19. tammikuuta 2017

Allah sanoo: Älkää lyöttäytykö juutalaisten ja kristittyjen ystäviksi.

Muhammed myöntyy Ubayyn pyyntöön olla tappamasta juutalaisen Qainuqa-heimon miehiä. Allah kieltää ottamasta vääräuskoisia ystäviksi ja liittolaisiksi. Vihollinen voi löytyä omien vaimojen ja lasten joukosta. Kolmannen kerran erotettua vaimoa ei voi ottaa takaisin ennen kuin vaimo on ollut yhdynnässä toisen miehen kanssa. Allah sallii Muhammedille rikkoa lupauksensa olla makaamatta Marian kanssa ja uhkaa Profeetan vaimoja avioerolla. Allah käskee Lähettilästään käymään jihadiin uskottomia ja teeskentelijöitä vastaan.


Suura 63 alkaa tavalliseen tapaan Allahin tuomitessa teeskentelijät, jotka vastustivat Muhammedia Medinassa (jakeet 1-6). Maududin mukaan se ilmoitettiin Muhammadeille vastauksena erään teeskentelijöiden johtajan, Abdullah bin Ubayyn tekemisten takia. Kun juutalainen Qainuqa-heimo antautui muslimeille, jotkut quinuqalaiset, jotka olivat muslimien liittolaisia, tulivat vaatimaan oikeutta Muhammedilta. Tabarin mukaan Muhammed halusi surmata kaikki heimon miehet. Abdullah bin Ubayy esitti kuitenkin vaatimuksen Muhammedille: "Oi Muhammed, kohtele lempeästi liikekumppaneitani." Muhammed ei kuunnellut häntä, jolloin Abdullah toisti vaatimuksen, jolloin islamin profeetta käänsi kasvonsa pois. Silloin Abdullah bin Ubayy tarttui kiinni Muhammedin kauluksesta, jolloin Ibn Ishaqin mukaan "apostoli suuttui niin, että hänen kasvonsa aivan mustuivat". Muhammad sanoi Abdullahille: "Päästä irti, kirottu!"

Mutta Abdullah vastasi: "En, kautta Jumalan, en päästä ennen kuin kohtelet liikekumppaneitani lempeästi. Neljäsataa miestä ilman haarniskaa ja kolmesataa haarniskassa suojeli minua kaikilta vihollisiltani; ja sinä aiot tappaa heidät yhtenä aamuna? Jumalan nimeen, minä olen mies joka pelkää olosuhteiden vielä muuttuvan." Silloin Muhammed suostui hänen pyyntöönsä ja myöntyi säästämään Qainuqan kunhan nämä antaisivat omaisuutensa Muhammedille sotasaaliina ja lähtisivät Medinasta, jonka he sitten tekivätkin.

Muhammed oli kuitenkin tyytymätön siihen, että Abdullah oli ollut liittoutunut juutalaisheimon kanssa. Nyt Muhammed sai merkityksellisen ilmestyksen muslimien ja toisuskoisten suhteista: "Te, jotka uskotte! Älkää lyöttäytykö juutalaisten ja kristittyjen ystäviksi, - he ovat ystäviä vain toisilleen, ja joka ottaa heidät liittolaisikseen, on yksi heistä. Jumala ei totisesti ulota johdatustaan väärämielisiin" (Koraani 5:51). Sitten Allah nuhtelee ankarasti niitä, jotka Abdullah bin Ubayyn tavoin pelkäsivät liikeasioidensa kärsivän Qainuqan onnettomuuden vuoksi (5:52). Suurassa 63 Allah kritisoi heitä siitä, että he kehottavat olemaan antamatta rahaa islamin asialle (jakeet 7, 9-10).

Mekkalainen suura 64 kertaa jälleen teemoja, joita olemme niin usein kuulleet: Allah on kaikkivaltias (jae 1); hän tuntee sydämien salaisuudet (jakeet 2, 4); ne, jotka hylkäävät Allahin lähettiläät, saavat ankaran rangaistuksen (jakeet 5-6); he eivät usko, että heidät herätetään kuolleista ja tuomitaan (jae 7), mutta kyllä heidät herätetään, ja oikeamieliset pääsevät Paratiisiin (jae 9), kun taas tuomitut joutuvat helvettiin (jae 10). Koettelemukset eivät tapahdu ilman Allahin suostumusta (jae 11) - on siis parempi totella Allahia ja Muhammedia, mutta Muhammed ei ole vastuussa heistä, jotka hylkäävät hänen ilmoituksensa (jae 12). Jakeen 14 varoitus siitä, että vihollinen voi löytyä omien vaimojen tai lasten keskuudesta, on seurausta sattumuksesta, josta Ibn Abbas kertoo: "Oli kaksi miestä, jotka kääntyivät islamiin Mekassa ja halusivat muuttaa [Medinaan] Allahin lähettilään mukana. Heidän vaimonsa ja lapsensa eivät kuitenkaan sallineet heidän tehdä niin. Kun he myöhemmin liittyivät Allahin lähettilääseen, he huomasivat, että lähettilään seurassa olevat olivat saavuttaneet ymmärryksen uskonnossa ja niin he aikoivat rangaista vaimojaan ja lapsiaan" - silloin Allah kehotti heitä antamaan heille anteeksi (jae 14).

Suura päättyy kehotukseen lahjoittaa rahaa islamin asialle (jakeet 16-17).

Medinalainen suura 65 asettaa avioerosäännöksiä. Jos mies haluaa erota vaimostaan, hänen tulee odottaa kahden kuukautiskierron verran varmistaakseen, ettei tämä ole raskaana (jae 1) - tai kolme kuukautta, jos vaimon kuukautiset ovat jo loppuneet (jae 4). Puhe vaimon pitämisestä luonansa (jae 2) viittaa siihen, että islamilaisessa laissa mies voi erottuaan ottaa vaimonsa takaisin kaksi kertaa, mutta kolmannen eron jälkeen vaimoa ei enää voi noin vain ottaa takaisin. Muhammed määräsi, että siinä tapauksessa erotetun vaimon on ensin pantava avioliitto täytäntöön toisen miehen kanssa, ja vain jos tämä toinen mies eroaa hänestä, voi ensimmäinen aviomies ottaa vaimonsa halutessaan takaisin:

Rifa'a Al-Qurazin vaimo tuli Profeetan luo ja sanoi: "Olin Rifa'an vaimo, mutta hän erosi minusta ja se oli viimeinen peruuttamaton ero. Sitten menin naimisiin Abdur Rahman bin Az-Zubairin kanssa, mutta hän on impotentti." Profeetta kysyi häneltä: "Haluatko mennä Rifa'an kanssa uudestaan naimisiin? Et voi tehdä sitä, ennen kuin olet ollut yhdynnässä nykyisen aviomiehesi kanssa."

Suura jatkaa vielä varoituksella epäuskoisten kansojen hävityksestä (jae 8) ja uhkauksella viimeisestä Tuomiosta (jae 10).

Ibn Abbas kysyi kerran Umarilta, maineikkaalta Muhammedin toverilta, josta tuli profeetan jälkeen toinen muslimiyhteisön johtaja, medinalaisesta suurasta 66: "Oi uskovien Päällikkö! Ketkä olivat ne kaksi naista Profeetan vaimojen joukossa, joille Allah sanoi: 'Jos te kumpikin käännytte Jumalan puoleen' (jae 66:4)?"

Umar vastasi: "Hämmästelen kysymystäsi, oi Ibn Abbas. He olivat Aisha ja Hafsa." Umarin mukaan Hafsa, yksi Muhammedin vaimoista, oli suututtanut Muhammedin puhumalla hänen selkänsä takana. Sitten kun Umar kuuli, että Muhammed oli eronnut kaikista vaimoistaan, hän ei ollut lainkaan yllättynyt; päinvastoin hän riemuitsi ja huudahti: "Hafsa on surkea luuseri! Arvasin että näin kävisi joku päivä."

Umar meni tapaamaan Muhammedia, joka aluksi kieltäytyy ottamasta häntä vastaan, mutta myöntyy sitten. "Tervehdin häntä ja ennen kuin olin ehtinyt istua sanoin: 'Oletko eronnut kaikista vaimoistasi?' Hän katsoi minua ja vastasi kieltävästi." Umar selitti Abdullahille, että "Profeetta ei vieraillut vaimojensa luona, koska Hafsa oli kertonut Aishalle salaisuuden, ja hän sanoi ettei vierailisi vaimojensa luona kuukauteen, sillä hän oli vihainen heille, sillä Allah oli moittinut häntä (siitä että hän oli luvannut olla tapaamatta Mariaa). Kun kaksikymmentäyhdeksän päivää oli kulunut, Profeetta meni ensimmäiseksi Aishan luokse."

Tarinan tausta on sellainen, että Hafsa oli yllättänyt Muhammedin sängystä jalkavaimonsa Maria Koptilaisen kanssa, vaikka se oli Hafsan päivä. Muhammed lupasi pysyä erosta Mariasta ja käski Hafsan pitää asian salaisuutena, mutta Hafsa kertoi Aishalle. Silloin Allah puuttui asiaan uhkauksella avioerosta, jonka voimme nyt lukea jakeista 1-6, vapauttaen Muhammedin lupauksesta olla tapaamatta Mariaa.

Toinen perimätieto selittää jakeiden koskevan vain hänen vaimojensa mustasukkaisuutta (tai Muhammedin pahanhajuista hengitystä) ja hänen lupaustaan olla juomatta hunajaa. Tässä tapauksessa hunaja oli se, mitä Profeetta oli pitänyt kiellettynä, mutta jonka Allah oli nyt sallinut. Muhammed siis yritti miellyttää puolisoitaan lupaamalla luopua hunajasta, mutta Allah sallii hänen rikkoa lupauksensa ja uhkaa väärin tehneitä vaimoja avioerolla.

Allah päättää suuran 66 vielä uudella varoituksella, että epäuskoiset joutuvat helvettiin (jakeet 7-12). Allah käskee Muhammedia "taistelemaan" (jahidi, جاهد) epäuskoisia ja tekopyhiä vastaan. Ibn Kathir selittää: "Ylhäinen Allah käskee Lähettilästään käymään jihadiin uskottomia ja teeskentelijöitä vastaan, edellisiä vastaan aseilla ja sotajoukoilla ja jälkimmäisiä vastaan panemalla toimeen Allahin rangaistukset rikoksista".


Blogging the Qur’an: Suras 63, “The Hypocrites,” 64, “Haggling,” 65, “Divorce,” and 66, “Prohibition”

Tekopyhien suura
Harhoista Havahtumisen suura
Avioeron suura
Kiellon suura





10. tammikuuta 2017

Hetkellinen ja ikuinen viha

Malsi-tung: Hatred, temporal and eternal

Vihaa pidetään nykyään kuolemansyntinä; niin kauhistuttavana tunteena, ettei kukaan kunnollinen ihminen tunne sellaista.

Meitä neuvotaan olemaan enkelimäisen anteeksiantavia ja "suvaitsevaisia" jopa siihen pisteeseen asti, ettei kukaan, vaikka hänellä olisi minkälainen vaikutus meidän elämäämme tai lastemme tulevaisuuteen, jää ilman myötätuntoamme. Lainsäätäjät laativat vihapuhelakeja rangaistaakseen "suvaitsemattomuudesta kaikissa muodoissaan", aivan kuin suvaitsevaisuus olisi itsessään hyve.

Taistelu "vihaa" vastaan on saanut monia muotoja: "Hope not hate" [ei vihaa, vaan toivoa], "No Hate Alliance" [liittouma vihaa vastaan], "No Hate Speech Movement" ['ei vihapuhetta'-liike], "Unite Against Hate" [yhdessä vihaa vastaan], "Come Together Against Hate" [tulkaa kaikki vastustamaan vihaa].

Sen sijaan, että keksisimme uuden iskulauseen, voisimme pohtia mitä viha on ja yrittää ymmärtää sitä.

Viha on eräs tapa suhtautua asioihin, ihmisiin tai ajatuksiin. Monet sanakirjat määrittelevät sen "voimakkaaksi vastenmielisyydeksi" ihmistä tai asiaa kohtaan. Se merkitsee voimakasta vihamielisyyttä. Se voi olla aivan mitätöntä, kuten jonkun ruokalajin vihaamista, tai äärimmäiseen vakavaa, kuten silloin, kun ihmisryhmä vihaa toista ihmisryhmää.

Mielestäni vihan voi paremmin ymmärtää jatkuvan vihamielisyyden asenteena.

Toisessa maailmansodassa liittoutuneet pitivät yllä jatkuvaa vihamielisyyttä akselivaltoja kohtaan pitääkseen yllä taistelutahtoa. Kun natsit oli kukistettu, ei ollut enää mitään syytä vihata saksalaisia, vaikka jotkut heitä vihasivatkin aiheuttamansa kärsimyksen tähden.

Psykologien mukaan asenne muodostuu kolmesta elementistä:

  1. Kognitiivinen elementti, joka muodostuu ajatuksista ja uskomuksista koskien kyseistä asiaa
  2. Emotionaalinen elementti, joka muodotuu tunteista asiaa kohtaan
  3. Toiminnallinen elementti, joka on usein kognitiivisen ja emotionaalisen elementin ilmaus, mutta joka myös vahvistaa niitä. Toiminta ei kuitenkaan ole aina yhdenmukaista uskomusten ja tunteiden kanssa; esimerkiksi sosiaalinen paine voi vaikuttaa käytökseen.

Asenteet ovat pitkäaikaisia, ne kestävät usein koko eliniän, tai yhteisöllisellä tasolla jopa vuosisatoja. Jos viha on jatkuvan vihamielisyyden asenne, niin mikä saa sen jatkumaan? Vastaus löytyy kognitiivisesta ja toiminnallisesta komponentista.

Uskomukset ja ajatukset vihan kohteesta säilytetään ja toistetaan kognitiivisella tasolla. Siellä uskomukset säilyvät ja kehittyvät; siellä säilytetään muistoja menneistä vääryyksistä; siellä ovat päätelmät tulevaisuudesta perustuen menneisiin tapahtumiin ja mielikuvitukseen; siellä päätellään mitä todennäköisesti tulee tapahtumaan. Ilman tätä säilyttämisen ulottuvuutta vihamielisyys ei pysyisi eikä olisi niin katkeraa.

Väittäisin kuitenkin, että on vielä toinen vihan ulottuvuus, joka menee vihamielisyyttä pidemmälle. Todella myrkyllinen antipatia, joka demonisoi ja panettelee vihattua ryhmää. Klassinen esimerkki tällaisesta on natsien vihamielisyys juutalaisia kohtaan ja sen myötävaikuttama juutalaisten tuhoamisohjelma.

Natsien holokausti on pysyvä muistutus siitä miten pitkälle tällainen viha voi mennä. Myöhemmin on tapahtunut muitakin joukkomurhia: Kambodza, Ruanda, Darfur, jesidit.

Mistä sitten vihapuhelakeja ja syrjintää vastustavia säännöksiä laativat moraalinvartijamme ovat huolissaan? Tietenkään he eivät ole huolissaan siitä, että minä alkaisin vihata koiria ja kissoja tai edes vanhaa tätiäni. He ovat huolissaa sellaisesta vihasta, joka kohdistuu ihmisryhmää kohtaan, varsinkin jos tämä ryhmä on tällä hetkellä vähemmistö.

He ovat huolissaan siitä, että vihantäyteiset sanat voisivat johtaa tällaisen ryhmän syrjintään; tämä on itse asiassa täsmälleen se, mistä Geert Wildersiä syytettiin viimeisimmässä vihapuheoikeudenkäynnissä. Wilders oli kysynyt kokousväeltä haluavatko he enemmän vai vähemmän marokkolaisia Alankomaihin.

Vihapuhelakien säätäjiä ei kiinnosta se miten haitallista  vähemmistön toiminta on yhteiskunnalle; heille suurin huolenaihe on julkinen keskustelu ongelmista, "sillä se voi johtaa syrjintään". Mutta kieltäessään keskustelun he tulevat samalla syrjineeksi isäntäyhteiskuntaa. He eivät pysty näkemään tätä, koska heidän näkökulmastaan syrjintä voi kohdistua ainoastaan vähemmistöön.

Pohditaan seuraavaksi sitä, mitä viha on ja minkälaisia tasoja sillä on.

Kuten sanottua, yhdellä tasolla vihaa voi pitää eräänlaisena jatkuvana vihamielisyytenä. Tällainen vihamielisyys voi perustua kokemukseen. Jos joku ihmisryhmä on sortanut sukuasi sukupolvien ajan, saatat hyvinkin tuntea voimakasta ja pysyvää vihamielisyyttä tätä ryhmää kohtaan.

Tätä vihamielisyyttä voi kuvailla molemminpuoliseksi, sillä se aiheutuu meitä kohtaan suunnatusta vihamielisyydestä. Tämä on perusta "koston kierteelle". Molemminpuolinen viha aiheutuu kahden ryhmän vuorovaikutuksesta. Se synnyttää käsityksiä ja väärinymmärryksiä. Tässä tapauksessa konfliktin ratkaisua voidaan yrittää saavuttamalla keskinäinen yhteisymmärrys. Jos voimme vähentää keskinäistä epäluuloa ja vihamielisyyttä, voimme saavuttaa tilanteen, jossa kaksi ryhmää elävät rauhanomaisesti yhdessä sen sijaan, että vihaisivat toisiaan.

Vihamielisyys toisia kohtaan voi kummuta myös ryhmän jäsenyydestä. Jos olen ryhmän A jäsen, minun saatetaan edellyttää olevan vihamielinen ryhmää B kohtaan. Tällainen vihamielisyys on sidottu henkilökohtaiseen identiteettiini.

Voin tuntea olevani ryhmän täysivaltainen jäsen vain, jos tunnen ja ilmaisen vihamielisyyttä ulkoryhmää kohtaan. Saan hyväksyntää siitä, että inhoan ulkoryhmää. Voi olla jopa niin, että jos en näytä tarpeeksi vihamielisyyttä ulkoryhmää kohtaan, minua voidaan epäillä sisäryhmässä luopioksi. Joissakin ryhmissä tämä voi olla hengenvaarallista, ja niinpä kannattaa ilmaista syvää vihaa ulkoryhmää kohtaan.

Tässä kohtaa asenteen toiminnallinen elementti ja tunteellinen elementti vahvistavat toisiaan. Psykologisesti me tarvitsemme yhdenmukaisuutta näiden kolmen komponentin välillä, ja jos näytän vihamielisyyttä ryhmää kohtaan, silloin kognitiivinen komponentti päättelee, että he ansaitsevat sen, koska he kuuluvat ulkoryhmään.

Yllä kuvattu vihamielisyys on edelleen "kirjoittamatonta"; se on suhteellisen epämuodollista. Seuraavalla tasolla tämä vihamielisyys kirjataan poliittiseen doktriiniin kuten natsismissa.

Natsismissa doktriini perustui sisäryhmän rodulliseen ylivertaisuuteen; tämä ylivertaisuus oli perusta toisten alempiarvoisuudelle. Siihen sisältyi puheet likaisuudesta ja iljettävyydestä. Natsit näkivät juutalaiset likaisina. rappeutuneina ja korruptoituneina. Sisäryhmän jäsenien odotettiin tuntevan vastenmielisyyttä heitä kohtaan. Tällaista vihaa voitaisiin sanoa opilliseksi vihaksi.

Juuri tällaisen vihamielisyyden ilmastossa alkaa nousta tuhoamisen retoriikka. Vihatut ihmiset ovat niin pahoja ja turmeltuneita, että heidän tuhoamisensa on järkevä toimenpide.

Tässä mennään pidemmälle kuin äärimmäiseen vastenmielisyyteen ja siirrytään tasolle, jota voisin kutsua aidoksi vihaksi. Vihamielisyyteen kuluu kiihkeitä ja tunteellisia kuvauksia likaisuudesta, inhottavuudesta ja turmeltuneisuudesta. Tähän vihaan kuuluu moraalinen ulottuvuus ja se menee niin pitkälle, että vihasta tulee oikea ja asianmukainen asenne paneteltua ryhmää kohtaan.

Toiminnallinen elementti voidaan jälleen nähdä vahvistamassa tätä vihaa. Kun juutalaisia syrjittiin ja kohdeltiin kaltoin, oli kolmen komponentin yhtenäisyyden kannalta välttämätöntä vahvistaa uskoa siitä, että he olivat ansainneet sen; he todella olivat likainen ja turmeltunut uhka.

Voimme tietenkin ymmärtää, miksi vihapuhelakien säätäjät haluavat estää tällaista tapahtumasta. Toimivatko he oikein on kuitenkin eri asia.

Vihan viimeinen muoto on teologinen. Tämä on osoittautunut kaikkein kestävimmäksi ja kauaskantoisimmaksi vihan muodoksi. Siinä yhdistyvät kaikki edellämainitut vihan muodot:

  • Keskinäinen vihanpito
  • Ryhmän jäsenyys
  • Identiteetti
  • Doktriini
  • Sisäryhmän ylivertaisuus
  • Inho ja vihanpito ulkoryhmäläisiä kohtaan
  • Uskomus, että ulkoryhmän syrjintä ja sortaminen on moraalisesti oikeutettua

Islam on täydellinen esimerkki teologisesta vihasta.

Koraanissa viitataan usein ajatukseen, että ei-muslimit kadehtivat muslimeita ja ovat heitä vastaan petollisia ja että heidän tavoitteenaan on houkutella muslimit luopumaan islamista. He vihaavat muslimeja eivätkä koskaan pääse halustaan saada muslimit jättämään islam ja tehdä heistä samanlaisia kuin he itse: vääryyden rakastajia, totuuden vihollisia ja turmeluksen levittäjiä.

"He eivät lakkaa sotimasta teitä vastaan, ennenkuin ovat saaneet, mikäli voivat, teidät luopumaan uskonnostanne.(Koraani 2:217).

"He toivoisivat, että te tulisitte uskottomiksi, aivan kuin he itse ovat, ja siten heidän kaltaisikseen." (Koraani 4:89)

"Epäuskoiset kuluttavat varojaan käännyttääkseen ihmisiä pois Jumalan tieltä" (Koraani 8:36)

Tällaisten opetusten tehtävä on kylvää epäluottamusta muslimien ja ulkopuolisten välille; se pitää yllä vainoharhaa ei-muslimien tarkoitusperistä ja kiihdyttää näin keskinäistä vihanpitoa.

Islam tekee kaikkensa erottaakseen muslimit toisuskoisista ja varmistaakseen, että muslimit pitävät itseään ylivertaisina verrattuna toisiin ihmisiin. Se julistaa: "Te olette paras seurakunta, mikä on muodostunut ihmisten keskuuteen" (Koraani 3:110) ja  "kurjimmat elolliset olennot ovat Jumalan silmissä epäuskoon kääntyneet, nuo, jotka eivät uskoa tahdo" (Koraani 8:55). Toisuskoisia kutsutaan yhteisesti "saastaiset kuffar".

Sanaan kuffar ladattua tunnelatausta ei tule aliarvioida. Se on johdettu epäuskoa tarkoittavasta sanasta, ja se tekee periaatteellisen eron muslimien ja "toisten" välille. Se todellakin "toiseuttaa" ihmiset. Siihen liittyy voimakas inho ja halveksunta.

Koraanissa muslimeja kehotetaan olemaan ottamatta vääräuskoisia ystäviksi ja heitä varoitetaan, että jos he niin tekevät, heistä tulee käytännössä yksi näistä. Kun he ovat vääräuskoisten seurassa, heidän tulee aina säilyttää vihamielinen asenne sydämissään ja kirota heitä itsekseen, vaikka heidän täytyisikin näytellä kiintymystä.

"Te, jotka uskotte! Älkää lyöttäytykö juutalaisten ja kristittyjen ystäviksi, - he ovat ystäviä vain toisilleen, ja joka ottaa heidät liittolaisikseen, on yksi heistä. Jumala ei totisesti ulota johdatustaan väärämielisiin." (Koraani 5:51)

"Lakkaamatta havaitset kieroa menettelyä kaikkien heidän puoleltansa, lukuunottamatta muutamia harvoja." (Koraani 4:46)

"Jumala on kironnut heidät heidän uskottomuutenta tähden" (Koraani 4:46)

Tässä ovat kaikki natsismin toiminnalliset komponentit kuten sisäryhmän ylivertaisuus ja alempiarvoisten ja turmeltuneiden ulkoryhmäläisten inhoaminen.

Vihamielisyys toisuskoisia vastaan on ryhmän jäsenyyden tunnusomainen piirre. Epäusko on "pahempi kuin murha"; periaate, joka korostaa leppymätöntä sotaa vääräuskoisia vastaan.

Koraanin jakeissa toistetaan jatkuvasti "Te, jotka uskotte", jolla erotetaan uskovaiset epäuskoisista, ja niissä kuvaillaan toistuvasti vääräuskoisten tulevaa tuhoa ja onnettomuutta sekä muslimien saamaa palkintoa. Muslimeja käsketään odottamaan innolla sitä, kuinka he pääsevät katselemaan vääräuskoisten paistumista Helvetin tulessa.

Tässä ryhmän jäsenyydessä on huomattava, että se perustuu ainoastaan uskolle ja epäuskolle. Sillä ei ole mitään väliä, vaikka toisuskoiset olisivat täydellisen hyviä ihmisiä. Pahin muslimi on parempi kuin kunnollisin ei-muslimi.

Ne jotka osoittavat epälojaalisuutta sisäryhmää kohtaan (uskonluopiot) tulee teloittaa. "Jos joku luopuu [islamin] uskonnostaan, tappakaa hänet." (Shahih Bukhari vol 9, kirja 84, numero 57)
 Maailman suosituin sheikki, Yusuf Qaradawi, on jopa sanonut, että islam olisi lakannut olemasta, ellei tätä sääntöä olisi.

Islamin yksityiskohtainen doktriini perustuu Koraaniin, hadith-kokoelmiin ja Siraan [Muhammedin elämäkertoihin], joissa islamin uskonnon ja muslimien ylivertaisuus on selvästi ilmaistu. Ryhmän jäsenyyden tärkein ehto on uskoa, että "ei ole muuta jumalaa kuin Allah, ja Muhammed on hänen lähettiläänsä." Kun sitoudut tähän uskomukseen, olet sisäryhmän jäsen. Sisäryhmän jäsenenä olet ylivertainen ulkoryhmäläisiin nähden; sinun tulee kuitenkin totella myös monimutkaisia sääntöjä, jotta olisit "aito" jäsen.

Islamin doktriini ilmaisee selvästi ja yksityiskohtaisesti miksi ei-muslimien tulee olla alisteisessa asemassa islamilaisessa valtiossa. Se säätää, että ei-muslimit eivät voi olla ylempiarvoisia kuin muslimit; että ei-muslimien tulee antaa tietä muslimeille ja olla heitä kohtaan nöyriä ja kunnioittavia; muslimia ei voida rangaista ankarasti ei-muslimin tappamisesta; että ei-muslimien läsnäolo on aina loukkaus muslimeita kohtaan; että ei-muslimien tulee maksaa erityistä suojelurahaa (jizya), jotta he saisivat pitää omaisuutensa ja henkensä.

Yleisenä periaatteena on, että ei-muslimien tulee olla heikommin menestyviä ja onnettomampia kuin muslimien ja tätä varten on olemassa lukuisia sääntöjä, jotta näin olisi, erityisesti dhimmiyden ehdoissa.

Vihan täyteiset kognitiiviset, emotionaaliset ja toiminnalliset asennekomponentit toimivat yhdessä islamilaisessa maailmankuvassa. Syyt siihen, miksi vääräuskoisiin ei tule luottaa ja miksi heitä tulee inhota, on kuvattu yksityiskohtaisesti; negatiivisia tunteita heitä kohtaan toistetaan ja ne on sidottu kognitiivisiin elementteihin; ja ei-muslimien kaltoinkohtelu ja syrjintä nähdään oikeana ja asianmukaisena moraalisessa maailmanjärjestyksessä. Viha on oikeutettua.

ISIS on julistanut selvästi islamin teologisen vihan perusteet:

"Vaikka te lakkaisitte pommittamasta meitä, vangitsemasta meitä, kiduttamasta meitä, panettelemasta meitä ja anastamasta meidän maitamme, me edelleen vihaisimme teitä, koska pääsyy teidän vihaamiseenne ei katoa, ennen kuin te käännytte islamiin."

Tämän on ollut islamin perusluonne ei-muslimeja kohtaan jo 1400 vuotta.

Teologinen vihan doktriini vääräuskoisia kohtaan heijastuu yhä uudelleen Muhammedin julistuksilla heidän lopullisesta kohtalostaan. Heidät on tuomittu Helvettiin ja uskovaiset saavat nautiskella kuullessaan heidän kidutuksensa tuonpuoleisessa. Se on ikuisen vihan doktriini.

Toivoakseni olen osoittanut, miten tämä doktriini vie vihan aivan uudelle kiihkeälle tasolle ja kuinka läpipääsemätön tuo viha on. Kaikki pakotiet on tukittu.

Vihaan kuuluu usein pelon elementti. Natsit pelkäsivät juutalaisten turmelevaa läsnäoloa. He olivat huolissaan myös rodullisesta puhtaudesta ja halusivat palauttaa arjalaisen rodun aikaisemman loiston. Saavuttaakseen sen he olivat valmiita menemään äärimmäisyyksiin näiden rodullisten ja kulttuuristen päämäärien vuoksi.

Natsit yhdistivät juutalaiset kommunismin, universaalisuuden ja rappeutuneen taiteen ja musiikin uhkaan, Kaikki nämä olivat uhkia saksalaiselle kulttuurille ja historiallisen kansan, volk, pyhyydelle.

Aivan kuten natsit näkivät juutalaiset turmeltuneisuuden ja korrutpion lähteenä, samoin islamilainen teologia näkee ei-muslimit (ja erityisesti juutalaiset).

Islamilaisessa teologiassa on äärimäisen tärkeä käsite fitna. Fitna viittaa koettelemukseen, kiusauksiin ja vainoon; sillä on laaja merkitys ja se voi tarkoittaa mitä tahansa, mikä voi johtaa muslimin kääntymiseen pois islamista.

Tämä mahdollisuus nähdään pelottavana ja inhottavana; islamilaisesta näkökulmasta se on äärimmäinen katastrofi. Tämä auttaa ymmärtämään, miksi ei-muslimeita kohtaan tunnetaan sellaista vihaa: he edustavat epäuskon (kufr) kiusausta.

Voitaisiin ajatella, että fitnan ongelma on vain käsitysero. Jos voisimme vakuuttaa muslimit siiä, että meillä ei ole mitään aikomustakaan houkutella heitä pois islamista, heidän ei enää tarvitsisi pelätä. Valitettavasti fitna ei ole käsitysero; se on olemassaolon ongelma. Yksinkertaisesti se, että me vääräuskoiset olemme olemassa, on loukkaus, ja vääräuskoisten menestyminen on vielä suurempi loukkaus.

Ongelmana on doktriini ja on hyvin vaikea arvioida, miten vakavissaan muslimit soveltavat sitä. Tietämys ja intohimo ovat tärkeimmät muuttujat. On melko varmaa, että ryhmän jäsenyys saa muslimit asettumaan sisäryhmän puolelle. Tämä puolueellisuus saa heidät tuntemaan sympatiaa omistautuneita jäseniään kohtaan, olivatpa he kuinka murhanhimoisia tahansa.

Loogisesti ajatellen meidän tulisi tällaisen uhan edessä vastata jatkuvalla vihamielisyydellä. Yställisyydellämme ei ole mitään vaikutusta, se voidaan nähdä kiusauksena. Fitnan maailmankuvassa olemme tuomittuja teimme me mitä tahansa. Mikään määrä ystävällisyyttä tai anteliaisuutta ei voi estää tätä mentaliteettia, mutta vastustus herättää vain lisää syitä vihollisuuksille.

Mukautuvat ei-muslimit pyrkivät kovasti välttämään muslimien loukkaamista. He eivät tunnu koskaan miettivän sitä, miksi muslimit loukkaantuvat niin helposti. He eivät ymmärrä, että heidän epäuskonsa on ikuinen loukkaus.

Tässä kontekstissa vihapuhelakien säätäjät, jotka pyrkivät eliminoimaan "kaikenlaisen suvaitsemattomuuden" näyttävät menneen harhaan. Ei kai suinkaan ole järjetöntä pitää yllä jatkuvaa vihollisuutta vihamielistä doktriinia, kuten islamia, kohtaan? Eikö sellainen vihollisuus ole tarpeellista, jotta pysyttäisiin valppaina ja voitaisiin vastustaa sitä? Tätä vihollisuutta ei tule sekoittaa vihaan. Hetkelliset vihollisuudet ikuista vihaa vastaan on kahdesta pahasta pienempi.

Kuten Thomas Jefferson kirjoitti: Olen vannonut Jumalan alttarin edessä ikuista vihollisuutta kaikkea ihmisten mielen tyranniaa vastaan.

Islam on suurin mielen tyrannia, mitä on koskaan ollut.


Yusuf al-Qaradawi: Uskonluopioiden tappaminen on elintärkeää islamin säilymiselle









8. tammikuuta 2017

Allah rakastaa totisesti niitä, jotka taistelevat Hänen retkillään taistelurintamassa

Robert Spencerin Koraaniblogi jatkuu suurilla 61 ja 62. Parhain teko on taistella Allahin vihollisia vastaan. Allah ei pidä siitä, että ihmiset leuhkivat tappaneensa vihollisia taistelussa, vaikka eivät ole sellaista tehneet. Islamin mukaan Uudessa Testamentissa ennustetaan Muhammedin tuleminen, vaikka kristityt ovatkin väärentäneet Evankeliumin. Allah nostaa islamin kaikkien muiden uskontojen yläpuolelle. Sanooko Koraani todella, että Muhammed oli lukutaidoton? Kuoleman rakastaminen on osoitus Allahin ystävyydestä.

Abdullah bin Salam, eräs Muhammadin seuraaja, kertoo tarinan suurasta 61: "Me kysyimme: 'Kuka meistä menisi Lähettilään luo ja kysyisi mikä on parhain teko Allahin edessä?' Kukaan meistä ei ollut vapaaehtoinen. Lähettiläs lähetti erään miehen luoksemme ja mies kutsui meidät kokoon ja luki ääneen suuran As-Saff kokonaisuudessaan."

Mikä on sitten on "parhain teko Allahin edessä"? Allah "rakastaa totisesti niitä, jotka taistelevat Hänen retkillään taistelurintamassa" (jae 4). Hän ei pidä niistä uskovaisista, jotka sanovat tehneensä jotain, mitä eivät ole tehneet. Ibn Kathir selittää: "Jotkut sanovat, että se ilmoitettiin koskien taistelemisen raskautta, kun joku sanoi taistelleensa ja kestäneensä taistelun vaivoja, vaikka hän ei ollut niin tehnyt. Qatadah ja Ad-Dahhak sanoivat tämän Ayan [jakeen] lähetetyn nuhtelemaan ihmisiä, jotka väittivät tappaneensa, taistelleensa, puukottaneensa ja muuta sellaista taistelun aikana, vaikkeivat he olleet tehneet mitään sellaista.

Allah muistuttaa näitä teeskentelijöitä siitä, että Mooses varoitti kansaansa kiusaamasta häntä, sillä he tiesivät hänen olevan Allahin lähettiläs. Mutta kun he kuitenkin niin tekivät, antoi Allah heidän joutua harhaan (jae 5). Hän myös muistuttaa, että Jeesus sanoi juutalaisille, että hänen sanomansa vahvistaa sen, mikä on sanottu Toorassa, ja että hän on sen lähettilään edeltäjä, joka tulee hänen jälkeensä ja jonka nimi tulee olemaan Ahmad. Mutta ihmiset hylkäävät Jeesuksen todisteet "noituutena" (jae 6) - samoin he hylkäsivät Mooseksen (Koraani 28:36) ja Muhammedin (28:48).

"Ahmad" tarkoittaa "Ylistetyin" ja se on etymologisesti sukua Muhammadille, joka tarkoittaa "Ylistetty". (Koraanin kääntäjä) Pickthall noudattaa tätä yhteyttä kääntämällä sanan "Ahmad" yksinkertaisesti "Ylistetyksi" [Hämeen-Anttilan suomennoksessa käytetään sanaa "Kunnioitettu", suom.huom.]. Muslimit tulkitsevat yleisesti tämän jakeen esittävän, että Jeesus ennusti Muhammedin tulemisen.

Muslimit väittävät, että tämä profetia löytyy väärentämättömistä Jeesuksen sanoista, jotka säilyivät väärennetyssä muodossaan Johanneksen evankeliumissa jakeissa 14:16-17, missä Jeesus sanoo: "Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä."

"Puolustaja" on tässä "παρακλητος", "parakletos" tai "paraklete". Jotkut islamin apologistit ovat väittäneet, että tämä on väännetty sanasta "περικλυτος", "periklytos", joka tarkoittaa "kuuluisaa" tai "maineikasta", toisin sanoen: "Ylistetty". Tästä ei kuitenkaan ole minkäänlaisia kirjallisia todisteita: yhdessäkään Uuden Testamentin käsikirjoituksessa ei käytetä sanaa "περικλυτος" tässä kohdassa. Ei myöskään ole luultavaa, että nämä kaksi sanaa olisivat sekaantuneet toisiinsa. Tällainen sekoittuminen on teoriassa mahdollista arabian kielessä, jossa ei merkitä vokaaleja ja siksi kahdella eri sanalla voi olla samanlainen kirjoitusmuoto. Mutta kreikan kielessä vokaalit merkitään ja siksi nämä kaksi sanaa eivät kreikan kielessä ole lähelläkään toisiaan.

Seuraavaksi Allah tuomitsee miehen, joka "keksii valheen Jumalaa vastaan juuri silloin, kun häntä kutsutaan islaamiin" (jae 7) - tästä Ibn Kathir sanoo: "kukaan ei ole oikeudettomampi kuin se, joka valehtelee Allahista ja asettaa kilpailijoita ja kumppaneita Hänen rinnalleen, vaikka hänet on kutsuttu Tawhid:iin [jumalan ykseys] ja palvelemaan Häntä vilpittömästi." He vastustavat Allahin johdatusta ja vihaavat hänen uskontoaan (jae 9), mutta Tafsir al-Jalalaynin sanoin: "se on hän, joka on lähettänyt lähettiläänsä tuomaan opastuksen ja totuuden uskonnon, jotta hän antaisi sen säilyä, että hän nostaisi sen kaikkien muiden uskontojen yläpuolelle, kaikkien niiden uskontojen yläpuolelle, jotka vastustavat sitä, vaikka epäuskoiset ovatkin nurjamielisiä."

Ja nurjamielisiä he ovatkin - ainakin jotkut heistä.

Allah päästää uskovaiset Paratiisiin (jae 12) ja antaa heille voiton (jae 13). Jotkut juutalaisista uskoivat Jeesukseen ja toiset eivät - Allah antoi voiton niille, jotka uskoivat (jae 14). Tässä puhutaan tietenkin Jeesuksesta islamin profeettana. Puhuessaan tästä jakeesta Ibn Kathir käsittelee muslimien näkemystä sekä juutalaisuudesta että kristinuskosta. Juutalaiset "hylkäsivät sen mitä Isa [Jeesus] toi heille, hyläten hänen profetiansa ja keksien hirvittäviä valheita hänestä ja hänen äidistään. Tällaisia ovat juutalaiset, kirotkoon Allah heidät Tuomion päivään asti." Kristityt sen sijaan "menivät liian pitkälle Isan kanssa ja lopulta ylensivät hänet ylemmäksi kuin Allahin profeetaksi. He jakautuivat lahkoihin ja eri suuntauksiin, toisten väittäessä Isaa Allahin pojaksi, ja toisten sanoessa hänen olevan yksi kolminaisuudesta, ja siksi he rukoilevat isää, poikaa ja pyhää henkeä! Jotkut heistä sanovat, että Isa oli Allah..."

Medinalainen suura 62 esittää väitteen, että Muhammed oli lukutaidoton (jae 2) [Koraanin suomennoksesta tämä lukutaidottomuus ei tule esille, suom.huom.] Islamin apologistit viittaavat usein tähän väitteeseen todistuksena Koraanin ihmeellisestä luonteesta. Tätä ylevän runollista kirjaa ei heidän mukaansa ole kirjoittanut tavallinen mies - eikä varsinkaan lukutaidoton mies.

Tämä väite ei kuitenkaan saa lainkaan tukea Koraanista. Kuten Daniel Ali on osoittanut, muslimikommentaattorit perustavat väitteensä arabian kielen sanalle "ome", jonka he kääntävät "lukutaidottomaksi". Tämä onkin sanan yksi merkitys. Sanalla on kuitenkin toinenkin merkitys, jolla ei ole mitään tekemistä lukemisen tai kirjoittamisen kanssa. Koraanin tapa käyttää sanaa osoittaa, mikä sen merkitys tässä on. Jakeessa 2 Allah sanoo: "Hän on 'omeyeen' kansan keskuudesta lähettänyt sananjulistajan..." Sana esiintyy Koraanissa useissa kohdissa, mukaan lukien jakeet 2:78, 3:20, 3:75 ja 7:157-158. Lähes kaikki islamin uskonoppineet tulkitsevat näissä jakeissa esiintyvän sanan omeyeen merkitsevän "lukutaidotonta".

Kuitenkin, jos sana omeyeen merkitsee lukutaidottomuutta, tarkoittaa jae 2, että Allah on lähettänyt kaikille lukutaidottomille omansa. Tämän epätodennäköisyyttä korostaa se tosiasia, että klassillisessa arabiassa omaeyeen ei koskaan viittaa lukutaidottomiin tai lukutaidottomuuteen. Sillä viitataan ei-juutalaisiin: jakeessa 2 sanotaan, että Allah on lähettänyt ei-juutalaisen apostolin ei-juutalaisille. Omeyeen on adjektiivimuoto arabian substantiivista ei-juutalainen eivätkä kaikki ei-juutalaiset olleet lukutaidottomia Muhammedin aikoina.

Suuran loppuosa sisältää tavanomaiset Allahin uskottomien tuomitsemiset sekä muistutuksen rientää perjantairukoukseen kun kutsu tulee (jakeet 9-11). Kuudennen jakeen sanoma on pelottava: "Sano: »Juutalaiset, jos vakuutatte olevanne Jumalan suosimia ennen muita ihmisiä, niin toivokaa silloin itsellenne kuolemaa, jos totuus on teille kallis.»" Tästä on tullut leimallinen piirre nykyajan jihadismissa: pian syyskuun 11. iskujen jälkeen afganistanilainen jihadisti julisti: "Amerikkalaiset viettävät yltäkylläistä elämää ja he pelkäävät kuolemaa. Me emme pelkää kuolemaa. Amerikkalaiset rakastavat Pepsi Colaa, mutta me rakastamme kuolemaa." Sellainen rakkaus on tämän jakeen mukaan merkki ystävyydestä Allahin kanssa.


Blogging the Qur’an: Suras 61, “Battle Array,” and 62, “The Congregation”

Taistelurintaman suura
Hartauskokouksen suura

Lupaus pyhästä hengestä, eli väärennetty ennustus Muhammedin tulemisesta Johanneksen evankeliumissa.


Allah rakastaa niitä, jotka kuolevat taistellessaan Hänen vihollisiaan vastaan. Paratiisissa marttyyreita odottavat maalliset nautinnot.
Jordanialainen Nahed Hattar murhattiin tämän sarjakuvan piirtämisen takia. 




6. tammikuuta 2017

Allah kehottaa vihaamaan vääräuskoisia

Medinalainen suura 60 saa miettimään hyvin tärkeää, mutta usein kokonaan sivuutettua kysymystä: joskus kuulija tulkitsee asian eri tavalla kuin puhuja on tarkoittanut. Katsotaanpa vaikka presidentti George W. Bushin ja hänen nimittämänsä virkamiehen Karen Hughesin lausuntoja islamilaisesta Eid al-Adha -juhlasta, jossa kunnioitetaan pyhiinvaelluksen (Hajj) päättymistä ja Aabrahamin halukkuutta uhrata oma poikansa.

Joulukuussa 2006 Bush antoi lausunnon, jossa sanottiin:

Eid al-Adha on Amerikan ja muun maailman muslimeille tärkeä tapahtuma, jossa he osoittavat kiitollisuutta saamastaan siunauksesta ja muistelevat Aabrahamin luottamusta rakastavaan Jumalaan. Tämän nelipäiväisen juhlan aikana muslimit kunnioittavat Aabrahamin uhria ja esimerkkiä omistautumisessa Jumalalle juhlimalla ystävien ja perheen parissa, jakaen lahjoja ja tervehdyksiä ja osallistuen jumalanpalvelukseen uhreilla ja hyväntekeväisyydellä.

Ja saman vuoden tammikuussa Hughes sanoi:

Eid on Jumalalle omistautumisen ja kuuliaisuuden ja Jumalan meille kaikille osoittaman armeliaisuuden juhla. Silloin omistaudutaan perheelle ja yhteisölle sekä hyväntekeväisyydelle...Haluan lukea teille viestin presidentti Bushilta: "Tervehdys kaikille maailman muslimeille juhliessanne Eid al-Adhaa. Kun Jumala käski Aabrahamin uhrata poikansa, Aabraham asetti uskonsa Jumalaan kaiken muun edelle. Eid al-Adhan aikana muslimit juhlivat Aabrahamin uskollisuutta ja osoittavat kiitollisuutta Jumalan armoa ja monia siunauksia kohtaan."

Puhuessaan Aabrahamista, vaikkakin Eid al-Adhan kontekstissa, Bush ja Hughes luultavasti ajattelivat Ensimmäisen Mooseksenkirjan jakeita 22:15-18, missä Aabrahamia kiitellään uskollisuudestaan ja hänellä kerrotaan, että hänestä tulee kansakuntien siunaus: "Sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille, koska sinä olit minun äänelleni kuuliainen."

Mutta Bushin ja Hughesin muslimiyleisö ei ole lukenut Raamattua. He lukevat Koraania. Aabrahamin myöntyväisyys poikansa (jota ei mainita nimeltä) uhraamiseen kerrotaan Koraanin jakeissa 37:102-109. Ja suurassa 60 Allah sanoo, että Aabraham on "teille oivana esimerkkinä" (uswa hasana, أُسْوَةٌ حَسَنَةٌ, termi jota käytetään myös Muhammedista jakeessa 33:21), sillä Aabraham ilmoittaa pakanalliselle perheelleen ja kansalleen, että "teidän ja meidän välillämme vallitsee viha aina siihen saakka, kunnes uskotte yhteen Jumalaan" (jae 4). Samassa jakeessa annetaan vielä ymmärtää, että Aabraham EI ole esimerkillinen, kun hän sanoo isälleen: "totisesti tahdon pyytää puolestasi anteeksiantoa". Viha on esimerkillistä; anteeksiantoa sen sijaan ei pidetä esimerkillisenä.

Bush ja Hughes siis vahvistivat sitä maailmankäsitystä, jossa oikeutetaan itsestäänselvyytenä muslimien ja toisuskoisten välinen ikuinen vihanpito - ja heidän tarkoituksenaan oli nimenomaan rakentaa siltaa muslimien ja toisuskoisten välille. Tämä on jälleen osoitus siitä, miten elintärkeää heille ja muille virkamiehille, kuten myös meille kaikille, on tuntea se teologinen ja kulttuurinen viitekehys, missä jihadistit ja muslimit elävät. Mutta kun tämä tietämys puuttuu, tällaiset virheet vain lisääntyvät.

Islamin perimätiedon mukaan tämä suura ilmoitettiin kun Muhammed ja muslimit valmistautuivat valloittamaan Mekan ja muslimi nimeltä Hatib bin Abi Baltaah varoitti mekkalaisia tulevasta hyökkäyksestä, koska hänellä oli sukulaisia Mekassa. Hatib bin Abi Baltaah oli Badrin taistelun veteraani ja niinpä Muhammed kieltäytyi Umarin pyynnöstä leikata hänen päänsä irti, sanoen: "Hän osallistui Badrin taisteluun. Mitäpä minä tiedän, ehkäpä Allah katsoi niitä, jotka taistelivat Badrissa ja sanoi, 'Oi Badrin ihmiset, tehkää mitä haluatte, minä annan teille anteeksi." Mutta sitten Muhammedille ilmoitettiin tämä suura, jossa moititaan Hatibia siitä, että hän on ottanut Allahin vihollisia ystävikseen (jae 1) ja hänelle kerrotaan, että hänen sukulaisistaan ei ole apua Tuomion päivänä (jae 3). Hänen, kuten kaikkien muslimien, tulee jäljitellä Aabrahamin vihaa vääräuskoisia sukulaisiaan kohtaan eikä osoittaa heille anteeksiantoa (jae 4).

Allah pitää kuitenkin mahdollisena, että jonain päivänä muslimit ja quraishit voivat päästä sovintoon (jae 7) ja kertoo muslimeille, ettei ole kiellettyä kohdella hyvin ja oikeudenmukaisesti niitä quraisheja, jotka eivät ole taistelleet heitä vastaan (jae 8) - tämä tarkoittaa Ibn Kathirin mukaan: "ne jotka eivät osallistuneet teidän karkottamiseenne", toisin sanoen, muslimien karkottamiseen Mekasta. Mutta heidän ei tule olla ystäviä niiden kanssa, jotka taistelivat heitä vastaan (jae 9). Nykyajan jihadistit vetoavat tähän tekstinkohtaan oikeuttaakseen jihadin, kutsuen sitä puolustukselliseksi jihadiksi, Yhdysvaltoja vastaan, joka heidän näkemyksensä mukaan taistelee muslimeja vastaan.

Seuraavaksi suura käsittelee Hudaibiyyan sopimusta, jonka Muhammed oli solminut vuonna 628 mekkalaisten kanssa, ja joka oli epäsuotuisa muslimeille. Muhammed oli järkyttänyt miehiään antamalla myönnytyksiä, jotka olivat suuresti muslimien etujen vastaisia: ne miehet, jotka pakenivat quraisheja ja etsivät turvapaikkaa muslimien luota, pitää palauttaa quraisheille, mutta quraisheilta turvapaikkaa anovia muslimeja ei quraishien tarvitse palauttaa muslimeille. Kuitenkin Ibn Ishaqin mukaan eräs quraishilainen nainen, Umm Kulthum, liittyi Medinan muslimeihin ja hänen kaksi veljeään tulivat vaatimaan hänen palauttamistaan sopimuksen perusteella, mutta Muhammed kieltäytyi luovuttamasta häntä: Allah oli kieltänyt häntä niin tekemästä uudessa ilmestyksessä sanoen, että muslimipakolaisia ei saa luovuttaa niille, joita he ovat paenneet - ilmestys on kirjattu jakeisiin 10-13.

Kieltäydyttyään luovuttamasta Umm Kulthumia quraisheille Muhammed tuli rikkoneeksi rauhansopimuksen. Vaikka muslimiapologistit ovat kautta aikojen väittäneet, että quraishit rikkoivat sopimuksen ensimmäisenä, tämä tapahtuma tuli ennen kaikkia muita muslimien osoittamia quraishien rikkomuksia. Muhammedin elämäkerturi Yahiya Emerick vahvistaa, että Muhammed perusti päätöksensä lakitekniseen temppuiluun: rauhansopimuksessa sanottiin, että muslimien tulee palauttaa quraisheille ne miehet, jotka tulivat heidän luokseen, mutta naisista ei puhuttu mitään. Vaikka tämä olisikin totta, Muhammed - kuten Emerick toteaa - alkoi pian ottaa vastaan myös miehiä, rikkoen näin rauhansopimuksen. Tällainen sopimuksen rikkominen vahvistaa sitä periaatetta, että hyvää on vain se, mikä edesauttaa islamia, ja pahaa vain se, mikä haittaa islamia. Kun sopimus lopulta muodollisesti purettiin, islamin oikeusoppineet päättivät periaatteesta, että rauhansopimuksen voi laatia vain väliaikaiseksi ja korkeintaan kymmeneksi vuodeksi, ja sopimuksen voi solmia ainoastaan silloin, kun muslimien sotajoukot ovat heikentyneet, jotta saadaan aikaa joukkojen vahvistamiseen uusia taisteluita varten.

Tämä periaate on äärimmäisen merkityksellinen tänä päivänä, kun länsimainen osapuoli on solmimassa rauhansopimusta sellaisen muslimiosapuolen kanssa, joka on sitoutunut perinteisiin islamilaisiin periaatteisiin. Mutta tämäkin tärkeä asia jätetään yleisesti huomioimatta.


Blogging the Qur’an: Sura 60, “She Who Is Tested”
Tutkinnan alaisen suura

Aabrahamin uhraus Raamatussa

Hatib ibn Abi Balta'ah
Hudaibiyyan sopimus

1. tammikuuta 2017

30.000 islamilaista terrori-iskua 15:ssä vuodessa

Bill Muehlenberg kirjoittaa blogissaan 30.000:sta terrori-iskusta sitten syyskuun 11. päivän 2001.

Me kaikki muistamme syyskuun 11. päivän terrori-iskun - tai ainakin meidän pitäisi muistaa! Vuoden 2001 iskut Amerikassa herättivät monet huomaamaan meitä uhkaavan vihollisen. Valitettavasti emme vain ole oppineet paljonkaan seuranneina 15:nä vuotena.

Miettikää tätä järkyttävää faktaa: tuon kohtalokkaan syyskuun päivän jälkeen on tehty 30.000 islamilaista terrori-iskua ympäri maailman - juuri nyt luku on 30.010. Näistä luvuista voimme kiittää loistavaa nettisivustoa: www.thereligionofpeace.com.

Kaikkien pitäisi tuntea tämä sivusto. Se kuvailee itseään näin: "The Religion of Peace ["rauhan uskonto"] on poliittisesti sitoutumaton, fakta-perustainen sivusto, joka tutkii sitä ideologista uhkaa, minkä islam aiheuttaa ihmisen arvokkuudelle ja vapaudelle." Sivustolla on yksityiskohtaista tietoa päivittäisistä verisistä islamilaisista jihad-iskuista, samoin lukuisia informatiivisia ja tärkeitä artikkeleita poliittisesta ideologiasta nimeltä islam.

Muutamia verisiä yksityiskohtia marraskuun iskuista:

  • 231 terrori-iskua
  • 2008 kuollutta
  • 3082 loukkaantunutta
  • 27 itsemurhaiskua
  • 29:ssä maassa

Ei mitenkään huonosti kuukauden työrupeamaksi. Ei huonosti uskonnolta, joka yrittää esittää itsensä rauhanomaisena. Mutta vielä tuosta luvusta 30.010. Minun ei olisi pitänyt räpäyttää silmiäni, sillä minulta jäi huomaamatta se hetki, kun luku oli tasan 30.000. Unohdin tarkistaa sivuston eilen, joten tämä luku saa kelvata.

Miettikää vielä näitä tilastoja: syyskuun 11. iskujen jälkeen on tehty 5585 terrori-iskua. Se tarkoittaa keskimäärin 5,4 jihadistien iskua. Yli viisi iskua päivässä 15 vuoden ajan!

Ymmärsittekö tuon edellisen? Tämä kaikki on tehty islamin nimeen, puolesta tai sen seuraajien toimesta. Kuvitelkaa  mitä olisi tapahtunut, jos 15 vuoden ajan olisi tehty 5 terrori-iskua päivässä kristinuskon nimeen. Tai jos 15 vuoden aikana olisi tehty yhteensä viisi kristittyä terrori-iskua.

Tähän mennessä länsimaat olisivat ryhtyneet pikaisiin ja vakaviin toimiin. Tutkimuksia olisi tehty, valtamedia olisi julistanut sodan kristinuskoa vastaan, pappien saarnoja seurattaisiin tarkasti ja luultavasti monia kirkkoja olisi suljettu.

Kuitenkaan yksikään kristitty ei ole tietääkseni tähän mennessä suorittanut uskonnon inspiroimaa terrori-iskua - ei ainakaan 15 viime vuoden aikana - ja silti media ja eliitti vihaa kristinuskoa, mutta katsoo islamia sormiensa läpi.

Se onkin ainut asia, joka on vielä hämmästyttävämpää kuin iskujen määrä: monien länsimaisten johtajien, eliitin, median ja älymystön järkyttävä ja vastenmielinen reaktio. He esittävät melkeinpä yhtenä miehenä, ettei tällä ole mitään tekemistä islamin kanssa.

He kieltäytyvät jopa mainitsemasta niitä i:llä ja m:llä alkavia sanoja. Ja jos he myöntävätkin, että muslimit ovat olleet osallisina, he keksivät mitä älyttömämpiä tekosyitä, miksi kyseinen muslimi-isku olisi oikeutettu. He ovat murhanhimoisen islamin puolustelijoita. He ovat typeriä dhimmejä. He ovat oman kansansa vihollisia.

He puolustelevat islamia, vaikka muslimit itse kertovat vihaavansa meitä ja aikovansa tappaa meitä, pakottaen koko maailman kalifaatin hallintaan. He nöyristelevät islamin edessä, pyytelevät heiltä anteeksi jokaisen uuden iskun jälkeen ja he keksivät mitä järjettömimpiä perusteluja.

Eikö ole esimerkiksi hämmästyttävää, että nämä kaikki iskut näyttävät olleen yksinäisten susien tekemiä? Mitä väliä, vaikka nämä yksinäiset sudet jakavat saman identiteetin ja uskonnon, samat tavoitteet, teot, päämäärät, menetelmät ja uhrit. Se on vain yhteensattumaa!

Lännellä näyttäisi olevan tarkoituksena antaa islamille vapaat kädet. Ja mikä pahempaa, se näyttäisi sallivan islamin pääsevän tavoitteisiinsa. Sen sijaan, että suojelisivat omia kansalaisiaan ja puolustaisivat vapautta ja demokratiaa, useimmat länsimaiden johtajat näyttäisivät olevan islamistien petikavereita.

He vain seuraavat vierestä tekemättä mitään - iskujen seuratessa toisiaan. He jopa auttavat islamisteja sallimalla käytännössä vapaan maahanmuuton. Ja sitten he vaikuttavat yllättyneiltä, kun heidän avosylin maahan päästämänsä kääntyvät heitä vastaan ajaen kuorma-autoilla jouluostoksia tekevien ihmisten päälle.

Sanon vielä, että heti kun tämä artikkeli on julkaistu, se on jo vanhentunut. Numerot ovat jälleen kasvaneet ja otsikot toistavat itseään, kun jälleen uusi terrori-isku raportoidaan - tai jälleen uusi isku on onnistuttu estämään. Itse asiassa, tätä kirjoittaessani katselen tuoreita uutisia, joissa kerrotaan: "Terrorismin vastainen yksikkö pidätti miehen Sydneyn lentokentällä uuden vuoden aattoon liittyvän 'uhan' vuoksi".

Ja taas on jätetty mainitsematta ne i:llä ja m:llä alkavat sanat. Mutta miksi emme olisi yllättyneitä, jos tämän miehen nimi olisi Muhammed tai Ahmed tai Said tai Ali? Toisaalta, voihan se olla taas yksi noista mennoniiteista tai luterilaisista. Koskaan ei voi olla aivan varma.

Kun luette tätä, on luku noussut jo vähintään 30.015:een muslimien tekemään terrori-iskuun. Mielestäni sen voi jo laskea täysimittaiseksi sodaksi, joka on julistettu länttä vastaan. Kuitenkin monien länsimaisten johtajien mielestä tässä ei ole mitään huolestuttavaa.

Tästä syystä Länsi on häviöllä ja sotaisa islam voitolla. Se on maanpetoksellista ja vaarallista. On aika toimia, ennen kuin me menetämme kaiken.


Alkuperäinen kirjoitus: On 30,000 Islamic Terror Attacks