kirjuri oli ehdottanut muutoksia Muhammadin ilmestykseen (huonon kieliopin tai sujuvuuden vuoksi) ja Muhammad oli suostunut. Kirjuri oli luopunut uskostaan, koska hänen mielestään Jumalan ilmestyksien olisi oltava muuttamattomia.

Vaikka kirjuri vältti kuoleman "kääntymällä islamiin" miekka kurkulla, muut eivät olleet niin onnekkaita. Yksi heistä oli orjatyttö, joka teloitettiin, koska hän oli kirjoittanut Muhammadia pilkkaavia lauluja.



Ne mekkalaiset jotka eivät kääntyneet islamiin joutuivat hyväksymään kolmannen luokan kansalaisen aseman, mistä tuli käytäntö myös tuleville islamin valloituksille. Ei siis ole yllättävää, että melkein koko kaupunki - joka oli aikaisemmin hylännyt hänen julistuksensa - "kääntyi" islamiin kun Muhammad tuli takaisin miekka kädessään. Tämä koski myös Muhammadin vastustajaa Abu Sufyania, jonka käskettiin suorasukaisesti "alistua ja todistaa ettei ole muuta jumalaa kuin Allah ja Muhammad on hänen profeettansa ennen kuin menetät pääsi".

Ne jotka kieltäytyivät kääntymästä islamiin karkotettiin kaupungista muutamaa kuukautta myöhemmin - jälleen osoitus islamin kaksijakoisesta moraalista. Kun Muhammad aikaisemmin karkotettiin Mekasta, hän kuvasi sitä "vainoksi", joka oikeutti "teurastamaan" ne jotka olivat estäneet häntä tekemään pyhiinvaellusta Mekkaan. Silti hän kuitenkin heti valtaan päästyään karkotti Mekasta kaikki, jotka eivät kääntyneet islamiin ja esti näitä tekemästä pyhiinvaellusta Mekkaan.

Tähän päivään asti kaikilta vääräuskoisilta on pääsy kielletty Mekkaan, kaupunkiin missä Muhammad sai vapaasti saarnata paikallisia uskontoja vastaan. Islam on paljon suvaitsemattomampi kuin ne primitiiviset arabiuskonnot jotka se syrjäytti. Jos joku tänä päivänä saarnaisi Mekan kaduilla alkuperäistä monijumalaista arabiuskontoa, hänet teloitettaisiin tuota pikaa.


Tämä on suomennos artikkelista http://www.thereligionofpeace.com/Pages/History.htm

-Ibn Matti


Kirjoja Muhammadista:
The Truth about Muhammad
Muhammed and the Unbelievers
The Life of Muhammad


Muhammadin elämä, osa 11

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti